MM-Changwon: ampumaurheilun MM-kilpailujen aikataulu
29.8.2018 klo 09:40
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Ensimmäiset suomalaiset urheiluampujat ovat jo Etelä-Korean Changwonissa, missä järjestetään Kansainvälisen ampumaurheiluliiton kaikkien lajien MM-kilpailut. Kilpailutapahtumat alkavat sunnuntaina 2. syyskuuta.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton ISSF:n kaikkien lajien 52. MM-kilpailut järjestetään Etelä-Korean Changwonissa 31.8.-15.9. Kisojen avajaiset ovat 1. syyskuuta, ja kilpailutapahtumat pyörähtävät käyntiin seuraavana päivänä. Viimeinen kilpailupäivä on perjantai 14. syyskuuta.

Ensimmäiset suomalaiset urheiluampujat eli kivääriampujat ja miesten trap-ampujat matkustivat kisakaupunkiin sunnuntaina. Viimeiset lähtijät ovat syyskuun 9. päivänä miesten skeet-ampujat ja pistooliampuja Teemu Lahti.

Changwonissa ovat maailmanmestaruuksien lisäksi jaossa ensimmäiset olympiamaapaikat Tokioon 2020. Jaossa on neljä paikkaa jokaisessa henkilökohtaisessa olympialajissa eli 48 paikkaa. Parikilpailuissa on jaossa paikat kunkin lajin kahdelle parhaalle (ilmakivääri, ilmapistooli, trap).

Changwonin MM-kilpailuihin osallistuu 1804 urheilijaa, jotka edustavat 90 maata. Kisoissa ovat mukana miehet ja naiset sekä pojat ja tytöt. Kisoihin osallistuu 30 suomalaista urheiluampujaa.

ISSF:n kaikkien lajien MM-kilpailut järjestetään joka neljäs vuosi. Edelliset kisat olivat Espanjan Granadassa 2014.

ISSF:n kaikkien lajien MM-kilpailut
31.8.-15.9. Changwon, Etelä-Korea

Aikataulu (ajat Suomen aikaa)

Pe 31.8.
Joukkueiden saapuminen

La 1.9.
8.00 Tekninen kokous
12.10 Avajaiset

Su 2.9.
2.30-3.20 10m ilmakiväärin parikilpailu, 1. erä
2.30-8.50 Trap 1/2 kilpailupäivä/tytöt
3.00-10.30 Trap 1/2 kilpailupäivä/miehet
4.00-4.50 10m ilmakiväärin parikilpailu, 2. erä
5.00-6.30 50m pistooli/pojat
5.30-6.20 10m ilmapistoolin parikilpailu, 1. erä
6.00 Finaali: ilmakiväärin parikilpailu
6.00 10m ilmapistoolin parikilpailu, 2. erä
7.00 Finaali: ilmapistoolin parikilpailu

Ma 3.9.
2.00-3.15 10m ilmakivääri/miehet, 1. erä
2.30-6.00 Trap 2/2 kilpailupäivä/tytöt
3.00-8.05 Trap 2/2 kilpailupäivä/miehet
4.00-5.15 10m ilmakivääri/miehet, 2. erä
4.00-5.15 10m ilmakivääri/naiset, 1. erä
6.00-7.15 10m ilmakivääri/naiset, 2. erä
6.15 Finaali: 10m ilmakivääri/miehet
8.15 Finaali: 10m ilmakivääri/naiset
9.30 Finaali: trap/tytöt
10.45 Finaali: trap/miehet

Ti 4.9.
3.00-4.15 10m ilmapistooli/naiset, 1. erä
3.00-4.30 50m pistooli/miehet
3.00-6.45 50m liikkuva maali/miehet, pojat, normaalijuoksujen 30 ls:n hitaat juoksut
5.00-6.15 10m ilmapistooli/naiset, 2. erä
5.15-6.05 50m pienoiskivääri, makuu/miehet, 1. karsintaerä
6.45-7.35 50m pienoiskivääri, makuu/miehet, 2. karsintaerä
7.00-7.50 10m ilmapistoolin parikilpailu/juniorit
7.15 Finaali: 10m ilmapistooli/naiset
8.15-9.05 50m pienoiskivääri, makuu/naiset, 1. karsintaerä
8.45 Finaali: 10m ilmapistoolin parikilpailu/juniorit
9.45-10.35 50m pienoiskivääri, makuu/naiset, 2. karsintaerä

Ke 5.9.
2.30-7.55 Trap 1/2 kilpailupäivä/pojat
3.00-3.50 50m pienoiskivääri, makuu/miehet
3.00-3.50 10m ilmakiväärin parikilpailu/juniorit
3.00-6.15 50m liikkuva maali/miehet, pojat, normaalijuoksujen 30 ls:n nopeat juoksut
3.30-9.10 Trap 1/2 kilpailupäivä/naiset
4.30-5.20 50m pienoiskivääri, makuu/naiset
4.30-5.45 10m ilmapistooli/tytöt
4.45 Finaali: 10m ilmakiväärin parikilpailu/juniorit
6.45 Finaali: 10m ilmapistooli/tytöt

To 6.9.
2.30-5.15 50m pienoiskivääri 3×40 ls/miehet, 1. karsintaerä
2.30-5.50 Trap 2/2 kilpailupäivä/pojat
3.00-4.15 10m ilmapistooli/miehet, 1. erä
3.00-4.15 10m ilmapistooli/pojat
3.00-6.45 50m liikkuva maali/miehet, pojat, sekajuoksut ensimmäiset 20 ls
3.30-7.05 Trap 2/2 kilpailupäivä/naiset
5.00-6.15 10m ilmapistooli/miehet, 2. erä
5.15 Finaali: 10m ilmapistooli/pojat
6.00-8.45 50m pienoiskivääri 3×40 ls/miehet, 2. karsintaerä
6.45-10.30 50m liikkuva maali/miehet, pojat, sekajuoksut toiset 20 ls
7.15 Finaali: 10m ilmapistooli/miehet
9.00 Finaali: trap/pojat
10.15 Finaali: trap/naiset

Pe 7.9.
2.30-5.15 50m pienoiskivääri 3×40 ls/miehet
2.30-10.10 Trapin parikilpailu
3.00-5.05 25m pistooli (tarkkuusosan 30 ls)/naiset
5.30-6.20 25m pistooli (tarkkuusosan 30 ls)/tytöt
5.30-6.45 10m ilmakivääri/pojat
6.00-8.45 50m pienoiskivääri 3×40 ls/naiset, 1. karsintaerä
6.15 Finaali: 50m pienoiskivääri 3×40 ls/miehet
7.30-8.45 10m ilmakivääri/tytöt
8.00 Finaali: 10m ilmakivääri/pojat
9.30-12.15 50m pienoiskivääri 3×40 ls/naiset, 2. karsintaerä
9.45 Finaali: 10m ilmakivääri/tytöt
11.30 Finaali: trapin parikilpailu

La 8.9.
2.30-5.15 50m pienoiskivääri 3×40 ls/naiset
2.30-6.00 Trapin parikilpailu/juniorit
2.30-9.15 Kaksoistrap/miehet, pojat
3.00-7.30 10m liikkuva maali/miehet, pojat, normaalijuoksujen 30 ls:n hitaat juoksut
3.00-7.30 10m liikkuva maali/naiset, tytöt, normaalijuoksujen 30 ls:n hitaat juoksut
6.15 Finaali: 50m pienoiskivääri 340 ls/naiset
7.00-8.20 25m pistooli (pikaosan 30 ls)/naiset
8.00 Finaali: trapin parikilpailu/juniorit
8.40-9.10 25m pistooli (pikaosan 30 ls)/tytöt
9.30 Finaali: 25m pistooli/naiset
10.45 Finaali: 25m pistooli/tytöt

Su 9.9.
1.30-6.00 10m liikkuva maali/miehet, pojat, normaalijuoksujen 30 ls:n nopeat juoksut
1.30-6.00 10m liikkuva maali/naiset, tytöt, normaalijuoksujen 30 ls:n hitaat juoksut
3.00-3.50 50m pienoiskivääri, makuu/pojat
3.00-4.00 300m kivääri/miehet, 1. karsintaerä
3.00-6.40 25m olympiapistooli 1/2 kilpailupäivän 30 ls/miehet
4.30-5.20 50m pienoiskivääri, makuu/tytöt
4.45-5.45 300m kivääri/miehet, 2. karsintaerä
6.30 Mitaliottelut: 10m liikkuva maali/tytöt
7.00 -8.40 25m olympiapistooli 1/2 kilpailupäivän 30 ls/pojat
7.35 Mitaliottelut: 10m liikkuva maali/pojat
8.40 Mitaliottelut: 10m liikkuva maali/naiset
9.45 Mitaliottelut: 10m liikkuva maali/miehet

Ma 10.9.
2.30-7.30 Skeet 1/2 kilpailupäivä/pojat
3.00-4.00 300m kivääri, makuu/miehet
3.00-6.45 50m pienoiskivääri 3×40 ls/pojat
3.00-6.40 25m olympiapistooli 2/2 kilpailupäivän 30 ls/miehet
3.05-8.50 Skeet 1/2 kilpailupäivä/naiset
4.45-5.45 300m kivääri, makuu/naiset
6.45 Finaali: 50m pienoiskivääri 3×40 ls/pojat
5.00-6.40 25m olympiapistooli 2/2 kilpailupäivän 30 ls/pojat
6.30 Finaali: 25m olympiapistooli/miehet
10.00 Finaali: 25m olympiapistooli/pojat

Ti 11.9.
2.30-5.50 Skeet 2/2 kilpailupäivä/pojat
3.00-5.45 50m pienoiskivääri 3×40 ls/tytöt
3.00-6.00 10m liikkuva maali/miehet, pojat, sekajuoksujen ensimmäiset 20 ls
3.00-6.00 10m liikkuva maali/naiset, tytöt, sekajuoksujen ensimmäiset 20 ls
3.05 Skeet 2/2 kilpailupäivä/naiset
6.30-10.00 10m liikkuva maali/miehet, pojat, sekajuoksujen toiset 20 ls
6.30-10.00 10m liikkuva maali/naiset, tytöt, sekajuoksujen toiset 20 ls
6.45 Finaali: 50m pienoiskivääri 3×40 ls/tytöt
8.45 Finaali: skeet/pojat
10.00 Finaali: skeet/naiset

Ke 12.9.
3.00-3.50 25m isopistooli 60 ls (tarkkuusosan 30 ls)/miehet
3.00-5.00 300m vakiokivääri/miehet
4.30-5.20 25m pistooli (tarkkuusosan 30 ls)/pojat
5.45-7.45 300m kivääri 3×40 ls/naiset

To 13.9.
2.30-10.25 Skeet 1/2 kilpailupäivä/tytöt
3.00-3.30 25m isopistooli 60 ls (pikaosan 30 ls)/miehet
3.05-10.25 Skeet 1/2 kilpailupäivä/miehet
4.15-4.45 25m pistooli (pikaosan 30 ls)/pojat

Pe 14.9.
2.30-6.00 Skeet 2/2 kilpailupäivä/tytöt
3.00-5.50 25m vakiopistooli/miehet
3.00-6.00 300m kivääri 3×40 ls/miehet
3.05-10.00 Skeet 2/2 kilpailupäivä/miehet
6.30-7.45 25m vakiopistooli/pojat
9.15 Finaali: skeet/tytöt
10.30 Finaali: skeet/miehet
12.15 Päättäjäiset

La 15.9.
Joukkueiden kotiinpaluu

Lisää tietoa kilpailuista täällä.