MM-Changwon: Annika Sihvonen iloitsi ennätyksestään
3.9.2018 klo 12:01
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Ampumaurheiluliiton kiväärilajien päävalmentaja Pirjo Peltola onnittelee ennätyksensä ampunutta Annika Sihvosta. (Kuvat: Lassi Palo)

Etelä-Korean Changwonissa järjestettävissä ampumaurheilun MM-kilpailuissa nähtiin maanantaina kolme suomalaislajia ja kahdeksan suomalaista kilpailemassa. Annika Sihvonen teki naisten ilmakiväärissä uuden ennätyksensä ja sijoittui 29:nneksi.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) 52. MM-kilpailut jatkuivat maanantaina sateisessa Etelä-Korean Changwonissa. Ohjelmassa oli kolme suomalaislajia (miesten ja naisten ilmakivääri sekä miesten trap), joissa kilpaili kaikkiaan kahdeksan suomalaista.

Miesten ilmakivääri

Aleksi Leppä.

Aleksi Leppä (Haminan Ampumaseura) teki tuloksen 622,1 (103,1+103,7+105,6+102,4+102,8+104,5), jolla hän sijoittui parhaana suomalaisena 52:nneksi. Tulos oli Lepän kauden tason mukainen.

– Se oli sitä, mihin olen tällä kaudella päässyt. En ole pettynyt, mutta muutama vähän huonompi sarja harmittaa. Kolmas ja viimeinen sarja olivat parasta meikäläistä. Muutama notkahdus ja liikaa huonoja kymppejä, Leppä summasi, kun hän keräsi varusteitaan kisan päätyttyä.

Juho Kurjen (Kankaanpään Ampumaurheilijat) lopputulos ei ollut lainkaan sitä, mitä hän lähti hakemaan Changwonista.

– En osaa sanoa oikein mitään… En tiedä, mikä oli. Hyvät kympit puuttuivat kisan alkupuolelta, hän sanoi tehtyään 79. sijaan oikeuttaneen tuloksen 618,4 (104,3+103,4+102,4+102,4+103,6+102,3).

Joni Stenström.

Joni Stenström (Raseborgs Skyttar) keskusteli valmentajansa Pirjo Peltolan kanssa kisan jälkeen. Stenströmin kasvoilta näkyi, ettei hänkään ollut täysin tyytyväinen. Hänen tuloksensa oli 615,4 (102,3+104,1+101,1+103,6+101,8+102,5) ja sijoituksensa 86:s.

– Ei tässä selittely auta. Harmillista on se, että ilmakivääri on kehittynyt eniten tällä kaudella, ja se oli hyvällä tasolla tammikuusta elokuuhun. Nyt en ole saanut sitä kulkemaan, vaikka mitä olen tehnyt. Odotusarvot eivät siksi olleet korkealla, Stenström sanoi ja suuntasi katseensa pienoiskivääriin.

– Unohdetaan tämä. Nyt ei ole aikaa jäädä murehtimaan, sillä kisatahti on niin tiivis.

Finaaliraja oli 628,0, ja peruskilpailun parhaan tuloksen teki Venäjän Sergei Kamenski (632,4). Kamenski piti asemansa loppuun asti ja voitti finaalissa MM-kultaa 0,9 pisteen erolla Kroatian Petar Gorsaan. Kroatia sai myös pronssia, kun peruskilpailun kahdeksanneksi paras Miran Maricic sijoittui kolmanneksi.

Joukkuekilpailussa Suomi sijoittui 18:nneksi, kun voiton vei Kiina uudella ME-tuloksella 1887,4. Venäjä sai hopeaa (1884,0) ja Etelä-Korea pronssia (1878,5).

Naisten ilmakivääri

Emmi Hyrkäs.

Annika Sihvonen (Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseura) jännitti eilen MM-kisojen ensimmäisessä lajissaan (parikilpailu), mutta tänään ammunta kulki mainiosti. Hän teki tuloksen 624,7 pistettä (104,4+104,6+104,9+102,7+104,7+103,4) ja oli yhtä hymyä kisan jälkeen. Syykin oli selvä:

– Ennätykseni parani kaksi pistettä, hän hymyili ottaessaan onnitteluja vastaan niin valmentajilta kuin joukkuetovereiltaankin.

Valmentaja Mikko Mattila kertoi, että Sihvonen ampui viisi ensimmäistä sarjaa käyttäen melko tarkalleen 11 minuuttia sarjaa kohden. Viimeisen sarjan Sihvonen ampui runsaassa 14 minuutissa. Ennen viimeistä laukausta Sihvonen teki useita nostoja, mutta se kannatti: 10,5 pistettä.

Sihvonen sijoittui 29:nneksi. Finaaliraja oli 2,3 pistettä parempi kuin Sihvosen tulos eli 627,0. Etelä-Korean Im Hana oli peruskisan paras 630,9 pisteellään. Hän oli lopulta myös finaalin ykkönen eli saavutti kotiyleisönsä riemuksi MM-kultaa. Eroa hopeamitalistiin, Intian Anjum Moudgiliin oli 2,7 pistettä.

Emmi Hyrkäs (Simpeleen Hahlo) oli kisan 77:s tuloksellaan 619,2 (105,1+102,9+101,6+102,1+102,8+104,7). Hän sanoi, että ensimmäinen ja viimeinen sarja olivat tuloksellisesti hyviä.

– Muuten ei taaskaan oikein ajoitus pelittänyt ja pisteetkin jäivät aika vähäiseksi. Pettynyt olo jäi ilmakiväärin osalta, mutta tästäkin opittiin.

Etelä-Korea voitti joukkuekilpailun maailmanmestaruuden uudella ME-tuloksella 1886,2. Intia oli toinen (1879,0) ja Saksa kolmas (1878,4).

Miesten trap

Jukka Laakso vesisateessa.

Miesten trap alkoi sunnuntaina, jolloin ammuttiin 75/125 kiekkoa erinomaisissa olosuhteissa. Toisen kilpailupäivän eli viimeiset 50 kiekkoa ammuttiinkin sitten vesisateessa. Sade loppui hyvissä ajoin ennen finaalia.

Jukka Laakso (Orimattilan Seudun Urheiluampujat) ja Eemil Pirttisalo (Ruotsalon Metsästysyhdistys) tekivät saman tuloksen 116. Laakso sijoittui 49:nneksi ja Pirttisalo 55:nneksi. Laakson sarjat olivat 23+20+25+25+23 ja Pirttisalon 21+24+24+25+22.

– Kilpailuni ei mennyt, kuten odotin. Ammuntani kulki yhtä sarjaa lukuun ottamatta. En tiedä mikä siihen tuli, mutta valmentajan (Pekka Maunula) kanssa katsottiin asioita seuraavaan sarjaan, ja se auttoi. On harvinaista, että ammun tuloksen 20, Laakso sanoi kilpailun jälkeen.

– Tämä päivä olikin sitten taistelua huurun kanssa, Laakso viittasi sateiseen ja kosteaan säähän.

Vesa Törnroos (Lahden Ampumaseura) teki tuloksen 110 (22+20+22+25+21), jolla hän sijoittui 103:nneksi.

– Keli oli kiva, ei ainakaan palellut, Törnroos naurahti.

– Itse kisa menikin sitten niin kuin tyttärelläni: koko kisa kontaten. Yhden kerran kävin seisomassa, mutta sitten kaaduin ja menen otsa mustana seuraavaan koitokseen. Tyttäreni kävelee siis vähän, kuten isänsäkin eli yhden sarjan verran, sanavalmis Törnroos summasi kilpailunsa.

Laakso ja Törnroos ampuvat vielä trapin parikilpailussa. Suomen joukkueet ilmoitetaan myöhemmin tänään. Pirttisalon MM-kisat eivät sen sijaan jatku, vaan hän matkustaa huomenna kotiin.

Vesa Törnroos.

– Täällä on hyvät radat, ja kaikki on toiminut järjestelyjen suhteen hyvin. Eilisen eka ja tämän päivän vika sarjani eivät sen sijaan menneet niin kuin olisi pitänyt. Muuten minulla oli ihan hyvää tekemistä. Tiesin ekan sarjan jälkeen putoavani kärjen vauhdista, joten pystyin ampumaan lopun rennosti, Pirttisalo sanoi.

Avauspäivän jälkeen kilpailun kärjessä oli kaikki 75 kiekkoa rikkonut Yhdysvaltain Walton Eller. Hän ja Slovakian Erik Varga tekivät lopulta peruskilpailun parhaan tuloksen 123. Finaaliuusinnassa oli kuusi tuloksen 122 ampunutta miestä ja jaossa neljä paikkaa.

Espanjan Alberto Fernandez voitti finaalissa Vargan 48-47, sai MM-kultaa ja sivusi maailmanennätystä. Tämä oli Fernandezin toinen maailmanmestaruus. Edellinen tuli vuonna 2010. Kuwaitin Abdulrahman Al Faihan sai pronssia, ja Eller oli kuudes.

Joukkuekilpailu oli erittäin tasainen, sillä kolme parasta maata teki saman tuloksen 360. Kuwait voitti, Yhdysvallat oli toinen ja Italia kolmas. Suomi sijoittui 20:nneksi (342).

Tokion olympiamaapaikat

Changwonissa ovat maailmanmestaruuksien lisäksi jaossa ensimmäiset olympiamaapaikat Tokioon 2020. Jaossa on neljä paikkaa jokaisessa henkilökohtaisessa olympialajissa eli 48 paikkaa. Parikilpailuissa on jaossa paikat kunkin lajin kahdelle parhaalle (ilmakivääri, ilmapistooli, trap).

Suomalaiset ti 4.9.

Miesten 50m pienoiskivääri, makuu, karsinta: Juho Kurki (Kankaanpään Ampumaurheilijat), Aleksi Leppä (Haminan Ampumaseura), Joni Stenström (Raseborgs Skyttar)
Naisten 50m pienoiskivääri, makuu, karsinta: Emmi Hyrkäs (Simpeleen Hahlo), Annika Sihvonen (Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseura)
Miesten 50m liikkuva maali, normaalijuoksut: Tomi-Pekka Heikkilä (Kymppi 64), Krister Holmberg (Raseborgs Skyttar), Heikki Lähdekorpi (Satakunnan Ampujat)

Ampumaurheilun MM-kilpailut
31.8.-15.9. Changwon, Etelä-Korea

Suomalaislajien tuloksia ma 3.9.

Miesten 10m ilmakivääri 60 ls + finaali: 1) Sergei Kamenski Venäjä 248,4 (632,4), 2) Petar Gorsa Kroatia 247,5 (628,0), 3) Miran Maricic Kroatia 227,3 (628,1), 4) Hui Zicheng Kiina 206,1 (631,3), 5) Yang Haoran Kiina 185,7 (632,2), 6) Deepak Kumar Indonesia 164,1 (630,1), 7) Mahyar Sedaghat Iran 143,0 (628,0), 8) Nam Taeyun Etelä-Korea 121,4 (628,2), … 52) Aleksi Leppä 622,1, … 79) Juho Kurki 618,4, … 86) Joni Stenström 615,4. 112 osanottajaa.
Joukkuekilpailu: 1) Kiina 1887,4 (ME), 2) Venäjä 1884,0, 3) Etelä-Korea 1878,5, … 18) Suomi 1855,9. 25 joukkuetta.

Naisten 10m ilmakivääri 60 ls + finaali: 1) Im Hana Etelä-Korea 251,1 (630,9), 2) Anjum Moudgil Intia 248,4 (628,7), 3) Jung Eunhea Etelä-Korea 228,0 (630,7), 4) Apurvi Chandela Intia 207,0 (627,5), 5) Tan Qian Xiu Adele Singapore 184,3 (628,7), 6) Lin Ying-Shin Taiwan 163,4 (629,0), 7) Petra Zublasing Italia 142,9 (627,0), 8) Isabella Straub Saksa 122,1 (627,1), … 29) Annika Sihvonen 624,7, … 77) Emmi Hyrkäs 619,2. 113 osanottajaa.
Joukkuekilpailu: 1) Etelä-Korea 1886,2 (ME), 2) Intia 1879,0, 3) Saksa 1878,4. 27 joukkuetta.

Miesten trap 125 kiekkoa + finaali: 1) Alberto Fernandez Espanja 48 (sivuaa ME:tä) (122+43), 2) Erik Varga Slovakia 47 (123), 3) Abdulrahman Al Faihan Kuwait 32 (122+6) 4) James Willett Australia 28 (122+3), 5) Mauro De Filippis Italia 23 (122+42), 6) Walton Eller Yhdysvallat 17 (123), 7) Giovanni Cernogoraz Kroatia x (122+2), 8) Du Yu Kiina x (122+1), … 49) Jukka Laakso 116, … 55) Eemil Pirttisalo 116, … 103) Vesa Törnroos 110. 127 osanottajaa
Joukkuekilpailu: 1) Kuwait 360, 2) Yhdysvallat 360, 3) Italia 360, … 20) Suomi 342. 32 joukkuetta.

Tulevien päivien aikataulu
(ajat Suomen aikaa)

Ti 4.9.
3.00-4.15 10m ilmapistooli/naiset, 1. erä
3.00-4.30 50m pistooli/miehet
3.00-6.45 50m liikkuva maali/miehet, pojat, normaalijuoksujen 30 ls:n hitaat juoksut
5.00-6.15 10m ilmapistooli/naiset, 2. erä
5.15-6.05 50m pienoiskivääri, makuu/miehet, 1. karsintaerä
6.45-7.35 50m pienoiskivääri, makuu/miehet, 2. karsintaerä
7.00-7.50 10m ilmapistoolin parikilpailu/juniorit
7.15 Finaali: 10m ilmapistooli/naiset
8.15-9.05 50m pienoiskivääri, makuu/naiset, 1. karsintaerä
8.45 Finaali: 10m ilmapistoolin parikilpailu/juniorit
9.45-10.35 50m pienoiskivääri, makuu/naiset, 2. karsintaerä

Ke 5.9.
2.30-7.55 Trap 1/2 kilpailupäivä/pojat
3.00-3.50 50m pienoiskivääri, makuu/miehet
3.00-3.50 10m ilmakiväärin parikilpailu/juniorit
3.00-6.15 50m liikkuva maali/miehet, pojat, normaalijuoksujen 30 ls:n nopeat juoksut
3.30-9.10 Trap 1/2 kilpailupäivä/naiset
4.30-5.20 50m pienoiskivääri, makuu/naiset
4.30-5.45 10m ilmapistooli/tytöt
4.45 Finaali: 10m ilmakiväärin parikilpailu/juniorit
6.45 Finaali: 10m ilmapistooli/tytöt

Lisää tietoa kilpailuista ja kaikki tulokset löydät täältä.

Lisää kuvia Ampumaurheiluliiton Facebookissa ja Instagramissa.