MM-Changwon: Tomi-Pekka Heikkilälle Suomen ensimmäinen mitali!
5.9.2018 klo 11:06
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Suomen ensimmäinen MM-mitalisti Changwonissa: Tomi-Pekka Heikkilä. (Kuvat: Lassi Palo)

Tomi-Pekka Heikkilä saavutti Suomen ensimmäisen mitalin ampumaurheilun MM-kilpailuissa Etelä-Korean Changwonissa, kun hän sijoittui hienosti kolmanneksi miesten 50m liikkuvan maalin normaalijuoksuissa. Annika Sihvonen sijoittui naisten 50m pienoiskiväärin makuun kilpailussa yhdeksänneksi.

Etelä-Korean Changwonissa järjestettävissä Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) 52. MM-kilpailuissa nähtiin keskiviikkona vilkas suomalaispäivä. Kuudessa lajissa oli mukana kaikkiaan kuusitoista suomalaista urheiluampujaa. Changwonissa ei tänään satanut eikä juurikaan tuullut, ja lämpöasteita oli kolmisenkymmentä.

Miesten 50m liikkuva maali, normaalijuoksut

Tomi-Pekka Heikkilän keskittyminen tuotti pronssia.

Miesten 50m liikkuvan maalin normaalijuoksujen (30+30 ls) hitaat juoksut ammuttiin tiistaina. Tomi-Pekka Heikkilä (Kymppi 64) oli avauspäivän jälkeen jaetulla viidennellä sijalla. Krister Holmberg (Raseborgs Skyttar) ja Heikki Lähdekorpi (Satakunnan Ampujat) jakoivat 14. sijan 292 pisteellään.

Tänään olivat vuorossa nopeat juoksut. Heikkilä aloitti päivän erinomaisesti ampuen ensimmäiseen sarjaan täydet 100 pistettä. Toisen sarjan 1. laukaus aiheutti sydämentykytyksiä, sillä se osui neloseen. Sarjan tulokseksi kirjattiin lopulta 92 pistettä. Viimeiseen sarjaan Heikkilä tähtäsi taas 100 pistettä. Hän ampui koko kilpailussa eniten 100 pisteen sarjoja eli kaikkiaan kolme.

– Olen niin turhautunut kuin ikinä vain voi olla. Nelonen oli tapaturma. Ote oli liian kireä, ja laukaus lähti nopeammin kuin piti. Muuten sarjat olivat ehjiä, Heikkilä sanoi heti kilpailunsa jälkeen eikä uskonut saavuttavansa mitalia 587 pisteellään (295+292).

Kun kilpailu lopulta päättyi, Heikkilän nimi löytyi kuin löytyikin kolmannelta riviltä:

– Mitali on varmaankin nyt sitten hyvä lohtu, hän nauroi.

– Pieni yllätys se kyllä oli, ja totta kai se tuntuu hyvältä, koska mitali on aina mitali. Sillain olen kyllä vähän pettynyt, että oli minulla mestaruussaumojakin.

Venäjän Mihail Azarenko ja Puolan Lukasz Czapla kävivät kovan kamppailun kultamitalista. He ampuivat tuloksen 589, ja venäläinen oli lopulta uusinnassa puolalaista parempi pistein 20-19.

Holmbergin tulos oli 577 (292+285) ja Lähdekorven 573 (292+281). Heidän sijoituksensa olivat 15:s ja 18:s.

– Molemmat päivät alkoivat heikosti, eikä tulokseni ole hyvä. Tuli liikaa huonoja laukauksia, jo seitsemännen kerran ISSSF:n MM-kilpailuihin osallistuva Holmberg summasi.

– Ei hyvä, ei todellakaan. Nyt ei vain kulje, ja jäin noin viisitoista pinnaa valintakeskiarvostani. Tekeminen oli aivan hirveää. Jännitys näkyy tulostaululla, Lähdekorpi sanoi.

Suomi sijoittui joukkuekilpailussa neljänneksi. Se hävisi pronssimitalit vieneelle Etelä-Korealle vain pisteen. Venäjä sai kultaa (1759) ja Ruotsi hopeaa (1756). Pohjois-Korea oli viides.

Miesten ja naisten 50m pienoiskivääri, makuuasento

Annika Sihvonen saavutti uransa toistaiseksi parhaan arvokisasijoituksensa.

Miesten ja naisten 50m pienoiskiväärin makuun karsintakilpailut ammuttiin tiistaina. Joni Stenström (Raseborgs Skyttar) ampui eilen omassa erässään 614,8 pistettä ja selvitti tiensä tämän päivän peruskilpailuun. Naisten karsintakilpailussa Annika Sihvonen (Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseura) teki ensimmäisessä erässä tuloksen 616,9 ja Emi Hyrkäs (Simpeleen Hahlo) toisessa tuloksen 614,9. Heidän tuloksensa riittivät mainiosti jatkoon eli peruskilpailuun.

Stenström ei onnistunut tänään kahdessa ensimmäisessä sarjassaan, ja hän tiesi, että ”kisa meni jo”.

– Yritin korjata tilannetta enkä antanut periksi, vaan viimeiset 40 laukausta olivat minun normaalia makuun tasoani, tuloksen 616,5 tehnyt ja 56:nneksi sijoittunut Stenström sanaili kisan päätyttyä.

Stenströmin sarjat olivat 101,9+99,9+103,3+104,4+104,2+102,8.

– Odotusarvoni olivat ehkä korkeammalla. Alan nyt valmistautua päälajini asentokilpailun (3×40 ls) karsintaan.

Maailmanmestaruus meni Tanskan Steffen Olsenille, jonka voittotulos oli 628,2. Norjan Stian Bogar sai hopeaa (627,8) ja Itävallan Thomas Mathis pronssia (627,1).

Sihvonen ampui naisten makuun kilpailussa mainiosti ja taisteli tasaisessa kilpailussa loppuun asti MM-mitalista. Pronssi jäi lopulta vain 1,3 pisteen päähän, ja maailmanmestaruuden voittaneen Ison-Britannian Seonaid McIntoshin tulos oli 1,9 pistettä parempi kuin yhdeksänneksi sijoittuneen Sihvosen. Se on suomalaisen uran paras arvokisasijoitus.

– Toivottavasti tulee vielä parempaa, Sihvonen hymyili ottaessaan onnitteluja vastaan juuri liikkuvan maalin MM-pronssia saavuttaneelta Tomi-Pekka Heikkilältä.

Sihvosen tulos oli 622,0 (103,3+104,1+104,6+103,2+103,7+103,1), joka jää vain pisteen hänen ennätyksestään.

– Millä mielin minä olen nyt…? Ammuin hyvin koko kisan ajan, ja pääsin lähelle ennätystäni. Erot olivat pienet, ja olen tyytyväinen sijoitukseeni. Lähden luottavaisin mielin asentokisaan, Sihvonen sanoi.

Hyrkäs sijoittui 56:nneksi tuloksellaan 609,3 (100,7+101,3+102,1+102,7+1002+102,3).

– Emmi ei ollut viimeinen, naurahti Emmin äiti Mari Backman-Hyrkäs, joka on seuraamassa MM-kisoja paikan päällä.

Emmi Hyrkäs puolestaan totesi, että hänen kymppinsä olivat ”reunakymppejä”, joilla pisteitä ei kerätä.

Ilmakiväärin parikilpailu, juniorit

Suomi 2 eli Henna Viljanen ja Sebastian Långström.

Suomella oli kaksi joukkuetta junioreiden ilmakiväärin parikilpailussa. Suomi 1:ssä ampuivat Jenna Kuisma (Kyrkslätt Skytteförening) ja Cristian Friman (Esbo Skytteförening), Suomi 2:ssa Henna Viljanen (Kyrkslätt Skytteförening) ja Sebastian Långström (Kyrkslätt Skytteförening).

Suomi 2:n tulos oli 827,6, joka oikeutti 17. sijaan. Viljanen tähtäsi 413,3 ja Långström 414,3 pistettä.

– Se oli ihan ookoo suoritus. Siinä oli hyviä hetkiä, mutta välillä tekeminen meni liian tarkaksi. Tästä on hyvä jatkaa hyvillä mielin eteenpäin, Viljanen totesi heti kilpailunsa päätyttyä.

Långström puolestaan totesi, että ”se oli hyvä kokonaisuus”:

– Kolmannessa sarjassa jännitys loppui, ja minulle tuli löysähkö olo, mikä näkyi heti tuloksessa (101,7). Onneksi tajusin sen ja sain tsempattua viimeiseen sarjaan 104,1 pisteen tuloksen.

Suomi 1 ampui peruskilpailussa 825,2 pistettä. Kuisman tulos oli suomalaisista paras eli 415,3 ja Frimanin 409,9. Suomi 1 sijoittui 26:nneksi.

– Tulos oli ihan hyvä, yksi sarja tosin petti. Tästä on hyvä jatkaa, Kuisma hymyili.

Frimanin valmistautuminen MM-kisoihin ei sujunut parhaalla mahdollisella tavalla, sillä lähtöpäivänään eli viime viikon torstaina hän meni sairaalaan tutkimuksiin kovien vatsakramppiensa ja korkean kuumeensa takia. Friman matkusti Etelä-Koreaan seuraavana päivänä.

Suomi 1 eli Jenna Kuisma ja Cristian Friman.

– Koska mitään ei löytynyt, lähdin tänne kisoihin. Viikon sairastelu vähän haittasi, mutta muuten on hyvä fiilis, Friman sanoi huoltaessaan varusteitaan parikilpailun jälkeen.

Parikilpailun peruskilpailussa joukkueen molemmat ampujat ampuvat 40 laukausta, ja viisi parasta joukkuetta etenee finaaliin. Iran 1 (Sadeghian Armina – Amir Nekounam) teki peruskilpailun parhaan tuloksen 836,2, ja finaaliraja oli 834,4.

Finaalissa voiton vei Italia 1 (Sofia Benetti – Marco Suppini), jonka kultamitalitulos on uusi ME eli 499,0 pistettä. Iran 1 hävisi kultamitalin 1,3 pisteellä. Pronssi meni Intia 2:lle.

Trapin ensimmäinen kilpailupäivä, naiset ja pojat

Naisten ja poikien trapissa ammuttiin keskiviikkona ensimmäisen kilpailupäivän 75/125 kiekkoa. Huomenna ammutaan viimeiset 50 kiekkoa ja finaalit.

Mopsi Veromaa.

Mopsi Veromaa (Sibbo Skyttegille) rikkoi naisten kilpailussa 68 kiekkoa (23+23+22) ja jatkaa kilpailua 19. sijalta. Satu Mäkelä-Nummelan (Orimattilan Seudun Urheiluampujat) tulos oli 67 (22+24+21), ja hän on 28:ntena. Samaa seuraa edustava Noora Antikainen teki 32. sijaan oikeuttavan tuloksen 66 (22+22+22).

Kiinan Wang Xiaojing teki ensimmäisen päivän parhaan tuloksen 72. Saksan Katrin Quooss ja Thaimaan Napapha Pramuanchok rikkoivat 71 kiekkoa.

Poikien trapin kärjessä ovat 73 kiekkoa rikkoneet Turkin Murat Ilbilgi ja Intian Ali Aman Elahi. Vili Kopra (Orimattilan Seudun Urheiluampujat) on seitsemäntenä tuloksellaan 70 (24+22+24). Juho Mäkelä (Orimattilan Seudun Urheiluampujat) ja Teemu Ruutana (Längelmäen Seudun Ampujat) tekivät tuloksen 63 ja ovat sijoilla 31 ja 35. Mäkelän sarjat olivat 20+19+24 ja Ruutanan 20+24+19.

Trap-kilpailua värittivät ja samalla viivästyttivät ampiaiset, joilla oli pesä E-radalla. Ampiaisia oli liikkeellä niin paljon, että kisajärjestäjät joutuivat hävittämään niiden pesän. Operaatio kesti noin 45 minuuttia.

Tokion olympiamaapaikat

Changwonissa ovat maailmanmestaruuksien lisäksi jaossa ensimmäiset olympiamaapaikat Tokioon 2020. Jaossa on neljä paikkaa jokaisessa henkilökohtaisessa olympialajissa eli 48 paikkaa. Parikilpailuissa on jaossa paikat kunkin lajin kahdelle parhaalle (ilmakivääri, ilmapistooli, trap).

Suomalaiset to 6.9.

Vili Kopra.

Naisten trap: Noora Antikainen (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Satu Mäkelä-Nummela (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Mopsi Veromaa (Sibbo Skyttegille)
Poikien trap: Vili Kopra (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Juho Mäkelä (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Teemu Ruutana (Längelmäen Seudun Ampujat)
Miesten 50m pienoiskivääri 3×40 ls, karsintakilpailu: Juho Kurki (Kankaanpään Ampumaurheilijat), Aleksi Leppä (Haminan Ampumaseura), Joni Stenström (Raseborgs Skyttar)
Miesten 50m liikkuva maali, sekajuoksut: Tomi-Pekka Heikkilä (Kymppi 64), Krister Holmberg (Raseborgs Skyttar), Heikki Lähdekorpi (Satakunnan Ampujat)

Ampumaurheilun MM-kilpailut
31.8.-15.9. Changwon, Etelä-Korea

Suomalaislajien tuloksia ja tilanteita ke 5.9.

Miesten 50m liikkuva maali, normaalijuoksut (30+30 ls): 1) Mihail Azarenko Venäjä 589/uusinta 20, 2) Lukasz Czapla Puola 589/19, 3) Tomi-Pekka Heikkilä Suomi 587, 4) Dmitri Romanov Venäjä 586, … 15) Krister Holmberg 577, … 18) Heikki Lähdekorpi 573. 20 osanottajaa.
Joukkuekilpailu: 1) Venäjä 1759, 2) Ruotsi 1756, 3) Etelä-Korea 1738, 4) Suomi 1737, 5) Pohjois-Korea 1732, 6) Unkari 1729.

Miesten 50m pienoiskivääri, makuu 60 ls: 1) Steffen Olsen Tanska 628,2, 2) Stian Bogar Norja 627,8, 3) Thomas Mathis Itävalta 627,1, … 56) Joni Stenström 616,5. 60 osanottajaa.

Naisten 50m pienoiskivääri, makuu 60 ls: 1) Seonaid McIntosh Iso-Britannia 623,9, 2) Isabella Straub Saksa 623,7, 3) Daniela Demjen Peskova Slovakia 623,3, … 9) Annika Sihvonen 622,0, … 56) Emmi Hyrkäs 609,3. 58 osanottajaa.

Ilmakiväärin parikilpailu, juniorit: 1) Italia 1 499,0 (ME) (834,7), 2) Iran 1 497,7 (836,2), 3) Intia 2 435,0 (834,4), 4) Kiina 2 391,5 (835,7), 5) Tanska 347,5 (834,7), … 17) Suomi 2 827,6, … 26) Suomi 2 825,2. 42 joukkuetta.

Naisten trapin 1. kilpailupäivä 75/125 kiekkoa, tilanne: 1) Wang Xiaojing Kiina 72, 2) Katrin Quooss Saksa 71, 3) Napapha Pramuanchok Thaimaa 71, … 19) Mopsi Veromaa 68 … 28) Satu Mäkelä-Nummela 67, … 32) Noora Antikainen 66. 73 osanottajaa.

Poikien trapin 1. kilpailupäivä 75/125 kiekkoa, tilanne: 1) Murat Ilbilgi Turkki 73, 2) Ali Aman Elahi Intia 73, … 7) Vili Kopra 70, … 31) Juho Mäkelä 63, … 35) Teemu Ruutana 63. 46 osanottajaa.

Tulevien päivien aikataulu
(ajat Suomen aikaa)

To 6.9.
2.30-5.15 50m pienoiskivääri 3×40 ls/miehet, 1. karsintaerä
2.30-5.50 Trap 2/2 kilpailupäivä/pojat
3.00-4.15 10m ilmapistooli/miehet, 1. erä
3.00-4.15 10m ilmapistooli/pojat
3.00-6.45 50m liikkuva maali/miehet, pojat, sekajuoksut ensimmäiset 20 ls
3.30-7.05 Trap 2/2 kilpailupäivä/naiset
5.00-6.15 10m ilmapistooli/miehet, 2. erä
5.15 Finaali: 10m ilmapistooli/pojat
6.00-8.45 50m pienoiskivääri 3×40 ls/miehet, 2. karsintaerä
6.45-10.30 50m liikkuva maali/miehet, pojat, sekajuoksut toiset 20 ls
7.15 Finaali: 10m ilmapistooli/miehet
9.00 Finaali: trap/pojat
10.15 Finaali: trap/naiset

Pe 7.9.
2.30-5.15 50m pienoiskivääri 3×40 ls/miehet
2.30-10.10 Trapin parikilpailu
3.00-5.05 25m pistooli (tarkkuusosan 30 ls)/naiset
5.30-6.20 25m pistooli (tarkkuusosan 30 ls)/tytöt
5.30-6.45 10m ilmakivääri/pojat
6.00-8.45 50m pienoiskivääri 3×40 ls/naiset, 1. karsintaerä
6.15 Finaali: 50m pienoiskivääri 3×40 ls/miehet
7.30-8.45 10m ilmakivääri/tytöt
8.00 Finaali: 10m ilmakivääri/pojat
9.30-12.15 50m pienoiskivääri 3×40 ls/naiset, 2. karsintaerä
9.45 Finaali: 10m ilmakivääri/tytöt
11.30 Finaali: trapin parikilpailu

Lisää tietoa kilpailuista ja tulokset löydät täältä.

Lisää kuvia Ampumaurheiluliiton Facebookissa ja Instagramissa.