Aleksi Leppä teki sen taas! Hän voitti toisen MM-kultamitalinsa Changwonissa, kun hän oli 300m kiväärin 3×40 ls kisan ykkönen. ”Kyllä kulta taas hyvältä maistuu”, Leppä sanoi heti kilpailunsa jälkeen. Ampumaurheilun MM-kilpailut päättyvät tänään.
Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) 52. MM-kilpailut päättyvät tänään perjantaina Etelä-Korean Changwonissa. Rankkasade alkoi hellittää vasta iltapäivällä. Viimeisenä päivänä kilpaili kuusi suomalaista kolmessa lajissa eli miesten skeetissä, 25m vakiopistoolissa ja 300m kiväärin asentokilpailussa (3×40 ls).
Miesten skeet
Miesten skeetissä ammuttiin tänään toinen kilpailupäivä eli viimeiset 50/125 kiekkoa ja finaali. Yhdysvaltain Vincent Hancock rikkoi peruskilpailussa kaikki 125 kiekkoa, jolla hän sivusi maailmanennätystä. Seitsemän miehen finaaliuusintaan pääsi tuloksella 122. Jaossa oli kaksi paikkaa, jotka saivat Ranskan Emmanuel Petit ja Norjan Erik Watndal.
Oskari Kössi (Sibbo Skyttegille) rikkoi 120 kiekkoa (24+25+24+22+25). Hän jäi siis kahden kiekon päähän finaaliuusinnasta.
– Minulla ei ole juuri mitään painokelpoista sanottavaa. Tuolta tulostaululta sen näkee. Ei näissä kisoissa pärjää neljällä kierroksella, hän osoitti tulostaulua katsellessaan kahden muun suomalaisen viimeisiä sarjoja.
Tommi Takanen (Lahden Ampumaseura) ja Lauri Leskinen (Sibbo Skyttegille) tekivät tuloksen 119, joilla he sijoittuivat 46:nneksi ja 47:nneksi. Heidän sarjansa olivat 24+24+25+23+23 ja 25+23+25+23+23.
– Pelissä oltiin mukana ekan päivän jälkeen. Toinen päivä oli keskinkertaista tekemistä. Kolme osumaa finaalista, kovasti harmittaa, Takanen sanoi.
Leskinen puolestaan totesi, että ”kisat tuli ja meni”.
– Ei ollut meikäläisen vuoro. Saa taas laittaa haulinheittovälineen asekaappiin, lyödä koodilukon vikatilaan ja katsella tulevaisuuteen, hän kommentoi värikkääseen tapaansa.
Hancock vei myös finaalin huipputuloksella eli maailmanennätystä sivuten (59). Watndal sai hopeaa ja Italian Riccardo Filippelli pronssia. Neljännen Tokion olympiamaapaikan sai Ranskan Emmanuel Petit.
Suomi oli ensimmäisen päivän jälkeen joukkuekilpailun kärjessä. Tänään Ranska nousi voittajaksi 365 pisteellään. Italia sai hopeaa (363) ja Venäjä pronssia (361). Sijoittui lopulta kuudenneksi (358).
Miesten 300m kivääri 3×40 ls
Juho Kurki (Kankaanpään Ampumaurheilijat) ja Aleksi Leppä (Haminan Ampumaseura) päättivät kolme viikkoa kestäneen ja seitsemän lajia sisältäneen kovan MM-kisaurakkansa 300m kiväärin asentokilpailuun (3×40 ls).
Vakiokiväärin maailmanmestaruutta keskiviikkona juhlinut Leppä paukutti tänään tuloksen 1172 (polvi 391, makuu 396, pysty 385), jolla hän voitti historiallisesti toisen maailmanmestaruutensa Changwonissa. Tulos on Lepän uusi ennätys. Entinen ennätys koheni neljällä pisteellä.
– Kaikki asennot toimivat tänään. Olen todella tyytyväinen tekemiseeni, Leppä sanoi.
– Kyllä mestaruus maistuu hyvältä! Minulla ei ollut mitään hajua tilanteesta, kun kilpailu loppui. En ajatellut, että tulokseni riittäisi näin korkealle. Kilpailun aikana tuuli, mutta oli myös pitkiä pätkiä, ettei tuullut.
Unkarin Istvan Peni sai hopeaa. Hän hävisi Lepälle kolme pistettä. Sveitsi Gilles Dufaux oli kolmas (1167). Juho Kurki sijoittui 17:nneksi tuloksellaan 1151 (384+394+373).
Joukkuekilpailun maailmanmestaruus meni Itävaltaan (3469). Sveitsi oli toinen (3461) ja Ranska kolmas (3459.
25m vakiopistooli
Suomen MM-joukkueen ainoa pistooliampuja Teemu Lahti (Lahden Ampumaseura) kilpaili miesten 25m vakiopistoolissa. Hän sijoittui eilen isopistoolissa 27:nneksi, tänään sijoitukseksi tuli 38:s. Lahden tulos oli 552, kun maailmanmestaruuteen vaadittiin 581 pistettä. Sen teki Ukrainan Pavlo Korostilov, joka sai eilen isopistoolin pronssia.
– Positiivista oli se, että pystyin sulkemaan kaiken muun ajatuksistani pois ampumapaikan ja tuolin välillä. Tulos oli kuitenkin huono, enkä ole siihen tyytyväinen. Se ei mennyt kuten olin budjetoinut, vaan meni alakanttiin, Lahti sanoi.
– Ei tämä tähän kuitenkaan lopu, vaan kahden viikon kuluttua Lissabonissa järjestettävässä Euroopan cupin finaalissa laitetaan kortille enemmän pisteitä.
Kisojen isäntämaa Etelä-Korea voitti eilen isopistoolin joukkuekilpailun kuuden pisteen erolla Ranskaan. Vakiopistoolissa osat vaihtuivat, sillä Ranska oli Etelä-Koreaa seitsemän pistettä parempi. Ukraina sai pronssia.
Suomen MM-mitalit Changwonissa
Kultaa
10m liikkuvan maalin sekajuoksut: Tomi-Pekka Heikkilä (Kymppi 64)
300m vakiokivääri: Aleksi Leppä (Haminan Ampumaseura)
300m kivääri 3×40 ls: Aleksi Leppä (Haminan Ampumaseura)
Pronssia
50m liikkuvan maalin normaalijuoksut: Tomi-Pekka Heikkilä (Kymppi 64)
Ampumaurheilun MM-kilpailut
31.8.-15.9. Changwon, Etelä-Korea
Suomalaislajien tuloksia pe 14.9.
Miesten skeet 125 kiekkoa, peruskilpailu + finaali: 1) Vincent Hancock Yhdysvallat 59 (sivuaa ME:tä) (125, sivuaa ME:tä), 2) Erik Watndal Norja 56 (122/uusinta 9), 3) Riccardo Filippelli Italia 46 (123), 4) Emmanuel Petit Ranska 37 (122/10), 5) Jakub Tomecek Tshekki 27 (124), 6) Ben Llewellin Iso-Britannia 17 (123), 7) Mansour Al Rashedi Kuwait 122/5, 8) Sven Korte Saksa 122/5, 9) Anton Astahov Venäjä 122/3, 10) Gabriele Rossetti Italia 122/3, 11) Eric Delaunay Italia 122/3, … 26) Oskari Kössi 120, … 46) Tommi Takanen 119, 47) Lauri Leskinen 119. 111 osanottajaa.
Joukkuekilpailu: 1) Ranska 365, 2) Italia 363, 3) Venäjä 361, … 6) Suomi 358. 27 joukkuetta.
Miesten 300m kivääri 3×40 ls: 1) Aleksi Leppä 1172, 2) Istvan Peni Unkari 1169, 3) Gilles Dufaux Sveitsi 1167, … 17) Juho Kurki 1151. 37 osanottajaa.
Joukkuekilpailu: 1) Itävalta 3469, 2) Sveitsi 3461, 3) Ranska 3459. 10 joukkuetta.
Miesten 25m vakiopistooli: 1) Pavlo Korostilov Ukraina 581, 2) Gurpreet Singh Intia 579/22x, 3) Kim Junhong Etelä-Korea 579/19x, … 38) Teemu Lahti 552. 54 osanottajaa.
Joukkuekilpailu: 1) Ranska 1716, 2) Etelä-Korea 1709, 3) Ukraina 1704. 14 joukkuetta.
Lisää tietoa kisoista ja kaikki tulokset löydät täältä.
Lisää kuvia Ampumaurheiluliiton Facebookissa ja Instagramissa.