Leppä kuudes Lapua Eurooppa Cupissa
17.5.2019 klo 21:38
Heidi Lehikoinen
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Aleksi Leppä oli parhaana suomalaisena kuudes 3×40 laukauksen kilpailussa 300 metrin kiväärin Lapua Eurooppa Cupissa Tanskan Aarhusissa. Leppä ampui tuloksen 1170, josta polvelta 386, makuulta 396 ja pystystä 388.

– Olen ihan tyytyväinen tulokseen. Tänään oli haasteita saada rentoa ammuntaa, sillä oli kylmä ampua. Se näkyi siinä, että tosi paljon hyviä ysejä joka asennosta, mutta ihan ei riittänyt kymppeihin. Tyytyväinen kuitenkin, että kaikki laukaukset taas 9 ringin sisällä, Leppä summaili.

Muista suomalaisista Juho Autio oli kahdeksas (1161), Cristian Friman yhdeksäs (1161), Antti Puhakka 11:s (1157) ja Juha Rutonen 15:s (1131).

Autio oli myös positiivisin mielin. Hän ampui polvelta 388, makuulta 398 ja pystystä 377.

– Tänään tuli selkeä tasonnosto polveen ja makuuseen mutta pysty oli samanlaista suorittamista kuin eilenkin. Olen ihan tyytyväinen kauden avaukseen ja nälkää jäi tuleviin kisoihin, Autio sanoi.

Myös Friman löysi kilpailustaan ilonaiheita:

– Polvi ja makuu eivät olleet mitään fiaskoa, joten sehän on hyvä parannus eilisestä. Pystyssä liipaisu onnistui hyvin, se miellyttää mieltä, Friman tuumi.

Antti Puhakka sen sijaan oli harmissaan:

– Tänään ei sujunut oikein mikään. Tuntuma oli kuitenkin eilistä parempi. Toivottavasti huomenna olisi lämpöisempää, hän tuumi.

Tulokset:

Aarhus, Tanska:

300 metrin kiväärin Lapua Eurooppa Cup:

3×40 ls: 1) Gilles Dufaux Sveitsi 1177, 2) Sandro Greuter Sveitsi 1177, 3) Robert Markoja Slovenia 1176,…6) Aleksi Leppä Suomi 1170,…8) Juho Autio Suomi 1161, 9) Cristian Friman Suomi 1161,…11) Antti Puhakka Suomi 1157,…15) Juho Rutonen Suomi1131.

Kuvassa Aleksi Leppä, arkistokuva (kuva: Tapio Cajan)