Suomen kiväärimiesten päivää mahtui sekä onnistumisia että haasteita Münchenin maailmancupissa, kun vuorossa oli ilmakiväärikilpailu. Tyytyväisin oli Juho Kurki, joka ampui tuloksen 625,6, joka riitti tällä kertaa 49. sijaan. Finaaliin vaadittiin 629,5.
– Hyvä kisa oli tänään, letkeää ampumista! Hyvillä fiiliksin tämän jälkeen, kun imppari on ollut vähän vaikeaa viime ajat, Kurki sanoi.
Sebastian Långström ampui 625,4, joka riitti 54:nteen sijaan. Hän sanoi tekemisensä olleen ”ihan jees” ja oli tasonsa mukaiseen tulokseen tyytyväinen.
– Kiinan maailmancupin jälkeen tehtiin Veijon (Sivulan) kanssa vähän uusia virityksiä sekä pyssyyn että paukkuihin, ja tuntuu toimivan. Oma fiilis on, että paljon parempaakin pystytään. Askel kerrallaan etiäpäin, hän sanoi.
Aleksi Leppä ampui 624,0 ja oli 62:s. Hän koki päivänsä olleen haastava.
– Vähän vielä hankaluuksia uuden puvun kanssa. Että en saanut ihan parasta irti itsestäni. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen tulokseen, koska tekeminen oli aika vaikeaa, Leppä sanoi.
Voittoon tähtäsi lopulta 19-vuotias tsekki Filip Nepejchal, joka oli peruskilpailussa kahdeksas.
Hyrkäs ja Palo 3×40 laukauksen peruskilpailuun ennätyksillään
Naisten asentokilpailun karsinnassa Emmi Hyrkäs ampui 1170 ja oli erässään 20:s, Marianne Palo 1167 ja oli 28:s ja Henna Viljanen 1152 ja oli 46:s. Hyrkäs paransi ennätystään kolme pistettä, Palo viisi pistettä. Molemmat jatkavat keskiviikkona käytävään peruskilpailuun, josta Viljanen karsiutui. Viljasen tulosta pudotti pysty, josta kertyi 371.
Tulokset:
München:
Kivääri- ja pistoolilajien maailmancup, 3. kilpailupäivä:
Miehet:
10m ilmakivääri, 60 ls peruskilpailu: 1) Haoran Yang Kiina 632,5, 2) Marco Suppini Italia 631,3, 3) Oleh Tsarkov Ukraina 630,8, 4) Taeyun Nam Etelä-Korea 630,8, 5) Alexander Schmirl Itävalta 630,1, 6) Petar Gorsa Kroatia 630,0, 7) Alexander Drjagin Venäjä 629,7, 8) Filip Nepejchal Tsekki 629,5,…49) Juho Kurki Suomi 625,6,…54) Sebastian Långström Suomi 625,4,…62) Aleksi Leppä Suomi 624,0.
Finaali: 1) Nepejchal 250,8, 2) Gorsa 249,5, 3) Yang 229,0, 4) Drjagin 206,9, 5) Tsarkov 186,0, 6) Suppini 163,7, 7) Schmirl 143,3, 8) Nam 122,3.
Naiset:
50m pienoiskivääri, 3x40ls, karsinta:
Erä 1: 1) Franziska Peer Itävalta 1181,…28) Marianne Palo Suomi 1167,…46) Henna Viljanen Suomi 1152.
Erä 2: 1) Jenny Stene Norja 1185 (perusilpailun ME),…20) Emmi Hyrkäs Suomi 1170.
MQS: Jenna Kuisma Suomi 1159, Inka Havukainen 1157.