IMAS:n Marianne Palo voitti naisten 3×40 laukauksen kilpailun ja RS:n Joni Stenström miesten asentokilpailun Kuusankosken Ampujien 60-vuotisjuhlakilpailuissa 6A Openissa.
Palo tähtäsi 449,7. Palon jälkeen seuraavat sijat veivät Emmi Hyrkäs ja Inka Havukainen.
– Peruskilpailussa polvi kulki ihan jees, makuu myös yhtä sarjaa lukuunottamatta. Pysty jäi alakanttiin ajan ja vaihtelevien sääolosuhteiden takia. Finaalissa ammuin oman ennätykseni, mutta parantamisen varaa kuitenkin jäi.
Palolle viikonloppu toi paljon positiivista.
– Tyytyväinen olen kuitenkin viikonlopun suorituksiin, vaikka makuukilpailussa jäin omasta osaamisestani. Tavoitteeni näissä kilpailuissa oli saada asentojen EM-raja (kolmen parhaan kilpailun keskiarvo) rikki ja onnistuin siinä.
Hyrkäs oli makuuseen ja polveen tyytyväinen, pystyyn ei aivan.
– Pysty ei kulkenut oikein hyvin koko päivänä ja peruskisassa tuli paljon huonoja osumia, jotka verottivat tuloksesta. Finaalissa sain osumat vähän jo kasaan, mutta en kuitenkaan tarpeeksi keskelle, Hyrkäs sanoi.
Miesten kilpailussa finaalia ei ammuttu, joten peruskilpailun voittaja Joni Stenström otti ykkössijansa pistein 1170. Aleksi Leppä oli toinen (1160) ja Sebastian Långström kolmas (1159).
Stenström ampui polvelta 388, makuulta 396 ja pystystä 386.
– Oli aika perussettiä. Polvella joutui tekemään vähän enemmän töitä, kun normaalista makuu ja pysty kulkivat sitten hyvin. Oli hyvä, että sarjat pysyivät tasaisina, ei missään vaiheessa tullut mitään pahoja notkahduksia, Stenström sanoi.
Lepällä oli haasteita yläselkänsä kanssa.
– Paikat aika jumissa ja jouduin mennä eilen hierojalle. Sain tälle päivällä vähän selkää rennommaksi, mutta vieläkin näkyi hihnoissa se, että täydellistä rentoutta ei ollut. Pysty kulki tänäänkin hyvin, Leppä sanoi.
Myös Långström oli melko positiivisin mielin kilpailunsa jälkeen.
– Ihan ok tekemistä. Olisi voinut olla paljon parempi, mutta tällä kertaa näin, Långström sanoi.
Tulokset:
Kuusankoski:
6A Open, Kuusankosken Ampujine 60-vuotisjuhlakilpailut:
Naiset, 3x40ls (peruskilpailu+finaali): 1) Marianne Palo IMAS 449,7, 2) Emmi Hyrkäs Hahlo 449,3, 3) Inka Havukainen KitA 437,8.
Miehet, 3x40ls (vain peruskilpailu): 1) Joni Stenström RS 1170, 2) Aleksi Leppä HAS 1160, 3) Sebastian Långström KSF 1159.
Aulikki Kylliäinen on toista kauttaan 60-vuotiaan KuusA:n puheenjohtajana.. Kuvassa on myös seuran toinen puuhahenkilö, hallituksen jäsen Kari Hokkanen (Kuva: Matti Erkkilä)