Leppä, Friman ja Viljanen täysotteluiden mestarit 300 metrin kiväärillä
30.6.2019 klo 23:39
Heidi Lehikoinen
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Aleksi Leppä, Henna Viljanen, Cristian Friman sekä Lepän edustama Haminan Ampumaseura veivät Suomen mestaruudet 300 metrin kiväärillä Hollolassa.

Leppä vei miesten 3×40 laukauksen kilpailussa mestaruuden tuloksella 1165 (383+395+387).

– Polvi lähti tänään heikosti, en vain osunut keskelle ekassa sarjassa. Lopun polven sain onneksi kulkemaan. Makuu oli tänään hyvä. Kaikki ysitkin oli 9,9, eli ei kauaksi jäänyt nekään. Pystyynkin olin ihan tyytyväinen. Varsinkin 25 ensimmäistä laukausta olivat tosi hyviä. Pitää olla tyytyväinen tulokseen vaikean alun jälkeen. Suomenmestaruus kyllä tuntuu hyvältä, Leppä sanoi.

Juho Autio otti hopeaa tuloksella 1161 ja Antti Puhakka pronssia (1139).

– Tänään polvi ja makuu kulkivat hyvin, mutta pystystä en saanut oikein itsestä riittävästi irti. Kaiken kaikkiaan oli hyvät kisat ja 300 metrin kunkkukisan voitto lämmittää erityisesti mieltä, Autio tuumi

Viljanen vei naisten mestaruuden tuloksella 1132 (370+383+379), joka kirjattiin uutena SE:nä. Satu Korhola otti hopea tuloksella 1092 ja Petra Liljeberg pronssia (1078).

– Tämän päivän kisa ei ollut parasta osaamaani. Polvelta ja makuulta oli ajoituksen kanssa ongelmia. Pystyyn olen tyytyväinen, sain ammuttua monia hyviä laukauksia siihen, Viljanen sanoi.

M20-sarjassa Cristian Friman otti viikonvaihteen neljännen mestaruutensa tuloksella 1156 (392+383+381):

– Päivän suurin ilonaihe oli polviammunta, joka toimi kuten kevättalvelta Plzeniin asti. Makuulta laitoin vahingossa kympin naapurin tauluun, mikä vei päivän huipputuloksen ja uuden SEn. Pysty meni olosuhteisiin nähden hyvin, Friman sanoi.

Tulokset:

Hollola, 300 metrin kiväärin SM-kilpailut

Miehet, 3x40ls: 1) Aleksi Leppä HAS 1165, 2) Juho Autio OMAS 1161, 3) Antti Puhakka HAS 1139.

M20, 3×40 ls: 1) Cristian Friman ESF 1156.

Joukkuekilpailu: 1) Haminan Ampumaseura 3434 (Leppä, Puhakka, Juha Rutonen), 2) Säkylän Seudun Ampujat 3235 (Antti Kajan, Juha Rinta-Keturi, Ilkka Virkkunen).

Naiset, 3x40ls: 1) Henna Viljanen KSF 1132 SE, 2) Satu Korhola MA 1092, 3) Petra Liljeberg KSF 1078.