Seurasydän sykkii koko syksyn
27.8.2019 klo 12:04
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Suomessa on lähes 10 000 liikunnan parissa toimivaa seuraa ja niissä yli 1,2 miljoonaa toimijaa, merkittävä joukko siis. Seurat eivät toimisi ilman ihmisiä, jotka ovat mukana täydellä sydämellään. Seuratoiminnan vahvuus on yhteisöllisyydessä. Haluamme herättää seurat ja myös yhteiskunnan näkemään, miten tärkeää seuratoiminnan yhteisöllisyys on niin yksilölle kuin laajemminkin koko yhteiskunnalle. ​Seuraihmiset voivat olla vilpittömästi ylpeitä toiminnastaan, sillä seuratoiminta on arvokasta, merkityksellistä työtä.

Olympiakomitean Seurasydän-kampanja levittää yhteisöllisyyden arvoja koko syksyn ajan. Kampanja näkyy seuroissa, sosiaalisessa mediassa, lajiliittojen ja Olympiakomitean kanavilla sekä YLE:n kanavilla.

Ampumaurheiluliitto seuroineen on mukana kampanjassa. Syyskuussa tunnustetaan rakkautta omaan seuraan. Lokakuussa kerrotaan kaikille, miten siisti harrastus ampumaurheilu on. Marras-joulukuussa kiitetään seurakaveria. Kampanja saa paljon näkyvyyttä, joten se toimii erinomaisena ammunnanharrastuksen ja ampumaseurojen markkinointina. Tarttukaa seuroissa tähän tilaisuuteen kertoa, millainen sydän teidän seurassanne sykkii!

Seurasydän sivuille tästä.

Seurasydän-kampanjan ABC opas tästä.