Haulikon EM-kilpailut: Satu Mäkelä-Nummela kiekon päähän finaaliuusinnasta
6.9.2019 klo 22:06
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Satu Mäkelä-Nummela sijoittui EM-Lonatossa kahdeksanneksi. (Kuva: Lassi Palo)

Satu Mäkelä-Nummela sijoittui naisten trapissa kahdeksanneksi, kun haulikkolajien EM-kilpailut jatkuivat perjantaina Italian Lonatossa. Hän jäi kiekon päähän kolmen naisen finaaliuusinnasta. Noora Antikainen oli 14:s ja Mopsi Veromaa 20:s. Sara Nummela oli tyttöjen trapissa 16:s.

Italian Lonatossa järjestettävät haulikkolajien EM-kilpailut jatkuivat Trap Concaverde -radalla. Tänään ammuttiin naisten ja tyttöjen trapin viimeiset 50 kiekkoa ja finaalit sekä miesten ja poikien trapin ensimmäisen kilpailupäivän 50/125 kiekkoa.

Olosuhteet olivat eilen parhaat mahdolliset, mutta perjantaina ne olivat aluksi jotain ihan muuta: kovaa tuulta ja vesisadetta sekä ukkoskuuroja aamupäivän ajan. Lämpöasteita oli 17. Onneksi sade loppui puoleen päivään mennessä. Kova tuuli kuitenkin jatkui.

Olympiamaapaikan Tokioon 2020 jo saavuttanut Satu Mäkelä-Nummela sijoittui EM-trapissa kahdeksanneksi. Hän jäi kiekon päähän kolmen naisen finaaliuusinnasta tehtyään peruskilpailussa tuloksen 110 (22+22+23+21+22). Uusinnassa oli jaossa kaksi paikkaa finaaliin.

– Lopun takia jäi huono fiilis. Minulle tuli siihen ”tuplareikä”. Ammunta tuntui tänään hyvältä, mutta ei vain osunut, hän harmitteli.

Italian Fiammetta Rossi johti kilpailua avauspäivän jälkeen ja piti asemansa peruskisan loppuun asti rikkomalla 118 kiekkoa. Venäjän Daria Semjanova ja Italian Jessica Rossi tekivät tuloksen 113. Espanjan Maria Quintanal Zubizarreta oli neljäs (112). Hän täyttää joulukuussa 50 vuotta.

Noora Antikainen (Orimattilan Seudun Urheiluampujat) sijoittui 14:nneksi tuloksellaan 108 (21+23+21+21+22). ”Ei se jäänyt paljosta kiinni, olin koko ajan pikkuisen perässä”, hän harmitteli.

– Eilinen päivä oli loistava, mutta tänään olosuhteet ovat vaihdelleet laidasta laitaan. Tämän päivän ekan sarjan ajan tuli vettä kaatamalla, ja nyt on haastava tuuli. Olosuhteet olivat toki kaikille samat, Antikainen jatkoi.

Mopsi Veromaan (Sibbo Skyttegille) tulos oli 105 (23+20+18+23+21), jolla hän sijoittui 20:nneksi.

– Ei tämäkään kisa mennyt ihan putkeen. Eilisen tekemisessä itseluottamus oli kateissa Lahden maailmancupin jäljiltä ja viimeinen sarja oli katastrofi. Tämä päivä oli ookoo. Lisää harjoitusta, koska kaksi vuoden isoa kilpailua meni ”pepulleen”, Veromaa sanoi.

Kuten aiemminkin on kerrottu, Lonatossa on EM-mitalien lisäksi jaossa kaikkiaan kahdeksan olympiamaapaikkaa Tokioon 2020 – kaksi kussakin henkilökohtaisessa olympialajissa (miesten ja naisten skeet ja trap). Suomella on tähän mennessä saavutettuna kaksi maapaikkaa Tokioon: Lari Pesonen miesten skeetissä ja Satu Mäkelä-Nummela naisten trapissa.

Naisten trapin EM-kulta meni lopulta Venäjän 17-vuotiaalle Daria Semianovalle, joka oli finaalissa Italian Jessica Rossia parempi pistein 39-37. Jaossa olleet kaksi olympiamaapaikkaa Tokioon menivät Semianovalle ja kolmanneksi sijoittuneelle San Marinon Alessandra Perillille. Finaalissa oli kolme italialaista, mutta Italian maakiintiö oli täynnä (2) jo ennen EM-Lonatoa. Päivä oli täydellinen Semianovalle, sillä hän kirjasi nimiinsä myös tyttöjen finaali-ME:n.

Sunnuntaina ammutaan joukkuekilpailun neljännesvälierät, välierät ja mitaliottelut. Neljännesvälieriin etenivät kaikki seitsemän maata, joilla oli peruskilpailussa täydet joukkueet eli kolme naista. Suomi sijoittui peruskilpailun jälkeen (323) hienosti kolmanneksi Italian (342) ja Espanjan (332) jälkeen.

Sara Nummela (Orimattilan Seudun Urheiluampujat) edusti Suomea tyttöjen sarjassa. Hän sijoittui ensimmäisissä kansainvälisissä arvokilpailuissaan 16:nneksi tuloksellaan 101 (18+22+24+19+18). Se ei 17-vuotiasta ampumaurheilijaa miellyttänyt:

– Tulokseni harmittaa erityisesti, en vain osunut, Nummela sanoi.

– Olin aamulla läpimärkä ekan sarjan jälkeen, mutta ei se siihen kaatunut. Yritettiin nousta, mutta lähtikin sitten laskuun, hän naurahti.

Kahden tytön finaaliuusintaan mentiin tuloksella 106. Jaossa oli yksi paikka finaaliin. Espanjan Mar Molne Magrina oli peruskilpailun ykkönen tuloksellaan 114. Avauspäivän jälkeen kärkipaikkaa hallussaan pitänyt Italian Sofia Littame rikkoi lopulta 112 kiekkoa.

Molne Magrina voitti EM-kultaa, kun hän oli finaalissa Littamea parempi pistein 39-37. Portugalin Maria Coelho de Barros sai pronssia.

Miesten trapissa suomalaisista ovat mukana Jukka Laakso (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Mirka Kyyrönen (Sibbo Skyttegille) ja Eemil Pirttisalo (Ruotsalon Metsästysyhdistys). Poikien sarjassa ampuvat Matias Koivu (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Juho Mäkelä (Orimattilan Seudun Urheiluampujat) ja Teemu Ruutana (Längelmäen Seudun Ampujat).

Laakso teki tuloksen 46 (24+22) ja jatkaa kilpailua 22. sijalta. Kyyrönen on 35. sijalla tuloksellaan 44 (20+24). Pirttisalo rikkoi 37 kiekkoa (17+20) ja on 81.sijalla. Kärkikaksikko rikkoi 49 kiekkoa. He olivat Serbian Borko Vasiljevic ja Slovakian Marian Kovacocy.

Miesten trapissa eurooppalaiset olympiamaapaikan jo saavuttaneet ovat Josip Glasnovic (Kroatia), Andreas Makri (Kypros), David Kostelecky (Tshekki), Alberto Fernandez (Espanja), Matthew Coward-Holley (Iso-Britannia), Joao Azevedo (Portugali), Aleksei Alipov (Venäjä) ja Erik Varga (Slovakia).

Lonatossa heistä kilpailevat kaikki muut paitsi Matthew Coward-Holley (Iso-Britannia).

Suomen pojat ampuivat ensimmäisenä päivänä tasaisesti: Mäkelä 41 (18+23), Koivu 41 (21+20) ja Ruutana 41 (21+20). Tulosluettelosta he löytyvätkin sijoilta 21, 23 ja 24.

Kärkikolmikon muodostavat Jan Palacky (Tshekki), Murat Ilbilgi (Turkki) ja Lorenzo Ferrari (Italia), jotka rikkoivat 48 kiekkoa.

Miehet ja pojat ampuvat lauantaina viimeiset 75/125 kiekkoa ja finaalit.

Haulikkolajien EM-kilpailuihin osallistuu 401 ampumaurheilijaa, jotka edustavat 44 maata. Suomen joukkueessa on kahdeksantoista urheiluampujaa. Heistä kymmenen kilpailee trapissa ja kahdeksan ensi viikolla skeetissä.

25/50m kivääri- ja pistoolilajien EM-kilpailut ovat Bolognassa 12.-23. syyskuuta, ja 300m kiväärilajien mitaleista ammutaan Tolmezzossa 22.-27. syyskuuta.

Haulikkolajien EM-kilpailut
3.-17.9. Lonato, Italia

Tuloksia ja tilanteita pe 6.9.

Naisten trap 125 kiekkoa + finaali 50 kiekkoa: 1) Daria Semianova Venäjä 45/JME (113), 2) Jessica Rossi Italia 44 (113), 3) Alessandra Perilli San Marino 36 (111/3), 4) Silvana Stanco Italia 27 (111/uusinta 4), 5) Fiammetta Rossi Italia 21 (118), 6) Maria Quintanal Zubizarreta Espanja 17 (112), 7) Fatima Galvez Espanja 111/1, 8) Satu Mäkelä-Nummela 110, … 14) Noora Antikainen 108, … 20) Mopsi Veromaa 105. 34 osanottajaa.
Joukkuekilpailu (neljännesvälierät, välierät ja mitaliottelut sunnuntaina): 1) Italia 342, 2) Espanja 332, 3) Suomi 323, 4) Ranska 321, 5) Iso-Britannia 315, 6) Saksa 313, 7) Slovakia 306.

Tyttöjen trap 125 kiekkoa + finaali 50 kiekkoa: 1) Mar Molne Magrina Espanja 39 (114), 2) Sofia Littame Italia 37 (112), 3) Maria Coelho de Barros Portugali 28 (108), 4) Nadia Bulhakova Ukraina 23 (108), 5) Polina Kniazeva Venäjä 18 (110), 6) Jessica Hayward Iso-Britannia 11 (106/uusinta 1), 7) Kathrin Murche Saksa 106/0, … 16) Sara Nummela 101. 27 osanottajaa.
Joukkuekilpailu (neljännesvälierät, välierät ja mitaliottelut sunnuntaina): 1) Italia 322, 2) Venäjä 314, 3) Iso-Britannia 305, 4) Tshekki 299, 5) Saksa 293.

Miesten trap, tilanne 1. kilpailupäivän jälkeen (50/125 kiekkoa): 1) Borko Vasiljevic Serbia 49, 2) Marian Kovacocy Slovakia 49, 3) Denis Vatovec Slovenia 48, 4) Mauro de Filippis Italia 48, … 22) Jukka Laakso 46, … 35) Mirka Kyyrönen 44, … 81) Eemil Pirttisalo 37. 85 osanottajaa.

Poikien trap, tilanne 1. kilpailupäivän jälkeen (50/125 kiekkoa): 1) Jan Palacky Tshekki 48, 2) Murat Ilbilgi Turkki 48, 3) Lorenzo Ferrari Italia 48, … 21) Juho Mäkelä 41, … 23) Matias Koivu 41, 24) Teemu Ruutana 41. 44 osanottajaa.

Haulikkolajien EM-kisaohjelma

La 7.9.
Miesten ja poikien trap, 2. kilpailupäivä
Finaali: miesten trap
Finaali: poikien trap

Su 8.9.
Trapin joukkuekilpailut, välierät ja mitaliottelut

Ma 9.9.
Trapin parikilpailut

Ti 10.9.
Miesten, naisten, poikien ja tyttöjen kaksoistrap

Ke 11.9.
Skeetin harjoituspäivä

To 12.9.
Naisten ja tyttöjen skeet, 1. kilpailupäivä

Pe 13.9.
Naisten ja tyttöjen skeet, 2. kilpailupäivä
Miesten ja poikien skeet, 1. kilpailupäivä
Finaali: naisten skeet
Finaali: tyttöjen skeet

La 14.9.
Miesten ja poikien skeet, 2. kilpailupäivä
Finaali: miesten skeet
Finaali: poikien skeet

Su 15.9.
Skeetin joukkuekilpailut, välierät ja mitaliottelut

Ma 16.9.
Skeetin parikilpailut

Ti 17.9.
Joukkueiden kotiinpaluu.

Kaikki tulokset löydät täältä. Lisää tietoa ESC:n sivuilla. Lisää kuvia Ampumaurheiluliiton Facebookissa ja Instagramissa.