Emmi Hyrkäs on sijoittunut 22:nneksi naisten pienoiskiväärin makuuasennon kilpailussa Italian Bolognassa järjestettävissä EM-kilpailuissa. Aleksi Leppä oli miesten kilpailussa 26:s. Suomi oli junioreiden parikilpailussa kymmenes ja 14:s.
Kuten edellisinä päivinä on kerrottu, Italiassa järjestetään syyskuussa ampumaurheilun EM-kilpailut. Ne alkoivat haulikkolajeilla, joiden kisat päättyivät Lonatossa maanantaina. 25/50m kivääri- ja pistoolilajien EM-kilpailut ovat käynnissä Bolognassa, ja ne päättyvät 23. syyskuuta. 300m kiväärilajien mitaleista ammutaan Tolmezzossa 22.-27. syyskuuta.
EM-Bolognassa kilpailtiin tänään miesten ja naisten 50m pienoiskiväärin makuuasennon kilpailut sekä junioreiden parikilpailu samassa lajissa.
Aleksi Leppä (Haminan Ampumaseura) oli miesten makuun kisassa 26:s, kun hän teki tuloksen 620,5. Joni Stenström (Raseborgs Skyttar) tähtäsi 615,1 pistettä ja sijoittui 52:nneksi. EM-kulta meni Puolan Marcin Majkalle, jonka voittotulos oli 629,3. Saksan Maximilian Dallinger sai hopeaa, ja Tomasz Bartnik täydensi puolalaismenestystä nappaamalla EM-pronssia.
Puola voitti joukkuekultaa ylivoimaisesti uudella ME-tuloksella 1878,3. Toiseksi sijoittuneen Italian tulos oli 1867,5. Pronssijoukkue Sveitsin tulos oli 1866,1.
Naisten ”piekkarin” makuun kisassa olivat suomalaisista mukana Emmi Hyrkäs (Simpeleen Hahlo) ja Marianne Palo (Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura). Hyrkäs oli 22:s ennätystuloksellaan 620,5, ja Palo sijoittui 41:nneksi tähdättyään 618,0 pistettä.
Venäjän Julia Zykova voitti EM-kultaa 627,8 pisteellään. Eroa hopeamitalistiin, Saksan Eva Röskeniin, oli 2,9 pistettä. Venäjä voitti naisten joukkuekilpailun uudella ME-tuloksella 1871,6.
Suomen joukkueet junioreiden 50m pienoiskiväärin makuun parikilpailussa olivat Suomi 1 (Cristian Friman, Esbo Skytteförening – Viivi Kemppi, Myllykosken Ampujat) ja Suomi 2 (Riku Koskela, Satakunnan Ampujat – Jenna Kuisma, Kyrkslätt Skytteförening).
Suomi 2 sijoittui kymmenenneksi tuloksellaan 410,5 (Koskela 207,7 – Kuisma 202,8). Suomi 1 oli neljästoista. Sen tulos oli 408,8 (Friman 204,5 – 204,3). Jatkoon eli kahdeksan parhaan joukkoon vaadittiin 411,3 pistettä.
Suomussalmen Urheiluampujia edustavat Joonas Kallio ja Teemu Lahti kilpailevat tiistaina miesten 25m vakiopistoolissa.
Italian EM-kilpailuissa on mitalien lisäksi jaossa kaksi olympiamaapaikkaa kussakin henkilökohtaisessa olympialajissa – Bolognassa miesten ja naisten 50m pienoiskiväärin 3×40 ls kilpailuissa sekä miesten 25m olympiapistoolissa ja naisten 25m urheilupistoolissa.
Suomella on tähän mennessä kaksi maapaikkaa saavutettuna Tokioon 2020, kun Lari Pesonen saavutti paikan miesten skeetissä toukokuussa ja Satu Mäkelä-Nummela naisten trapissa elokuussa. Jarkko Myllyllä on paikka Tokion paralympialaisiin.
EM-kilpailut 25/50/300m
12.-27.9. Bologna ja Tolmezzo, Italia
Tuloksia ma 16.9.
Miesten 50m pienoiskivääri, makuu 60 ls: 1) Marcin Majka Puola 629,3, 2) Maximilian Dallinger Saksa 627,0, 3) Tomasz Bartnik Puola 625,5, … 26) Aleksi Leppä 620,5, … 52) Joni Stenström 615,1. 66 osanottajaa.
Joukkuekilpailu: 1) Puola 1878,3 (ME), 2) Italia 1867,5, 3) Sveitsi 1866,1. 17 joukkuetta.
Naisten 50m pienoiskivääri, makuu 60 ls: 1) Julia Zykova Venäjä 627,8, 2) Eva Rösken Saksa 624,9, 3) Gitta Bajos Unkari 624,4, … 22) Emmi Hyrkäs 620,5, … 41) Marianne Palo 618,0. 61 osanottajaa.
Joukkuekilpailu: 1) Venäjä 1871,6 (ME), 2) Norja 1869,4, 3) Saksa 1876,1. 16 joukkuetta.
Junioreiden 50m pienoiskiväärin makuu, parikilpailu
Peruskilpailu: 1) Itävalta 1 413,9, 2) Tshekki 413,8, 3) Saksa 1 412,8, 4) Sveitsi 1 412,8, 5) Norja 2 411,8, 6) Venäjä 2 411,7, 7) Venäjä 1 411,3, 8) Unkari 1 411,3, 9) Puola 1 410,9, 10) Suomi 2 410,5, … 14) Suomi 1 408,8. 21 joukkuetta.
Suomalaislajien aikataulut
(ajat Suomen aikaa)
Ti 17.9.
12.00-15.00 Miesten 25m vakiopistooli
Ke 18.9.
Ei suomalaislajeja.
To 19.9.
Ei suomalaislajeja.
Pe 20.9.
10.00-12.45 Miesten 50m pienoiskivääri 3×40 ls
La 21.9.
10.00-12.45 Naisten 50m pienoiskivääri 3×40 ls
13.45 Finaali: naisten 50m pienoiskivääri 3×40 ls
15.15 Finaali: miesten 50m pienoiskivääri 3×40 ls
Su 22.9.
Ei suomalaislajeja.
Ma 23.9.
9.15-10.15 Miesten 300m kivääri 60 ls, makuu, 1. karsintaerä
10.00-15.00 Miesten 25m isopistooli
11.00-12.00 Miesten 300m kivääri 60 ls, makuu, 2. karsintaerä
Ti 24.9.
9.15-10.15 Miesten 300m kivääri 60 ls, makuu
12.45-14.45 Miesten 300m vakiokivääri 3×20 ls, 1. karsintaerä
15.30-17.30 Miesten 300m vakiokivääri 3×20 ls, 2. karsintaerä
Ke 25.9.
9.15-11.15 Miesten 300m vakiokivääri 3×20 ls
12.15-15.15 Miesten 300m kivääri 3×40 ls, 1. karsintaerä
16.00-19.00 Miesten 300m kivääri 3×40 ls, 2. karsintaerä
To 26.9.
9.15-12.15 Miesten 300m kivääri 3×40 ls
Pe 27.9.
Joukkueiden kotiinpaluu.
Kaikki tulokset löydät täältä. Kv. kuvia ja raportteja ESC:n sivuilla.