Vuoden urheilukirja 2019 on Harri Pirisen kirjoittama HIFK Stadin kingit. Vuoden 1969 mestarijoukkue ja Carl Brewerin perintö.
Vuoden urheilukirjaksi oli kuuden finalistin joukossa ehdolla myös Ampumaurheiluliiton 100-vuotishistoriateos Sata tarkkaa vuotta – ampumaurheilun historia Suomessa, jonka on kirjoittanut Kalle Virtapohja.
Urheilumuseon asettama raati valitsi finaaliin kuusi teosta. Raati nosti voittajan ansioksi ”taitavasti rajatun ja tyylikkäästi esitetyn ajankuvan”. HIFK Stadin kingit kertoo seurabrändin syntytarinan, ja samalla kirja on raadin mukaan kunnianosoitus yhdelle joukkueelle ja jääkiekon kasvuvuosien sukupolvelle. Teoksen on kustantanut Minerva Kustannus.
Ansiokkaasta ja pitkäaikaisesta työstä suomalaisen urheilukirjallisuuden parhaaksi palkittiin Esa Sironen, joka on kunnostautunut niin kirjoittajana kuin Suomen urheiluhistoriallisen seuran vuosikirjan pitkäaikaisena toimittajana.
Vuoden urheilukirja -kilpailussa kunniamaininnan sai Seppo Myllylä kirjoittamastaan ja kustantamastaan teoksesta Hillitöntä menoa – judoa ja lastensuojelua.
Vuoden urheilukirja -palkintoraatiin kuuluvat puheenjohtajana Esko Heikkinen sekä jäseninä Juha Kanerva, Kristiina Kekäläinen, Susanna Luikku ja Mika Wickström.
Vuoden urheilukirja on nimetty vuodesta 1980 alkaen, ja kilpailun virallinen nimi on Helge Nygrénin palkinto. Nykyisen kiertopalkinnon on lahjoittanut nelinkertainen olympiavoittaja Lasse Virén.