EM-Wroclaw: Joonas Kallio 10:s ilmapistoolissa, Aaro Vuorimaalle hopeaa liikkuvassa maalissa
28.2.2020 klo 20:27
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Aaro Vuorimaa ja EM-hopea. (Kuvat: Lassi Palo)

Puolan Wroclawissa järjestettävissä Ilma-aseiden EM-kilpailuissa oli perjantaina vilkas ja värikäs suomalaispäivä. Joonas Kallio sijoittui miesten ilmapistoolissa hienosti kymmenenneksi. Hän teki tuloksen 579, kun finaaliin mentiin pistettä paremmalla tuloksella. Aaro Vuorimaa jatkoi Suomen mitaliketjua sijoittumalla toiseksi poikien liikkuvan maalin normaalijuoksuissa.

Joonas Kalliolle hieno 10:s sija miesten ilmapistoolissa.

Ilma-aseiden EM-kilpailuissa Puolan Wroclawissa ammuttiin perjantaina neljäs kilpailupäivä. Se oli kisojen vilkkain suomalaispäivä, sillä kilpailemassa oli kaikkiaan kymmenen suomalaista neljässä lajissa.

Suomi saavutti tänään neljännen EM-mitalinsa, kun Aaro Vuorimaa sijoittui poikien liikkuvan maalin normaalijuoksuissa hopealle. Suomella on nyt Vuorimaan EM-hopean lisäksi kolme EM-joukkuepronssia, jotka ovat tulleet liikkuvan maalin lajeissa.

Miesten 10m ilmapistooli

Miesten ilmapistoolissa olivat suomalaisista mukana Tomi Heikkilä (Kuusankosken Ampujat) ja Joonas Kallio (Suomussalmen Urheiluampujat). He ampuivat hyvin, sillä Kallio sijoittui kymmenenneksi 579 pisteellään ja Heikkilä oli 22:s tuloksellaan 577.

Kallion sarjat olivat 98+98+94+96+97+96. Heikkilä – arvokisojen ensikertalainen – puolestaan tähtäsi sarjat 95+96+95+96+96+99 ja jäi kolme pistettä tammikuussa ampumastaan ennätyksestä.

Finaaliraja oli 580, josta Kallio jäi siis vain pisteen. Venäjän Artem Tshernusov ja Turkin Ismail Keles tekivät peruskisan parhaan tuloksen 585 pistettä.

– Vaikeuksien kautta torjuntavoittoon, Kallio tiivisti kilpailunsa.

– Nyt kyllä syke nousi. Olin treenannut ja valmistautunut huolellisesti. Tieto siitä, että minulla on mahdollisuus pärjätä, vaikutti ehkä alitajuisesti. Käytin kaiken sen ajan, jonka tarvitsin, enkä alkanut hosua enkä mietiskellä.

Kallion mukaan finaaliraja oli se, minkä hän odottikin sen olevan.

– En ole pettynyt, tämä oli arvokisoihin kelpo tulos, hän hymyili.

Heikkilän kilpailu meni paremmin kuin hän itse odotti:

– Odotuksiini nähden tulos oli viisi pistettä parempi. Ammunta tuntui vaihtelevan. Välillä oli asento kadoksissa ja pito heikko, mutta asentoa korjaamalla fiilis taas parani. Tämä oli opettavainen kokemus. Tuskin pohdin ja jännitän jatkossa samalla tavalla, koska huomasin, etteivät nämä sen kummemmat kisat ole kuin muutkaan.

Tomi Heikkilä oli 22:s.

Heikkilän viimeinen sarja oli hänen kilpailunsa paras (99):

– Tuloksen tekeminen unohtui ja turha ajatteleminen loppui. Sitten aloin onnistua, hän naurahti.

Kisan voitti Venäjän Artem Tshernusov. Tokion olympiamaapaikat menivät kisan kakkoselle Italian Paolo Monnalle ja neloselle Slovakian Juraj Tuzinskylle.

Parikilpailu 10m ilmakivääri

Suomi 1 (Emmi Hyrkäs – Aleksi Leppä) sijoittui ilmakiväärin parikilpailussa 50:nneksi tuloksellaan 613,7. Lepän tulos oli 308,2 ja Hyrkkään 305,5. Suomi 2 (Marianne Palo – Sebastian Långström) oli 49:s. Sen tulos oli 613,9, kun Långström tähtäsi 308,5 ja Palo 305,4 pistettä.

Parikilpailun kahdeksan parhaan neljännesvälieriin vaadittiin 627,9 pistettä. Peruskilpailun parhaan tuloksen teki Unkari 1. Sen tulos 631,7 on uusi Euroopan ennätys.

Kukaan suomalaisista ei ollut tyytyväinen EM-kisa-avaukseensa. Lepän mukaan valmistautuminen sujui hyvin, mutta kilpailussa hän ei saanut parastaan irti:

– Hermostuneisuus vähän näkyi, mutta nollataan tämä nyt ja harjoitellaan hyvin myöhemmin tänään. Huomenna on uusi päivä, hän viittasi lauantain henkilökohtaiseen kilpailuun.

Långströmin kilpailu oli ”aika vaikea”, ja Palo halusi myös unohtaa kisan ja alkaa keskittyä lauantain henkilökohtaiseen kisaan.

– Jäin omaan tasooni verrattuna alakanttiin. Onneksi parikisa oli ennen henkilökohtaista kilpailua, Palo totesi.

Venäjä 2 (Julia Karimova – Vladimir Maslennikov) voitti kultamitaliottelussa Unkari 1:n pistein 17-13. Pronssi meni Kroatia 2:lle.

10m liikkuva maali, normaalijuoksut

Ida Heikkilä päätti EM-kisat neljänteen sijaan.

Suomi sai keskiviikkona poikien sekajuoksujen EM-joukkuepronssia. Tänään vauhti ei riittänyt normaalijuoksuissa mitaliin, vaan Suomi sijoittui neljänneksi. Se hävisi kolmetoista pistettä kolmanneksi sijoittuneelle Venäjälle.

Aaro Vuorimaa (Lapuan Seudun Ampujat) voitti vuosi sitten Kroatian Osijekissa normaalijuoksujen EM-kultaa. Hän selvitti tiensä nytkin kultamitaliotteluun. Hän ampui ensin peruskilpailun neljänneksi parhaan tuloksen 564 pistettä (289+275) ja voitti sitten semifinaalissa Ukrainan Denis Babliukin 6-4.

Kultamitaliottelussa Vuorimaa kohtasi Ruotsin Andreas Bergströmin. Se oli tasainen ottelu, joka päättyi lopulta ruotsalaisen voittoon 10-8. Nuorukaiset kohtasivat kultamitaliottelussa myös vuosi sitten, jolloin Vuorimaa oli parempi.

– Kyllä, sama ruotsalainen. Seuraavan kerran jälkeen voitot ovat minulle 2-1, Vuorimaa naurahti kilpailun päätyttyä.

– Mutta ei voi mitään, aina ei voi voittaa.

Mikko Hakala (Kymppi 64) sijoittui yhdeksänneksi tähdättyään uuden ennätyksensä 550 (274+276), ja Toni Annala (Jalasjärven Ampujat) oli kolmastoista tuloksellaan 517 (263+254).

– Hitaat juoksut eivät menneet tänään kovin hyvin, mutta nopeat onnistuivat paremmin. Ennätykseni parani kahdella pisteellä. Nämä olivat ensimmäiset kansainväliset arvokisani. Oli erittäin opettavainen kokemus, Hakala hymyili.

Annala ihmetteli, miksi hän ei löytänyt nopeissa juoksuissa keskelle:

– Ei vaan lähtenyt. Kokemuksena nämä olivat hienot kilpailut. Minulta löytyy motivaatiota jatkaa, kolmen vuoden ajan ampumaurheilua harrastanut Annala sanoi. Myös hän kilpaili Wroclawissa ensimmäisen kerran kansainvälisissä arvokisoissa.

Ida Heikkilä (Kymppi 64) sijoittui tyttöjen normaalijuoksuissa EM-hopealle. Hänen peruskilpailunsa tulos oli kolmanneksi paras 546 (287+259). Semifnaalissa hän hävisi Ukrainan Kristina Hilevtishille pistein 3-6, ja pronssimitaliottelussa tuli vastaan Ukrainan Margarita Tarkanii. Tarkaniin voittopisteet olivat 6-4.

Heikkilä piti EM-kisakokemustaan hyvänä. Parasta antia oli parikilpailu, jonka hän ampui Tomi-Pekka Heikkilän kanssa. He sijoittuivat neljänneksi. Ida Heikkilän rankka kisaviikko päättyi nyt, ja maanantaina odottaa paluu koulunpenkille.

– Talvilomani meni nyt näin. Aion mennä sunnuntaina luistelemaan, hän hymyili.

Olympiamaapaikat

Wroclawissa jaetaan EM-mitalien lisäksi kaikkiaan kahdeksan olympiamaapaikkaa Tokioon – kaksi kussakin olympialajissa eli miesten ja naisten ilmakiväärissä ja ilmapistoolissa. Ilmapistooli ammuttiin perjantaina ja ilmakivääri on vuorossa lauantaina.

Suomalaiset la 29.2.

Miesten 10m ilmakivääri: Juho Kurki (Kankaanpään Ampumaurheilijat), Aleksi Leppä (Haminan Ampumaseura), Sebastian Långström (Kyrkslätt Skytteförening)
Naisten 10m ilmakivääri: Emmi Hyrkäs (Simpeleen Hahlo), Jenna Kuisma (Kyrkslätt Skytteförening), Marianne Palo (Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura)

Ilma-aseiden EM-kilpailut (kivääri, pistooli, liikkuva maali)
23.2.-2.3. Wroclaw, Puola

Suomalaislajien tuloksia pe 28.2.

Miesten 10m ilmapistooli, peruskilpailu 60 ls + finaali: 1) Artem Tshernusov Venäjä 241,2 (585), 2) Paolo Monna Italia 239,6 (583), 3) Ismail Keles Turkki 281,3 (585), 4) Juraj Tuzinsky Slovakia 196,9 (580/19x), 5) 5) Robin Walter Saksa 177,9 (582), 6) Damir Mikec Serbia 158,9 (583), 7) Frederik Larsen Tanska 136,3 (582), 8) Lauris Strautmanis Latvia 117,2 (581), 9) Rafael Sanchez Espanja 580/14x, 10) Joonas Kallio 579/22x, … 22) Tomi Heikkilä 577. 83 osanottajaa.

Joukkuekilpailu, peruskilpailu: 1) Italia 1737, 2) Saksa 1735, 3) Venäjä 1733, 4) Serbia 1732, 5) Latvia 1727, 6) Ukraina 1727, 7) Valko-Venäjä 1724, 8) Turkku 1723.

Parikilpailu, 10m ilmakivääri
Peruskilpailu: 1) Unkari 1 631,7 (EE), 2) Israel 629,6, 3) Kroatia 2 629,1, 4) Venäjä 2 628,7, 5) Unkari 2 628,3, 6) Norja 2 628,3, 7) Hollanti 628,1, 8) Ranska 2 627,9, … 49) Suomi 2 (Marianne Palo – Sebastian Långström) 613,9, 50) Suomi 1 (Emmi Hyrkäs – Aleksi Leppä) 613,7. 51 joukkuetta.

Neljännesvälierät: 1) Unkari 1 418,5, 2) Venäjä 2 417,8, 3) Kroatia 2 417,5, 4) Israel 417,4, 5) Norja 416,9, 6) Ranska 2 416,5, 7) Hollanti 415,2, 8) Unkari 2 414,7.
Pronssimitaliottelu: Kroatia 2 – Israel 16-10
Kultamitaliottelu: Venäjä 2 – Unkari 1 17-13

Poikien 10m liikkuva maali, normaalijuoksut (30+30 ls)
Peruskilpailu: 1) Denis Babliuk Ukraina 576, 2) Gor Khachatryan Armenia 567, 3) Andreas Bergström Ruotsi 565, 4) Aaro Vuorimaa Suomi 564, … 9) Mikko Hakala 550, … 13) Toni Annala 517. 13 osanottajaa.
Joukkuekilpailu: 1) Ukraina 1689, 2) Ruotsi 1663, 3) Venäjä 1644, 4) Suomi 1631.

Semifinaalit: Aaro Vuorimaa Suomi – Denis Babliuk Ukraina 6-4, Andreas Bergström Ruotsi – Gor Khachatryan Armenia 6-2
Pronssimitaliottelu: Denis Babliuk Ukraina – Gor Khachatryan Armenia 7-5
Kultamitaliottelu: Andreas Bergström Ruotsi – Aaro Vuorimaa Suomi 10-8

Tyttöjen 10m liikkuva maali, normaalijuoksut (30+30 ls)
Peruskilpailu: 1) Kseniia Anufrieva Venäjä 557 (JME), 2) Kristina Hilevitsh Ukraina 548, 3) Ida Heikkilä 546, 4) Margarita Tarkanii Ukraina 541. 8 osanottajaa.
Joukkuekilpailu (ei EM-arvoa): 1) Ukraina 1617, 2) Venäjä 1591.

Semifinaalit: Kseniia Anufrieva Venäjä – Margarita Tarkanii Ukraina 6-3, Kristina Hilevitsh Ukraina – Ida Heikkilä Suomi 6-3
Pronssimitaliottelu: Margarita Tarkanii Ukraina – Ida Heikkilä Suomi 6-4
Kultamitaliottelu: Kristina Hilevitsh Ukraina – Kseniia Anufrieva Venäjä 6-3

Kaikki tulokset löydät täältä. Lisää kuvia Ampumaurheiluliiton Facebookissa.

EM-kisojen ohjelma (ajat Suomen aikaa)

La 29.2.
10.00-10.45 Ilmapistooli/parikilpailu, 1. erä (miehet ja naiset)
11.15-11.45 Ilmapistooli/parikilpailu, 2. erä (miehet ja naiset)
12.00-12.20 Neljännesvälierät: Ilmapistooli/parikilpailu (miehet ja naiset)
13.30-14.45 Ilmakivääri/naiset
15.45-17.00 Ilmakivääri/miehet
17.00 Mitaliottelut: Ilmapistooli/parikilpailu (miehet ja naiset)
18.45 Finaali: Ilmakivääri/naiset
20.15 Finaali: Ilmakivääri/miehet

Su 1.3.
13.00-13.20 Neljännesvälierät: Ilmapistooli/joukkuekilpailu (naiset)
13.00-13.20 Neljännesvälierät: Ilmapistooli/joukkuekilpailu (miehet)
14.00-14.20 Neljännesvälierät: Ilmakivääri/joukkuekilpailu (miehet)
14.00-14.20 Neljännesvälierät: Ilmakivääri/joukkuekilpailu (naiset)
15.30 Mitaliottelut: Ilmapistooli/joukkuekilpailu (naiset)
17.00 Mitaliottelut: Ilmakivääri/joukkuekilpailu (miehet)
18.30 Mitaliottelut: Ilmapistooli/joukkuekilpailu (miehet)
20.00 Mitaliottelut: Ilmakivääri/joukkuekilpailu (naiset)
21.00 Päättäjäiset.

Ma 2.3.
Joukkueiden kotiinpaluu.