SUEK:n häirintäkyselyn tulokset julkistetaan syksyllä
14.4.2020 klo 15:08
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Suomen urheilun eettisen keskuksen (SUEK) tekemän häirintäkyselyn tulosten julkistaminen siirtyy toukokuusta alkusyksyyn.

Suomen urheilun eettinen keskus (SUEK) käynnisti loppuvuodesta 2019 laajan tutkimuksen häirinnästä urheilussa. Kyselyyn vastasi yli 9 000 urheilijaa, joista naisia oli noin 4 700 ja miehiä 4 200. ”Häirintä suomalaisessa kilpaurheilussa” -tutkimuksen tulosten julkaisu siirtyy vallitsevan tilanteen vuoksi toukokuusta alkusyksyyn.

Tarkoituksena on tutkia, ilmeneekö kilpaurheilussa häirintää: millaista mahdollinen häirintä on ollut ja ketkä mahdolliseen häirintään ovat syyllistyneet. Tutkimuskohteena ovat lajiliiton alaiseen kilpaurheilutoimintaan osallistuvat urheilijat sekä SM-liigajoukkueiden pelaajat.

Tutkimukseen osallistuvat lisenssikilpaurheilijat ovat vähintään 16-vuotiaita eli vuonna 2003 syntyneitä tai sitä vanhempia.

– Tutkimustulokset antavat uutta tietoa seksuaaliseen ja sukupuoleen perustuvasta häirinnästä suomalaisessa kilpaurheilussa. Jo nyt analysoitujen tulosten perusteella voidaan sanoa, että naisurheilijat kokevat sukupuoleen perustuvaa häirintää huomattavasti miesurheilijoita enemmän. Seksuaaliseen ja sukupuoleen perustuvien häirintä kokemusten ja havaintojen määrä kasvaa sen mukaan, mitä korkeammalla tasolla kilpaillaan. Tulokset ovat myös linjassa aiempien kansainvälisten tutkimusten havaintojen kanssa, SUEK:n tutkimuspäällikkö Nina Laakso sanoo.

SUEK toteuttaa tutkimuksen yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen (KIHU) sekä selvitykseen osallistuvien liittojen kanssa, joita oli lähes 60.