Suomalaisilla ampumaurheilijoilla edelleen mahdollisuus Tokion olympiapaikkoihin
11.1.2021 klo 17:23
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Suomalaisilla ampumaurheilijoilla on edelleen mahdollisuus saavuttaa olympiamaapaikkoja Tokioon, vaikka Kisakallion EM-kilpailut tänään peruttiinkin.

Ampumaurheilun kisakalenterista pyyhittiin tänään koronavirusepidemian takia yli kolme isoa kilpailua, jotka kaikki piti järjestää helmi-maaliskuussa Lohjalla Kisakallion urheiluopistossa. Yksi perutuista kisoista oli ilma-aseiden EM-kilpailut, joissa piti mitalien lisäksi jakaa kuusi olympiamaapaikkaa Tokioon: kaksi sekä miesten että naisten ilmakiväärissä ja yksi paikka sekä miesten että naisten ilmapistoolissa.

Nämä paikat jaetaan Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) voimassa olevan eli 31.5.2020 päivätyn Euroopan rankingin mukaan, ja sen mukaan Suomeen ei tule hyviä uutisia eli lisää olympiamaapaikkoja ilmakiväärissä ja -pistoolissa.

Hetki sitten tulleen tiedon mukaan Euroopan ampumaurheiluliitto (ESC) tutkii mahdollisuutta siirtää EM-kisoja ja järjestää ne jossain päin Eurooppaa ennen Tokion olympialaisia. Suomi ei näitä kisoja kuitenkaan järjestä, sanoo Kisakallion EM-kilpailujen johtaja Marko Leppä.

Leppä myös täsmentää tänään julkisuudessa olleita tietoja toteamalla, että ovi Tokioon ei ole suomalaisilta vielä sulkeutunut, sillä Kroatian Osijekissa pidettävissä 25/50/300m lajien sekä haulikkolajien EM-kilpailuissa on jaossa kaikkiaan kymmenen maapaikkaa Tokioon. Osijekissa kilpaillaan 23.5.-6.6., jos korona ei muuta näitäkin suunnitelmia.

EM-Osijekissa jaetaan kivääri- ja pistoolilajeissa sekä trapissa kussakin yksi paikka ja skeetissä kaksi paikkaa (miehet ja naiset).

– Kymmenen paikkaa on siis vielä jaossa EM-Osijekissa, joka on eurooppalaIsten ampujien viimeinen mahdollisuus saavuttaa paikka Tokioon. EM-Kisakallion peruuntuminen koski siis vain kuutta paikkaa ilmakiväärissä ja -pistoolissa, Leppä sanoo.

EM-Osijekin olympiamaapaikat:
25m olympiapistooli (miehet): 1 paikka
25m urheilupistooli (naiset): 1
50m kivääri 3×40 ls (miehet): 1
50m kivääri 3×40 ls (naiset): 1
Trap (miehet): 1
Trap (naiset): 1
Skeet (miehet): 2
Skeet (naiset): 2