Lapua Eurooppa cup: Aleksi Leppä toinen 300m kiväärin asentokilpailussa, Suomelle taas joukkuehopeaa
20.8.2021 klo 19:35
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Riku Koskela teki ennätyksensä 1163 pistettä. (Kuva: Tapio Kajan)

Aleksi Leppä sijoittui toiseksi 300m kiväärin asentokilpailussa, kun Lapua Eurooppa cup jatkui perjantaina Tanskan Aarhusissa. Suomi sai joukkuekilpailussa eilisen vakiokiväärin tavoin hopeaa.

Tanskan Aarhusissa jatkui perjantaina 300m kiväärilajien Lapua Eurooppa cup. Kuten eilen kerrottiin, suomalaiset osallistuvat cupiin ensimmäisen kerran yli kahteen vuoteen. Kaikki Eurooppa cupit peruttiin viime vuonna koronaviruspandemian takia, ja tänä vuonna Suomen kivääriampujat eivät ole osallistuneet aiemmin järjestettyihin cupeihin.

Aarhusissa ammuttiin eilen 300m vakiokiväärin 3×20 ls, jonka Juho Kurki (Kankaanpään Ampumaurheilijat) hienosti voitti. Sveitsi voitti joukkuekilpailun, ja Suomi sijoittui toiseksi.

Tänään oli vuorossa 300m kiväärin asentokilpailu (3×40 ls). Vakiokiväärissä seitsemänneksi sijoittunut Aleksi Leppä (Haminan Ampumaseura) oli tänään toinen, kun hänen tuloksensa oli 1180. Leppä tähtäsi polvelta 391, makuulta 399 ja pystystä 390 pistettä. Hän jäi kuusi pistettä nimissään olevasta Suomen ennätyksestä, jonka hän teki kaksi vuotta sitten EM-Italiassa.

Ruotsin Karl Olsson oli kilpailun ykkönen. Hän voitti Lepän yhdellä pisteellä (1181). Olsson sijoittui eilisessä vakiokiväärikisassa toiseksi. Juho Kurki oli nyt yhdeksäs tuloksellaan 1168 (392+392+384).

Riku Koskela (Satakunnan Ampujat) edustaa Suomea ensimmäisen kerran 300m kiväärissä ja teki ennätyksensä, kun hän kirjasi tulostaululle 1163 pistettä (388+389+386). Tulos oikeutti 13. sijaan. Antti Puhakka (Haminan Ampumaseura) oli 15:s tuloksellaan 1155.

Suomi sijoittui joukkuekilpailussa eilisen vakiokiväärin tavoin hopealle. Sveitsi oli taas kisan ykkönen, kun se voitti Suomen 19 pisteellä (3530-3511). Suomen joukkueessa ampuivat samat miehet kuin eilen eli Kurki, Leppä ja Koskela.

Miehet kilpailevat Aarhusissa seuraavan kerran cupin päätöspäivänä sunnuntaina, jolloin ammutaan 300m kiväärin makuun kilpailu (60 ls).

300m kiväärin Lapua Eurooppa cup
18.-22.8. Aarhus, Tanska

Tuloksia pe 20.8.

Miesten 300m kivääri 3×40 ls: 1) Karl Olsson Ruotsi 1181, 2) Aleksi Leppä Suomi 1180, 3) Gilles Dufaux Sveitsi 1179, 4) Sandro Greuter Sveitsi 1177, 5) Robert Markoja Slovenia 1175, … 9) Juho Kurki 1168, … 13) Riku Koskela 1163,… 15) Antti Puhakka 1155. 22 osanottajaa.

Miesten 300m kivääri 3×40 ls, joukkuekilpailu: 1) Sveitsi 3530, 2) Suomi 3511, 3) Tanska I 3496, 4) Slovenia 3476, 5) Tanska II 3332.