Teijo Kimpimäki ja Ella Hakala mestareiksi ilmaolympiapistoolissa
2.10.2021 klo 19:53
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Mitalikolmikko karkasi jo finaalin alussa karkuun muilta. Lopulta Teijo Kimpimäki oli uusinnassa Leevi Intosta tarkempi. Olli Söderlund ampui uransa ensimmäisen miesten sarjan SM-mitalin.

Ikaalisten liikuntahallissa ratkottiin lauantaina ilmaolympiapistoolin SM-tittelit. Tampereen Urheiluampujien ja Ikaalisten ampujien järjestämässä kilpailussa tulostaso jäi hiukan totuttua vaisummaksi, mutta päivän aikana nähtiin silti tiukkoja mitalikamppailuita.

Teksti ja kuvat: Mika Vuolle

Turussa opiskeleva, IMAS:ia edustava Ella Hakala harmitteli että on koronan vuoksi joutunut liikaa harjoittelemaan yksin Kupittaalla. Silti sivulajista tuli taas SM-kultaa.

Miesten finaalissa mitalikolmikko karkasi omille teilleen jo alussa, mutta mestaruus ratkesi vasta tiukan uusinnan jälkeen, kun Jalasjärven Ampujien kokenut Teijo Kimpimäki onnistui kukistamaan vasta 16-vuotiaan haastajansa VamSA:n Leevi Intosen. Pronssille ampui RSA:n Olli Söderlund, jolle SM-mitali oli ensimmäinen.

Finaalin jälkeen mestari Kimpimäki oli tyytyväinen suoritukseensa. Noin neljänkymmenen SM-mitalin mies on ollut ilmaolympiapistoolin finaalien vakiovieras ja seitsemän kertaa hopealla. Nyt tuli ensimmäinen kulta.

– Ei nyt ihan huippua tänään, mutta ei mitenkään sukelluskaan, kultamitalisti myhäili.

Leevi Intosen päivän kohokohtia olivat peruskilpailun paras tulos 553 pistettä ja kaksi hopeamitalia: M20-sarjan ja M-sarjan. Intonen vakuutteli finaalin jälkeen ettei edes jännittänyt.

Naisten sarjan ja N20-sarjan mestaruuden uusi Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuran 16-vuotias ampujatähti Ella Hakala. Hakalan naisten sarjan mestaruustulos oli 543 pistettä, joka ei SE-lukemien hallussapitäjää tyydyttänyt lainkaan.

– Ei ollut normaalia minua ollenkaan. En ole harjoitellut ilmaolympiapistoolia, ja se näkyy. Ilmaolympiapistooli on kuitenkin kiva vaihtelua ilmapistooliin, Hakala kertoi kisan jälkeen.

Loppuvuodesta Unkariin ja Luxemburgiin kansainvälisiin kilpailuihin suuntaava Hakala pitää ilmapistoolia päälajinaan, ja siinä hänellä on lähiaikojen tavoitteena EM-kisapaikka, jota hän pitää tulosvaatimusten perusteella hyvinkin mahdollisena. Vuodelle 2024 Hakalan sihti on tiukasti Pariisin olympiakisoissa.

Päivän tuloksia korona painoi selvästi alaspäin. Moni valitteli, ettei ole päässyt kunnolla harjoittelemaan viimeksi kuluneen vuoden aikana eikä kisojakaan ole ollut vanhaan malliin tarjolla.

N60-sarjassa sentään nähtiin uusi Suomen ennätys, kun järjestävän seuran TaU:n Riitta Brusila paranteli omaa viime vuotista SE-tulostaan lukemiin 367 pistettä. RSA:n Iivari Kelhä puolestaan osoitti kylmähermoisuutta ja tarkkuutta sivuamalla M20-sarjan finaalin SE-tulosta 19 osumaa. Myös Satakunnan Ampujien naisjoukkue onnistui ja jäi vain kahden pisteen päähän SE-tuloksesta, joka olisi kohentunut komeasti ilman Leila Linnainmaalle sattunutta harmillista asehäiriötä.

Y-sarjan joukkuekilpailussa Asikkalan Ampumaseura voitti kultaa, hopean mennessä Keski-Suomen Ampujille ja pronssia ampui Tampereen Urheiluampujat.

Ilmaolympiapistooli SM 2021 tulokset: www.rapidairpistol.com