Jenni Rytkönen nimetty Suomen kisajoukkueeseen kuurojen olympialaisiin
21.1.2022 klo 11:40
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Pistooliampuja Jenni Rytkönen on nimetty Suomen kisajoukkueeseen, joka osallistuu kuurojen olympialaisiin toukokuussa Brasiliassa. Kisojen alkuun on 100 päivää.

Kansainväliset kuurojen kesä-Deaflympicsit järjestetään 24. kerran. Ne pidetään Brasiliassa 1.-15. toukokuuta. Kansainvälisen olympiakomitean (KOK) tunnustama ja kuurojen kisoja hallinnoiva urheilujärjestö ICSD on vahvistanut kisojen tulevaksi isäntäkaupungiksi Caxias du Solin.

Kisat piti järjestää jo viime vuoden toukokuussa, mutta ne siirrettiin koronavirusepidemian takia ensin joulukuulle ja sitten tulevalle toukokuulle.

Suomen kuurojen urheiluliitto (SKUL) lähettää kilpailuihin jälleen suomalaisedustusta useammassa lajissa. Suomen kisajoukkue julkistettiin perjantaina. Yksi nimetyistä on mikkeliläinen Jenni Rytkönen, joka edustaa Etelä-Saimaan Ampujia (ESA). Suomen joukkueessa on yhteensä yhdeksän urheilijaa. Rytkönen osallistuu kisoihin nyt ensimmäisen kerran.

Voidakseen osallistua kansainvälisiin kisoihin tulee kilpailijan kuulon tason olla alle 55 desibeliä ja kuuloteknisiä apuvälineitä, kuten kuulokojetta tai sisäkorvaistutetta ei ole sallittua käyttää kilpailusuoritusten aikana.

Katso SKUL:n video kisajoukkueesta. Mukana myös Jenni Rytkösen kommentit tulevista kisoista.