Ampumaurheiluliitto mukana SUEKin laajassa tutkimuksessa
11.4.2022 klo 12:18
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Ampumaurheiluliitto on mukana Suomen urheilun eettisen keskuksen (SUEK) toteuttamassa laajassa tutkimushankkeessa, jossa selvitetään urheilijoiden kokemuksia suomalaisessa kilpaurheilussa.

Tutkimuksen aineisto kerätään huhtikuussa lähetettävällä kyselyllä. Ampumaurheiluliiton kohderyhmät saavat kyselyn tämän viikon aikana eli ennen pääsiäistä.

Tutkimuksen tulokset julkaistaan syksyllä. Ampumaurheiluliiton lisäksi tutkimuksessa on mukana noin 50 muuta urheilujärjestöä.

Ajatus urheilijoiden kokemusten kartoittamisesta sai alkunsa kaksi vuotta sitten julkaistun Häirintä suomalaisessa kilpaurheilussa -tutkimuksen innoittamana. Urheilijoiden kokemuksia selvittävän tutkimuksen tavoitteena on lisätä urheiluyhteisön ymmärrystä urheilun antamista myönteisistä ja kielteisistä kokemuksista ja niihin liittyvistä tekijöistä.

– On erittäin tärkeää, että kaikki kyselyn vastaanottaneet jakavat nyt kokemuksiaan ja havaintojaan. Koen tärkeänä, että ampumaurheilu on mukana tässä tutkimuksessa. Uskon, että sen tulosten avulla saamme vahvemman käsityksen siitä, mitä hyvää urheilulla on suomalaisille annettavana, ja toisaalta pystymme myös kehittämään ongelmakohtia yhdessä muiden urheilujärjestöjen kanssa, sanoo Ampumaurheiluliiton toiminnanjohtaja Anne Laurila.

Tutkimuskysely lähtee noin 3500 kilpaurheilijan määritelmän mukaiselle ampumaurheilijalle. Kaikkiaan tutkimuksessa on mukana noin 50 eri järjestöä, joten kokemuksia saadaan tuhansilta suomalaisilta kilpaurheilijoilta. Kilpaurheilijaksi on katsottu vähintään 17-vuotiaat ja enintään 79-vuotiaita kilpailulisenssin omaavia.

Tulevaisuudessa kolmen vuoden välein toistettavalla tutkimuksella saadaan tietoa suomalaisen urheilun lähtötilasta. SUEK toteuttaa tutkimuksen yhteistyössä noin 50 eri urheilujärjestön kanssa. SUEK vastaa kyselyn toteutuksesta, analysoinnista ja raportoinnista.

Jokaisella on oikeus ilmoittaa, jos epäilee urheilurikkomuksia. SUEKin ILMO-palvelussa voit tehdä ilmoituksen urheilijan tai muun toimijan epäeettisestä toiminnasta esimerkiksi häirinnästä, nimettömästi tai nimelläsi. Ilmoituksesi sisältö käsitellään luottamuksellisesti. Kaikki saatu tieto analysoidaan mahdollisia jatkotoimenpiteitä varten. Puuttumalla rikkomuksiin autat suojelemaan urheilua sekä turvaamaan tasavertaiset ja turvalliset lähtökohdat kaikille urheilijoille.

Et ole yksin -palvelu tarjoaa matalankynnyksen keskustelutukea ja ohjausta kiusaamista, häirintää, väkivaltaa tai muuta epäasiallista käytöstä urheilussa kohdanneille sekä heidän läheisilleen. Palvelu on maksuton ja yhteyttä voi ottaa nimettömästi. Lisätietoa palvelusta ja ajankohtaiset päivystysajat löydät osoitteesta: www.etoleyksin.fi.

#ParempaaUrheilua