Suomella kahden niukan tappion päivä EYL:n avauspäivänä
23.4.2022 klo 16:53
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Santeri Kenola (vas.), Niko Elonen ja Niko Antila kuuntelevat valmentaja Joni Stenströmiä EYL:n kilpailussa. (Kuva: Risto Aarrekivi)

Nuorten Euroopan liigan (European Youth League) pohjoisen alueen kilpailut ilmakiväärillä ja i-pistoolilla alkoivat tänään Tallinnassa.

Teksti: Joni Stenström

Suomen joukkue kilpaili avauspäivänä Norjaa ja Tanskaa vastaan. Suomen joukkueessa ampuivat lauantaina Alexandra Rosenlew, Sonja Myllys, Santeri Kenola ja Niko Antila. Varalla olivat Emma Malinen ja Niko Elonen.

Suomen joukkue kilpailee ilmakiväärillä. Kaikki muut paitsi Rosenlew edustavat Suomea ensimmäistä kertaa arvokisoissa.

Norjaa vastaan Suomi kärsi 20-12-tappion. Suomi oli johdossa 6-2 ensimmäisen 10 laukauksen sarjojen jälkeen, mutta sitten Norjan kova joukkue hiipi pikkuhiljaa ohi. Lopulta ero oli kahdeksan pistettä Norjan hyväksi.

Toisessa kisassa Suomea vastaan asettui siis Tanska. Kisa oli alusta loppuun tiukka, mutta loppupuoliskolla Tanska onnistui ohittamaan Suomen. Moni sarja ratkesi yhden tai kahden kymmenyksen erolla ja harmittavan usein Tanskalla oli kymmenykset puolellaan. Lopputulos oli lopulta 19-13 Tanskan hyväksi.

Suomen kisat jatkuvat sunnuntaina, kun vastaan asettuvat Viro ja Ruotsi. Kaksi parasta joukkuetta etenee finaaliin, joka järjestetään Unkarissa Budapestissa lokakuussa.

Tuloksia:

Norja-Suomi 20-12

Henkilökohtaiset tulokset:
Synnoeve Berg-Alexandra Rosenlew 6-2 (415,1-413,7)
Jens Olsrud Oestli-Sonja Myllys 8-0 (415,8-407,7)
Thiril Tran Brendryen-Santeri Kenola 6-2 (411,3-404,9)
Vejbjoern Grimsrud-Niko Antila 2-6 (403,8-407)

Tanska-Suomi 19-13

Henkilökohtaiset tulokset:
Siv Hegelund-Alexandra Rosenlew 0-8 (413-416,2)
Emma Falck-Sonja Myllys 7-1 (409,9-407,6)
Elmer Wagner-Santeri Kenola 8-0 (405,4-403,1)
Matias Ligaard-Niko Antila 4-4 (401,9-404,6)

Tanska-Viro 15-17
Norja-Ruotsi 28-8
Viro-Ruotsi 14-18

Tilanne:
Norja 2-0
Tanska 1-1
Viro 1-1
Ruotsi 1-1
Suomi 0-2