Bakun maailmancup: Aleksi Lepälle pronssia pienoiskiväärin asentokilpailussa
2.6.2022 klo 10:01
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Aleksi Leppä komeasti maailmancupin palkintokorokkeella. (Kuvat: Sebastian Långström)

Aleksi Leppä sijoittui kolmanneksi pienoiskiväärin asentokilpailun Bakun maailmancupin finaalissa. Tämä on hänen uransa paras sijoitus maailmancupissa. ”Tämä oli hyvä setti”, Leppä tiivisti fiiliksensä palkintojenjaon jälkeen.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) maailmancup Azerbaidzhanin Bakussa päättyi suomalaisten osalta torstaina jännittävään miesten 50m pienoiskiväärin asentokilpailun finaaliin. Finaalissa oli mukana Aleksi Leppä (Haminan Ampumaseura).

Leppä teki eilisessä asentokilpailun karsinnassa (3×20 ls) tuloksen 584. Hän oli erässään yhdeksäs ja pääsi myöhemmin päivällä ammuttuun peruskilpailuun. Leppä sijoittui peruskilpailussa kahdeksanneksi (589), joka takasi hänelle paikan finaaliin.

– On helppo ampua hyvin, kun ammunta kulkee, Leppä totesi peruskisan jälkeen.

Puolan Tomasz Bartnik johti finaalia polviasennon jälkeen, ja Leppä oli jaetulla kuudennella sijalla. Bartnik oli kärjessä myös makuuasennon jälkeen. Leppä oli noussut neljänneksi – vain 0,5 pisteen päähän Bartnikista ja 0,2 pisteen päähän kolmantena olleesta Ukrainan Serhiy Kulishista. Intian Swapnii Kusale oli toisena.

Aleksi Leppä pystyasennossa.

Viimeinen asento oli pysty. Leppä oli finaalin 25 laukauksen jälkeen jaetulla toisella sijalla ja viisi laukausta myöhemmin kolmantena. Edellä olivat peruskisan ykkönen Kulish ja kakkonen Kusale. Leppä saavutti lopulta upeasti pronssia, kun Kulish ja Kusale jatkoivat kamppailua kirkkaimmasta mitalista. Se päättyi Kulishin voittoon kultamitaliottelussa pistein 16–10.

Merkit hyvään menestykseen ovat olleet ”ilmassa” jo jonkin aikaa, sillä Leppä teki toukokuun alussa Unkarissa asentokilpailussa kovan SE-tuloksen 595 ja viime viikon torstaina hän sijoittui toiseksi Granadan GP-kilpailun asentokisassa.

– Nyt on kieltämättä hyvä fiilis! Tämä oli hyvä setti, Leppä sanoi saatuaan pronssimitalin kaulaansa.

– ”Piekkari” on kulkenut jo parin vuoden ajan hyvin, mutta erityisesti nyt. Asennot ovat tasaisia ja kokonaisuudessaan hyviä. Riossa ja Kairossa ei vielä tullut huippuonnistumista, mutta nyt se tuli. Minun ei tarvitse jännittää, koska nyt kun kulkee, niin kulkee, hän sanoi tyytyväisenä.

– Olen aina tavoitellut mitalia, mutta nyt siihen on oikeasti realistinen mahdollisuus. Minulla oli finaalissa rauhallinen ja luottavainen olo. Toki siellä kaikkia jännittää, mutta jännitys ei tullut ”yli”, koska voin luottaa omaan tekemiseeni.

Leppä, 27, on monipuolinen ja menestynyt kivääriampuja. Hän on voittanut lukuisten SM-mitalien lisäksi kaksi 300m kiväärin MM-kultamitalia Etelä-Korean Changwonissa vuonna 2018 järjestetyissä kilpailuissa.

Leppä jäi reilu vuosi sitten niukasti Tokion olympiakoneesta, kun hän oli neljäs Intian Delhin maailmancupin pienoiskiväärin asentokilpailun finaalissa. Kolmanneksi sijoittunut sai paikan Tokioon. Delhin neljäs sija oli ennen Bakua Lepän paras maailmancup-sijoitus.

Leppä on asettanut tavoitteekseen Pariisin olympialaiset vuonna 2024. Kiväärilajien ensimmäiset maapaikat Pariisiin jaetaan Puolan Wroclawissa 5.–18. syyskuuta järjestettävissä 25/50m kivääri- ja pistoolilajien EM-kilpailuissa. Wroclawin miesten ”piekkarin” asentokilpailussa on jaossa kaksi paikkaa.

Bakun maailmancup päättyi siis suomalaisten osalta Lepän asentokilpailun finaalin hienoon kolmanteen sijaan. Suomi saavutti Bakussa upeasti kolme mitalia, kun Noora Antikainen (Orimattilan Seudun Urheiluampujat) voitti maanantaina naisten trapin, ja seuraavana päivänä Suomi sai naisten trapin joukkuekilpailussa pronssia. Antikaisen lisäksi joukkueessa ampuivat Satu Mäkelä-Nummela (OSU) ja Mopsi Veromaa (Sibbo Skyttegille).

ISSF:n maailmancup (haulikko, kivääri, pistooli)
27.5.-7.6. Baku, Azerbaidzhan

Suomalaislajien tuloksia to 2.6.

Miesten 50m pienoiskiväärin asentokilpailu, peruskilpailu (3×20 ls): 1) Serhiy Kulish Ukraina 594, 2) Swapnii Kusale Intia 591, 3) Jan Lochbihler Sveitsi 590, 4) Tomasz Bartnik Puola 590, 5) Istvan Peni Unkari 590, 6) Milenko Sebic Serbia 589, 7) Gernot Rumpler Itävalta 589, 8) Aleksi Leppä Suomi 589, … 35) Sebastian Långström 580. 53 osanottajaa. (Ammuttiin ke 1.6.)

Miesten 50m pienoiskiväärin asentokilpailu, finaali: 1) Serhiy Kulish Ukraina 411,0, 2) Swapnii Kusale Intia 409,1, 3) Aleksi Leppä Suomi 407,8, 4) Tomasz Bartnik Puola 407,0, 5) Gernot Rumpler Itävalta 354,8, 6) Istvan Peni Unkari 354,7, 7) Jan Lochbihler Sveitsi 303,0, 8) Milenko Sebic Serbia 302,5.

Kultamitaliottelu: Serhiy Kulish Ukraina – Swapnii Kusale Intia 16–10

Maailmancupin kaikki tulokset ISSF:n verkkosivuilla.

Lisää kuvia Ampumaurheiluliiton Facebookissa.

// Artikkelia muokattu klo 11.10: lisätty Aleksi Lepän kommentit. //