KSF:n Sebastian Långström ja PiekSA:n Essi Heiskanen voittivat asentokilpailuissa kultaa sunnuntaina Inkoossa päättyneissä 50 metrin kiväärin SM-kilpailuissa. Långström voitti kultaottelussa Aleksi Lepän 16–14, Heiskanen puolestaan Marianne Palon 16–0.
Långström oli 3z20 laukauksen peruskilpailussa viides tuloksella 577. Hän ampui polvelta 196, makuulta 197 ja pystystä 184. Finaalissa Långström ampui 403,2. Långströmille mestaruus oli miesten sarjassa pienoiskiväärillä ensimmäinen.
– Tänään oli vähän vaihteleva päivä. Peruskilpailun polvi ja makuu olivat tosi hyviä. Oli kiva ampua, ja tekniikka toimi. Pysty ei. Joku pieni asia mättäsi. Mutta hyvällä mielellä finaaliin, jossa sain vähän paikattua tekemistä. Polvelta ja makuulta oli suht’ tasaista tekemistä. Alen (Leppä) kanssa lopputaistelu oli jännä. Mukava saada eka piekkarin miesten sarjan kulta taskuun, Långström sanoi.
Aleksi Lepän jälkeen pronssin nappasi edellispäivänä makuukilpailun voittanut Riku Koskela. Leppä tuli kilpailuihin 300 metrin kiväärin EM-kisoista.
– Oli todella vaikea kisa päivä tänään. Oli oikeasti vaikeaa jaksaa ampua peruskisaa ja varsinkin finaalia. Välillä tuntui, että oli enemmän selviytymistä kun huippu-ammuntaa. Ei tuossa viime yönä tullut nukuttua kuin maksimissaan kolme tuntia, Leppä sanoi viikon urakkansa päätöksestä.
Naisten kilpailussa Essi Heiskanen oli peruskilpailun kolmas tuloksella 578. Hän ampui polvelta 191, makuulta 197 ja pystystä 190. Finaalissa hän ampui 402,8.
– Peruskisa meni tänään hyvin, ammuin oman kisaennätyksen, joten olen tosi tyytyväinen. Finaali kulki alusta loppuun hyvin. Kaikki toimi tänään ja mestaruus tuli, Heiskanen iloitsi.
Palolle jäi harmiteltavaakin.
– Peruskilpailun tekeminen oli ihan hyvää, mutta seassa oli pari ihmeellistä kasia hihnoilta. Tulos (577) jäi oman tasoon nähden alhaiseksi, mutta poimin joukosta ne positiiviset asiat. Finaalissa hihnat kulki hyvin, kasat oli pieniä ja ammuntakin varmaa. Kasat olivat hieman väärässä paikassa, joten pisteitä olisi tullut varmasti enemmän. Pysty jäi hampaankoloon, jos ei luota, niin ei se yhtään helpota liipaisun tekoa, Palo sanoi.
– Vähä kaivelemaan jäi, mutta hopea ei ole häpeä. Kilpailuissa oli kuitenkin paljon hyvää tekemistä, joten lähden hyvillä fiiliksillä jatkamaan kautta eteenpäin.
Joukkuekilpailun mestaruuden vienyt Haminan Ampumaseura ampui uuden SE:n 1732. Joukkueessa ampuivat Aleksi Leppä, Juha Rutonen ja Antti Puhakka. Myös naisten joukkuekilpailussa nähtiin SE, kun Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura vei voiton tuloksella 1694. Joukkueessa ampuivat Marianne Palo, Marjo Yli-Kiikka ja Nanna Uuttu.
Naisten peruskilpailun voitti Viivi Kemppi tuloksella 584. Miesten peruskilpailun kärjessä olivat Aleksi Leppä ja Riku Koskela tuloksella 583.
Tulossivu: Tulokset 2022 | 50 m kiväärilajien SM-kilpailut 2022 (kivsm.fi)