Ville Häyrinen valmennuksen johtajaksi
1.8.2022 klo 12:19
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Ville Häyrinen kuvattuna maaliskuussa Norjan Hamarissa järjestetyissä ilma-aseiden EM-kilpailuissa. (Kuva: Lassi Palo)

Ville Häyrinen on valittu Ampumaurheiluliiton uudeksi valmennuksen johtajaksi.

Suomen Ampumaurheiluliitto (SAL) on valinnut uudeksi valmennuksen johtajakseen Ville Häyrisen. Häyrinen on tuttu nimi ampumaurheilussa, sillä hän on toiminut liikkuvan maalin päävalmentajana (oto) vuoden 2009 alusta lähtien.

Häyrinen, 40, on lähtöisin Joutsasta, mutta asuu perheineen Heinolassa, missä hän toimii päiväkodin johtajana. Hän on koulutukseltaan kasvatustieteiden kandidaatti ja yhteisöpedagogi (YAMK).

Häyrinen on valittu kahdesti Ampumaurheiluliiton Vuoden valmentajaksi (2009 ja 2014). Hän on voittanut miesten Suomen mestaruuden ja sijoittunut parhaimmillaan kuudenneksi poikien EM-kilpailuissa sekä kuulunut liikkuvan maalin maajoukkueeseen 2000–2005.

Häyrinen tuntee lajin ja sen toimijat erinomaisesti, sillä hän on kuulunut myös liiton valmennuksen johtoryhmään useiden vuosien ajan ja on ollut mukana Suomen liikkuvan maalin joukkueen mukana lukuisissa kansainvälisissä arvokilpailuissa. Hän matkustaa torstaina Ranskaan, missä alkavat liikkuvan maalin MM-kilpailut. Ensimmäiset lajit ammutaan keskiviikkona Chateauroux´ssa.

Syyskuun alussa Häyristä odottavatkin sitten uudet haasteet:

– Fiilikseni on odottava. Minulle on toki muodostunut vuosien aikana hyvä käsitys siitä, mitä valmennuksen johtaja tekee. Valmennuksen johtaja on kuitenkin aina ollut minulle esimies, jolta olen voinut kysyä asioista ja neuvoja. Nyt minä olen tässä esimiehen roolissa, Häyrinen sanoi maanantaina.

– Tunnen kuitenkin kaikki maajoukkueurheilijat ja -valmentajat. Siinä mielessä minun on helppo aloittaa työt.

Häyrisen voi sanoa hyppäävän nyt liikkuvasta maalista ”liikkuvaan junaan”, sillä olympiadi on jo hyvässä vauhdissa. Ampumaurheilun ensimmäiset maapaikat Pariisin olympialaisiin jaetaan elo-syyskuussa Kyproksella järjestettävissä haulikkolajien EM-kilpailuissa ja syyskuussa Puolassa pidettävissä kivääri- ja pistoolilajien EM-kilpailuissa. Pariisin olympialaiset järjestetään tasan kahden vuoden kuluttua.

Häyrinen sanoo Pariisin olympialaisiin liittyen, ettei aikaa isoihin korjausliikkeisiin enää ole.

– Pariisi on pidettävä tiukasti mielessä, mutta samaan aikaan on suunnattava katse sitä seuraaviin olympialaisiin, jotka ovat Los Angelesissa 2028. Meidän on saatava uusia huippuja ja levennettävä kärkeä.

Häyrisen sopimus on mallia 2+4 vuotta. Hänellä on kahden vuoden virkavapaa päiväkodin johtajan tehtävistä.

– Pariisin jälkeen on tsekkauspiste. Olympiapaikkoja ja -menestystä on saavutettava. En hyppää kylmiltään uuteen tehtävään, sillä minulla on vuosien kokemus esimiestyöstä ja hallinnosta.

Häyrinen hoitaa liikkuvan maalin päävalmentajan tehtäviä uuden toimensa ohessa kunnes seuraaja löydetään.

– Aion myös näkyä ja liikkua ”kentällä” sekä toimia Suomen joukkueen johtajana arvokisoissa.

Häyrinen harrastaa metsästystä, lukemista ja juoksemista. Kovakuntoinen Häyrinen on M35-sarjan 1500 metrin juoksun hallitseva Suomen mestari.  Hän on kellottanut tänä vuonna 800 metrillä ajan 2.20. Hänen ennätyksensä 2.11 on kymmenen vuoden takaa.

Häyrinen seuraa tehtävässään Henna Torpoa, joka irtisanoutui kesäkuussa. Torpo toimi valmennuksen johtajana vuoden 2021 alusta lähtien. Hänen viimeinen työpäivänsä valmennuksen johtajana on 19. elokuuta.