EM-trap: Teemu Ruutana ja Satu Mäkelä-Nummela 9:s
27.8.2022 klo 15:39
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Teemu Ruutana oli tyytyväinen EM-suoritukseensa. (Kuva: Pekka Maunula)

Teemu Ruutana ja Satu Mäkelä-Nummela sijoittuivat hienosti yhdeksänneksi, kun haulikkolajien EM-kilpailut jatkuivat Kyproksen Larnakassa lauantaina. Ruutana putosi miesten trapin kahdeksan parhaan semifinaalista uusinnan jälkeen. Ruutana ja Mäkelä-Nummela saavuttivat maapaikan ensi vuonna Puolassa järjestettäviin Euroopan kisoihin.

Kyproksen Larnakassa järjestettävissä haulikkolajien EM-kilpailuissa (skeet ja trap) ammuttiin lauantaina miesten ja naisten trapin toinen kilpailupäivä eli peruskilpailujen viimeiset 50/125 kiekkoa, semifinaalit ja mitaliottelut. (Uusien sääntöjen mukaisesti semifinaaliin pääsee peruskilpailun kahdeksan parasta. Semifinaalit ammutaan kahdessa neljän ampujan ryhmässä, joiden kaksi parasta pääsee mitaliotteluun.)

Viime vuonna Tokiossa olympiakultaa voittanut Tshekin Jiri Liptak oli avauspäivän jälkeen miesten trapin kärjessä. Hän piti asemansa loppuun asti, kun hän teki peruskisan parhaan tuloksen 123.

Neljä miestä teki tuloksen 119 ja uusi viimeisestä eli kahdeksannesta semifinaalipaikasta. Yksi heistä oli Teemu Ruutana (Längelmäen Seudun Ampujat), joka rikkoi viimeisessä sarjassaan hienosti kaikki 25 kiekkoa. Ruutanan neljä aiempaa sarjaa olivat 24+23+24+23.

– Tiedän aina tilanteen ja tulokset. Eli tiesin, että minun pitää ampua viimeiseen sarjaani täydet, Ruutana kertoi puhelimitse Larnakasta.

Tampereella asuva Ruutana, 23, kilpaili nyt ensimmäisen kerran miesten sarjassa kansainvälisissä arvokilpailuissa. Hän kilpaili aiemmin tänä vuonna myös ensimmäisen kerran miesten maailmancupissa sijoittuen Bakussa 12:nneksi.

Ruutana sijoittui uusinnan jälkeen lopulta yhdeksänneksi. Viimeisen paikan EM-semifinaaliin nappasi Kroatian kokenut Anton Glasnovic, 41, joka on edustanut maataan lukuisissa arvokisoissa. Hän esimerkiksi sijoittui kymmenen vuotta sitten Lontoon olympialaisissa kuudenneksi. Glasnovic rikkoi uusinnassa kolme kiekkoa, Ruutana kaksi. Kroatian Francesco Ravalico ja Slovakian Erik Varga jäivät yhteen kiekkoon.

– Suoritukseni oli nyt ihan ookoo. Uusinnassa (shoot off) ei mietitä kuka on vastassa, mutta nyt kisan jälkeen voin todeta, että kovalle ampujalle (Glasnovic) jouduin nöyrtymään. Totta kai olisi ollut kiva päästä finaaliin, mutta nyt kävi näin, ja se pikkuisen kaivertaa.

Eemil Pirttisalo (Ruotsalon Metsästysyhdistys) ampui Larnakassa RPO-ampujana (ranking points only). Hänen tuloksensa oli 118 (23+24+24+23+24), jolla hän sijoittui mainiosti 16:nneksi.

– Harmitus on kova, kun jäin kiekon päähän Puolan paikasta. Muuten on ihan ookoo fiilis. Kilpailusta jäi uupumaan se pieni onnistuminen, Pirttisalo sanoi.

Pirttisalo viittasi kommentillaan siihen, että Larnakan EM-kilpailujen henkilökohtaisten lajien kaksitoista parasta saa maapaikan ensi vuonna Puolan Krakovassa järjestettäviin Euroopan kisoihin (enintään 2/maa). Kisoissa on jaossa yksi maapaikka Pariisiin jokaisessa henkilökohtaisessa lajissa. Krakovassa kilpaillaan 21.6.–2.7.2023. Ruutana saavutti siis paikan Krakovaan.

Jukka Laakson (Orimattilan Seudun Urheiluampujat) tulos oli 116 (24+22+24+22+24), jolla hän sijoittui 32:nneksi. Saman seuran Juho Mäkelän tulos oli 113 (24+23+19+22+25) ja sijoitus 51:s.

– Pari huonoa sarjaa sinne lipsahti, ja kirjava etumaastokaan ei tekemistä helpottanut. Ei muuta kuin ”mixettiin” ja team-kilpailuun paremmin, Laakso viittasi sunnuntain EM-parikilpailuun ja maanantain joukkuekilpailuun.

Mäkelän mukaan Larnakan EM-kisa oli samanlainen kuin nyt on ollut muutama edellinenkin:

– Yksi huono sarja pilasi koko kisan. Viimeisen sarjan ammunta oli edes vähän parempaa, mutta nyt vaan lisää kiekkoja alle ja maanantain EM-joukkuekisan jälkeen kohti Osijekin MM-kisoja.

Satu Mäkelä-Nummela saavutti maapaikan ensi vuoden Euroopan kisoihin. Kuvassa hän kilpailee PM-kisoissa. (Kuva: Lassi Palo)

Satu Mäkelä-Nummela (OSU) ampui naisten kilpailussa RPO-ampujana. Hän teki tuloksen 115 (22+24+21+24+24), jolla hän sijoittui hienosti yhdeksänneksi. Kahdeksan parhaan finaaliraja oli 116. Italian Silvana Stanco oli peruskisan ykkönen tuloksellaan 119. Mäkelä-Nummela saavutti Ruutanan tavoin paikan ensi vuoden Euroopan kisoihin.

Mäkelä-Nummelan mukaan hänellä oli kilpailun aikana ”parempaa ja heikompaa tekemistä”.

– Heikot vievät sijoituksia sitä mukaa alaspäin. Toisena päivänä tekeminen oli selkeästi helpompaa, ja jos tuo riitti suoraan paikkaan Puolan Euroopan kisoihin, niin tyytyväinen pitää olla. Levollisin mielin MM-Kroatiaa kohti siis, Mäkelä-Nummela summasi.

Mopsi Veromaan (Sibbo Skyttegille) tulos oli 111 (21+21+23+22+24), jolla hän sijoittui 17:nneksi. Veromaa sanoi, että tulos ”jäi surkeaksi”.

– Kuten melko lailla on jäänyt koko kauden ajan. Nyt oli vähän parannusta näkyvissä loppua kohden eli loppukirillä jäi kilpailusta parempi mieli. No, katsotaan päivän päästä, onko mitään sittenkään opittu, hän naurahti ja viittasi maanantain joukkuekilpailuun.

Mäkelä-Nummelan tytär Sara Nummela (Orimattilan Jymy) oli 26:s tuloksellaan 108 (21+19+25+20+23). Noora Antikainen (OSU) teki saman tuloksen kuin Nummela ja sijoittui 27:nneksi (23+19+22+23+21). Aiemmin kesällä Bakun maailmancupin voittanut Antikainen ei ollut EM-kilpailuunsa ”tietenkään tyytyväinen”.

– Ollut yhtä ajatusten kasaamista ja unettomia öitä koti-Suomesta kantautuneiden ikävien uutisten takia, Antikainen kertoi puhelimitse Larnakasta.

Nummela summasi kilpailunsa napakasti:

– Jos huonoa on enemmän kuin hyvää, niin eihän siitä ihmeitä kasaan saa. Uutta kohti, hän sanoi.

EM-Larnakassa jaetaan ensimmäiset kahdeksan maapaikkaa Pariisin olympialaisiin 2024. Paikan saavuttavat siis miesten ja naisten henkilökohtaisten lajien voittajat ja hopeamitalistit. Naisten trapissa olympiapaikat menivät Italian Silvana Stancolle ja Ison-Britannian Lucy Hallille. Stanco, 29, sijoittui viime vuonna Tokion olympialaisissa kuudenneksi. Hall on 18-vuotias ampuja, joka voitti viime vuonna tyttöjen EM-kultaa ja sijoittui tänä vuonna Changwonin maailmancupissa kolmanneksi.

Tshekin olympiavoittaja Jiri Liptak, 40, oli varma EM-mitaliottelussa ja vei miesten trapin ylivoimaisen voiton ja saavutti maapaikan Pariisiin. Toinen maapaikka meni Ruotsin Rickard Levin-Anderssonille, 31, joka ei ole aiemmin juurikaan menestynyt kansainvälisissä arvokilpailuissa. Levin-Andersson sijoittui viime vuoden EM-kilpailuissa 51:nneksi, ja hänen paras maailmancup-sijoituksensa on 16:s vuodelta 2018. Vuoden 2015 MM-kisoissa hän oli 18:s.

Sunnuntaina ammutaan trapin parikilpailu. Suomen joukkueet ovat Suomi 1 (Jukka Laakso – Noora Antikainen) ja Suomi 2 (Teemu Ruutana – Sara Nummela).

Larnakan EM-kilpailujen viimeinen kilpailupäivä on sunnuntai 11. syyskuuta.

Haulikkolajien EM-kilpailut (skeet, trap)
24.8.–12.9. Larnaka, Kypros

Tuloksia la 27.8.

Miesten trap, peruskilpailu 125 kiekkoa: 1) Jiri Liptak Tshekki 123, 2) Rickard Levin-Andersson Ruotsi 122, 3) Andreas Makri Kypros 121/uusinta 2, 4) Natham Hales Iso-Britannia 121/1, 5) Armelim Rodrigues Portugali 120/6, 6) Matthew Coward-Holley Iso-Britannia 120/5, 7) Clement Bourgue Ranska 120/0, 8) Anton Glasnovic Kroatia 119/3, 9) Teemu Ruutana Suomi 119/2, 10) Francesco Ravalico Kroatia 119/1, 11) Erik Varga Slovakia 119/1, 12) Vladimir Stepan Tshekki 119 (RPO), … 16) Eemil Pirttisalo 118 (RPO), … 32) Jukka Laakso 116, … 51) Juho Mäkelä 113. 95 osanottajaa.

Semifinaali 1: 1) Jiri Liptak Tshekki 22, 2) Armelim Rodrigues Portugali 21, 3) Clement Bourgue Ranska 19, 4) Andreas Makri Kypros 10.
Semifinaali 2: 1) Rickard Levin-Andersson Ruotsi 21, 2) Natham Hales Iso-Britannia 21, 3) Matthew Coward-Holley Iso-Britannia 19, 4) Anton Glasnovic Kroatia 11.

Mitaliottelu: 1) Jiri Liptak Tshekki 31/35, 2) Rickard Levin-Andersson Ruotsi 25/35, 3) Natham Hales Iso-Britannia 21/25, 4) Armelim Rodrigues Portugali 10/15. Liptak ja Levin-Andersson saavuttivat maapaikan Pariisin olympialaisiin 2024.

Naisten trap, peruskilpailu 125 kiekkoa: 1) Silvana Stanco Italia 119, 2) Giulia Grassia Italia 118/uusinta 6, 3) Maria Coelho de Barros Portugali 118/5, 4) Carole Cormenier Ranska 117/3, 5) Lucy Hall Iso-Britannia 117/2, 6) Jessica Rossi Italia 117/1, 7) Fatima Galvez Espanja 116/1, 8) Mar Molne Magrina Espanja 116/0, 9) Satu Mäkelä-Nummela Suomi 115 (RPO), … 17) Mopsi Veromaa 111, … 26) Sara Nummela 108, 27) Noora Antikainen 108. 45 osanottajaa.

Semifinaali 1: 1) Silvana Stanco Italia 24, 2) Fatima Galvez Espanja 20, 3) Maria Coelho de Barros Portugali 15, 4) Carole Cormenier Ranska 9.
Semifinaali 2: 1) Jessica Rossi Italia 20, 2) Lucy Hall Iso-Britannia 19, 3) Mar Molne Magrina Espanja 17, 4) Giulia Grassia Italia 9.

Mitaliottelu: 1) Silvana Stanco Italia 32/35, 2) Lucy Hall Iso-Britannia 31/35, 3) Jessica Rossi Italia 20/25, 4) Fatima Galvez Espanja 10/15. Stanco ja Hall saavuttivat maapaikan Pariisin olympialaisiin 2024.

EM-kilpailujen aikataulu
(suomalaislajit, ajat Suomen aikaa)

Su 28.8.
8.30-14.30 Trapin parikilpailu, karsinta (miehet/naiset)
15.45-17.15 Finaali: trapin parikilpailu

Ma 29.8.
8.30-14.30 Trapin joukkuekilpailu, karsinta
15.45-16.45 Finaali: trapin joukkuekilpailu, naiset
16.55-17.55 Finaali: trapin joukkuekilpailu, miehet

30.8.–2.9.
Trap, pojat ja tytöt (ei suomalaisia)

La 3.9.
8.30-14.30 Poikien ja tyttöjen skeet, 1. kilpailupäivä (75/125 kiekkoa)

Su 4.9.
8.30-14.20 Poikien ja tyttöjen skeet, 2. kilpailupäivä (50/125 kiekkoa)
14.45-16.15 Finaali: tyttöjen skeet
16.45-18.15 Finaali: poikien skeet

Ma 5.9.
8.30-14.35 Skeetin parikilpailu, karsinta (pojat/tytöt)
16.15-17.45 Finaali: skeetin parikilpailu (pojat/tytöt)

Ti 6.9.
8.30-14.30 Skeetin joukkuekilpailu, pojat
16.55-17.55 Finaali: skeetin joukkuekilpailu, pojat

Ke 7.9.
Virallisia harjoituksia.

To 8.9.
8.30-15.15 Miesten ja naisten skeet, 1. kilpailupäivä (75/125 kiekkoa)

Pe 9.9.
8.30-13.00 Miesten ja naisten skeet, 2. kilpailupäivä (50/125 kiekkoa)
14.30-16.00 Finaali: naisten skeet
16.30-18.00 Finaali: miesten skeet

La 10.9.
8.30-15.15 Skeetin parikilpailu, karsinta (miehet/naiset)
16.45-18.15 Finaali: skeetin parikilpailu

Su 11.9.
8.00-15.15 Skeetin joukkuekilpailut, karsinta
17.40-18.40 Finaali: skeetin joukkuekilpailu, miehet

Ma 12.9.
Joukkueiden kotiinpaluu.

Kaikki tulokset ISSF:n verkkosivuilla.

// Artikkelia muokattu klo 16.02: päivitetty naisten trapin lopputulokset ja saavutetut olympiamaapaikat. Artikkelia muokattu klo 17.57: päivitetty miesten trapin lopputulokset ja saavutetut olympiamaapaikat. //