EM-skeet: Ukko-Pekka Mäkinen neljäs poikien kilpailussa
4.9.2022 klo 18:25
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Ukko-Pekka Mäkinen oli neljäs poikien EM-skeetissä. (Kuva: Jorma Korhonen)

Ukko-Pekka Mäkinen sijoittui hienosti neljänneksi, kun poikien EM-skeet päättyi sunnuntaina Kyproksella. ”Suoraan sanottuna harmittaa todella paljon”, Mäkinen sanoi päästyään radalta hotelliin.

Kyproksen Larnakassa järjestettävissä haulikkolajien EM-kilpailuissa ammuttiin sunnuntaina poikien ja tyttöjen skeetin toinen kilpailupäivä eli peruskilpailujen viimeiset 50/125 kiekkoa, semifinaalit ja mitaliottelut. (Uusien sääntöjen mukaisesti semifinaaliin pääsee peruskilpailun kahdeksan parasta. Semifinaalit ammutaan kahdessa neljän ampujan ryhmässä, joiden kaksi parasta pääsee mitaliotteluun.)

Ukko-Pekka Mäkinen (Tornionseudun Ampujat) oli erinomaisessa vireessä, sillä hän teki peruskilpailussa uuden ennätyksensä 121 (24+25+23+25+24). Mäkinen kohensi ennätystään kahdella kiekolla. Se oli peruskisan paras tulos Italian Andrea Galardinin kanssa. Galardini vei peruskisan ykkössijan uusinnan jälkeen.

Mäkinen, 20, rikkoi semifinaalissaan kymmenestä ensimmäisestä kiekosta yhdeksän. Kymmenen kiekkoa lisää ja Mäkisellä oli 17 osumaa. Semifinaalin päätyttyä (30 kiekkoa) Mäkisen tulos oli 24, jolla hän pääsi upeasti neljän parhaan mitaliotteluun Turkin Muhammet Kayan (26) ja toisessa semifinaalissa ampuneiden italialaisten (Galardini ja Marco Coco) kanssa.

Tiukilla se tosin oli, sillä Mäkinen ”pummasi” semifinaalinsa kaksi viimeistä kiekkoaan. Kyproksen Sotiris Andreoulla oli mahdollisuus päästä uusintaan Mäkisen kanssa, mutta hän puolestaan pummasi viimeisen kiekon ja jäi kolmanneksi, kun kaksi parasta eteni mitaliotteluun.

Mitaliottelun kymmenen ensimmäisen kiekon jälkeen Mäkinen oli neljäntenä kuudella osumallaan. Italialla oli kaksoisjohto. Mäkinen ja Kaya rikkoivat 16/20 kiekkoa, mutta Kaya jatkoi kamppailua mitaleista, koska hän lähti mitaliotteluun paremmalla selkänumerolla (3) kuin Mäkinen (4). Mäkisen sijoitus oli siis EM-nelonen.

Italia sai hienon kaksoisvoiton, kun Coco voitti Galardinin numeroin 34–33. Coco , 17, oli finaalin nuorin ampuja

– Suoraan sanottuna harmittaa todella paljon. Tosi paljon, Mäkinen sanoi päästyään radalta hotelliin.

– En osaa sanoa, milloin tämä helpottaa. Nelossija on se huonoin mahdollinen, hän jatkoi.

– Peruskisa meni todella hyvin, mutta en tiedä mikä mitaliottelussa oikein tuli. Finaalissa oli mukava ampua, ja se oli pölykiekkoineen uusi kokemus. En vain onnistunut, ja harmi oli, että näin kävi.

Kun Mäkinen pääsee EM-Larnakasta takaisin kotiin, alkaa hän keskittyä Kroatian Osijekissa järjestettäviin MM-kilpailuihin (29.9.–10.10.).

– Kyllä nämä kisat antoivat itseluottamusta. Täydellä tohinalla MM-Osijekia kohti.

Oskari Lehtimäen (Honkajoen Seudun Ampujat) tulos oli 114 (21+23+24+24+22), jolla hän sijoittui 12:nneksi. Kahdeksan parhaan semifinaaliraja oli 117. Lehtimäki sijoittui kesällä nuorten maailmancupissa toiseksi, joten hän oli nyt ”vähäsen pettynyt”.

– Finaalia lähdettiin hakemaan, mutta kilpailu kaatui helppoihin virheisiin. Mukava oli ampua lämpöisessä ilmastossa ja radat olivat hyvät. Tulokseeni en ole tyytyväinen, hän sanoi.

Eino Peltomäki (Ala-Hämeen Ampujat) sijoittui 21:nneksi tuloksellaan 111 (25+23+21+21+21). Hänelle jäi tekemisestään ”huono maku suuhun”.

– Alkuun homma toimi, mutta viimeiset kolme sarjaa eivät enää kulkeneet. Olen tulokseeni pettynyt. Keli ja olosuhteet olivat hyvät, hän summasi ja suuntasi katseensa tiistain joukkuekilpailuun.

Nea Vallioniemi (Ala-Hämeen Ampujat) sijoittui tyttöjen skeetissä 15:nneksi, kun hän teki tuloksen 100 (21+17+20+23+19). Kahdeksan parhaan semifinaaleihin pääsi tuloksella 106.

– En ole suoritukseeni ihan tyytyväinen, mutta tästä voi hyvillä mielin jatkaa parikilpailuun, Vallioniemi sanoi.

Larnakassa ammutaan maanantaina poikien ja tyttöjen parikilpailu, jossa Vallioniemi edustaa Suomea Oskari Lehtimäen kanssa. Suomen pojat kilpailevat tiistaina skeetin joukkuekilpailussa.

Avauspäivän jälkeen tyttöjen skeetin kärjessä ollut italialainen Sara Bongini piti paikkansa peruskilpailun loppuun saakka, kun hän teki tuloksen 117. Hän voitti lopulta EM-kultamitalin, kun oli mitaliottelussa Saksan Isabel Wassingia parempi pistein 33–27.

Haulikkolajien EM-kilpailut (skeet, trap)
24.8.–12.9. Larnaka, Kypros

Tuloksia su 4.9.

Poikien skeet, peruskilpailu 125 kiekkoa: 1) Andrea Galardini Italia 121/uusinta 2, 2) Ukko-Pekka Mäkinen Suomi 121/1, 3) Nikolaos Frantzeskakis Kreikka 119/4, 4) Muhammet Kaya Turkki 119/3, 5) Mitchell Brooker-Smith Iso-Britannia 119/1, 6) Sotiris Andreou Kypros 117/2, 7) Marco Coco Italia 117/1+2, 8) Lauris Vejs Latvia 117/1+1, … 12) Oskari Lehtimäki 114, … 21) Eino Peltomäki 111. 52 osanottajaa.

Semifinaali 1: 1) Andrea Galardini Italia 29/30, 2) Marco Coco Italia 27/uusinta 4, 3) Mitchell Brooker-Smith Iso-Britannia 27/3, 4) Nikolaos Frantzeskakis Kreikka 17/20.
Semifinaali 2: 1) Muhammet Kaya Turkki 26, 2) Ukko-Pekka Mäkinen Suomi 24, 3) Sotiris Andreou Kypros 23, 4) Lauris Vejs Latvia 12/20.

Mitaliottelu: 1) Marco Coco Italia 34/40, 2) Andrea Galardini Italia 33/40, 3) Muhammet Kaya Turkki 24/30, 4) Ukko-Pekka Mäkinen Suomi 16/20.

Tyttöjen skeet, peruskilpailu 125 kiekkoa: 1) Sara Bongini Italia 117, 2) Miroslava Hockova Slovakia 114, 3) Raveca-Maria Islai Romania 113, 4) Adriana Zajickova Slovakia 109, 5) Isabel Wassing Saksa 108, 6) Damiana Paolacci Italia 107/uusinta 3, 7) Coline Heurtebize Ranska 107/1, 8) Emilie Bundan Saksa 106, … 15) Nea Vallioniemi 100. 18 osanottajaa.

Semifinaali 1: 1) Isabel Wassing Saksa 24, 2) Sara Bongini Italia 23/uusinta 2, 3) Coline Heurtebize Ranska 23/1, 4) Raveca-Maria Islai Romania 12.
Semifinaali 2: 1) Emilie Bundan Saksa 23, 2) Damiana Paolacci Italia 22, 3) Miroslava Hockova Slovakia 21, 4) Adriana Zajickova Slovakia 14.

Mitaliottelu: 1) Sara Bongini Italia 33/40, 2) Isabel Wassing Saksa 27/40, 3) Emilie Bundan Saksa 18/30, 4) Damiana Paolacci Italia 12/20.

EM-kilpailujen aikataulu
(suomalaislajit, ajat Suomen aikaa)

Ma 5.9.
8.30-14.35 Skeetin parikilpailu, karsinta (pojat/tytöt)
16.15-17.45 Finaali: skeetin parikilpailu (pojat/tytöt)

Ti 6.9.
8.30-14.30 Skeetin joukkuekilpailu, pojat
16.55-17.55 Finaali: skeetin joukkuekilpailu, pojat

Ke 7.9.
Virallisia harjoituksia.

To 8.9.
8.30-15.15 Miesten ja naisten skeet, 1. kilpailupäivä (75/125 kiekkoa)

Pe 9.9.
8.30-13.00 Miesten ja naisten skeet, 2. kilpailupäivä (50/125 kiekkoa)
14.30-16.00 Finaali: naisten skeet
16.30-18.00 Finaali: miesten skeet

La 10.9.
8.30-15.15 Skeetin parikilpailu, karsinta (miehet/naiset)
16.45-18.15 Finaali: skeetin parikilpailu

Su 11.9.
8.00-15.15 Skeetin joukkuekilpailut, karsinta
17.40-18.40 Finaali: skeetin joukkuekilpailu, miehet

Ma 12.9.
Joukkueiden kotiinpaluu.

Kaikki tulokset ISSF:n verkkosivuilla.

// Artikkelia muokattu klo 19.50: lisätty Ukko-Pekka Mäkisen kommentit. //