MM-Kairo päättyi: Suomelle 13. sija viimeisessä lajissa
27.10.2022 klo 16:24
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Kivääri- ja pistoolilajien MM-kilpailut Egyptin Kairossa päättyivät Suomen 13. sijaan 300m kiväärin makuun parikilpailussa. Suomi saavutti kisoissa neljä mitalia. ”Nyt on väsynyt fiilis”, Aleksi Leppä ja Henna Viljanen sanoivat viimeisen lajin jälkeen.

Runsaan kahden viikon ajan kestäneet Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kivääri- ja pistoolilajien MM-kilpailut päättyivät torstaina Egyptin Kairossa.

Päätöspäivänä ammuttiin yksi suomalaislaji, joka oli 300m kiväärin makuun parikilpailu. Suomen joukkueessa ampuivat Aleksi Leppä (Haminan Ampumaseura) ja Henna Viljanen (Kyrkslätt Skytteförening). He voittivat eilen MM-hopeaa 300m kiväärin kolmiasennon parikisassa. Leppä sai tiistaina hopeaa myös miesten 300m kiväärin 3×20 ls kilpailussa.

Karsinnan ensimmäisessä vaiheessa jokainen pari ampui yhteensä 60 laukausta eli jokainen urheilija 30 laukausta. Kuten eilisessäkin parikisassa, kahdeksan parasta joukkuetta eteni karsinnan toiseen vaiheeseen. Suomi teki tuloksen 578, sijoittui 13:nneksi ja karsiutui jatkosta. Lepän pisteet olivat 293 ja Viljasen 285. Norja 2 oli tämän vaiheen paras 594 pisteellään.

Toisessa vaiheessa ammuttiin yhteensä 40 laukausta eli jokainen urheilija 20 laukausta. Kaksi parasta joukkuetta eteni kultamitaliotteluun. Ne olivat Sveitsi 1 (399) ja Norja 2 (398). Norjalaiset voittivat kultamitaliottelun pistein 17– 9. Puola 2 sai pronssia.

Leppä sanoi viimeisen kilpailunsa jälkeen, että hänellä on ”aika väsynyt fiilis”. Eikä ihme:

– Kisat ovat taas olleet tosi pitkät, enkä ole koskaan ampunut näin montaa lajia samoissa kisoissa. Sen kyllä huomaa.

Lepän mukaan Kairon MM-kisat olivat kokonaisuudessaan hyvät.

– Ammuin oikeastaan kaikissa lajeissa hyvin, mutta niin sanotut huipputulokset, joita näissä kisoissa tarvitaan, jäivät tulematta – poislukien ne lajit, joista sain mitalin. Minulla oli silti ihan onnistuneet kisat, Leppä sanoi ja alkaa kääntää katsettaan ensi vuoden maaliskuuhun, jolloin ilma-aseiden EM-kilpailut järjestetään Tallinnassa.

– Onneksi sinne on vielä vähän aikaa, ja huilatessa menee nyt ainakin muutama viikko.

Leppä kommentoi vielä lopuksi päivän kilpailuaan:

– Täytyy sanoa, että en ole koskaan ampunut radalla, jossa olisi väreillyt noin paljon kuin tänään väreili.

Myös Viljasen päällimmäinen tunne oli väsynyt fiilis:

– Olen iloinen, että tänään pääsee kotimatkalle. On ollut todella pitkä reissu. Kilpailuissa oli paljon hyvää tekemistä ja onnistumisia, mutta myös haastavia hetkiä. Olosuhteet olivat aika vaihtelevat, ja sai kyllä ampua jos jonkinmoisissa keleissä. Niistä on kertynyt hyvää kokemusta tulevaa varten. Seuraavaksi kotona hetki lepoa ja sen jälkeen jatketaan harjoituksia kohti ensi kevään Tallinnan EM-kilpailuja, Viljanen summasi kisarupeamansa.

Kiina oli Kairon MM-mitalitilaston ylivoimainen ykkönen, sillä se voitti jaossa olleista 68 kultamitalista peräti 27. Kultamitalien lisäksi se sai 16 hopeaa ja 15 pronssia – eli kaikkiaan 58 mitalia. Intia oli mitalitilaston kakkonen (12–9–13) ja Norja kolmonen (7–3–2).

Kiina ja Intia kahmivat siis yhteensä 39 kultamitalia. Kiinan, Intian ja Norjan lisäksi kymmenen maata voitti Kairossa vähintään yhden maailmanmestaruuden.

Suomi sijoittui MM-mitalitilastossa 14:nneksi kolmella hopeallaan ja yhdellä pronssillaan. Kaikkiaan 25 maata saavutti Kairossa mitaleja.

Ennen 300m kiväärilajeja Suomen Kairon MM-mitalit tulivat tyttöjen ilmakiväärin joukkuekilpailussa (pronssia) ja tyttöjen 50m pienoiskiväärin asentokilpailussa (3×20 ls), kun Alexandra Rosenlew sai hopeaa.

ISSF:n kiväärin ja pistoolin MM-kilpailut
12.–28.10. Kairo, Egypti

Suomalaislajien tuloksia to 27.10.

Parikilpailu 300m kivääri, makuu
Karsinta 1 (60 ls): 1) Norja 2 594, 2) Sveitsi 1 593, 3) Ruotsi 592, 4) Itävalta 590/24x, 5) Puola 2 590/21x, 6) Norja 1 589, 7) Sveitsi 2 588, 8) Saksa 2 587, … 13) Suomi 578. 16 joukkuetta.
Karsinta 2 (40 ls): 1) Sveitsi 1 399, 2) Norja 2 398/25x, 3) Sveitsi 2 398/18x, 4) Puola 2 398/16x, 5) Saksa 2 397, 6) Ruotsi 393, 7) Itävalta 391, 8) Norja 1 390.

Kultamitaliottelu: Norja 2 – Sveitsi 1 17–9
Pronssimitaliottelu: Puola 2 – Sveitsi 2 16–10

Kaikki tulokset ISSF:n verkkosivuilla.