
Ampumaurheiluliitto on valinnut liikkuvan maalin lajivalmentajaksi Mika Kinisjärven.
Ampumaurheiluliiton hallitus on tiistain kokouksessaan nimennyt Mika Kinisjärven liikkuvan maalin lajivalmentajaksi. Hän seuraa tehtävässään Ville Häyristä, joka aloitti syksyllä Ampumaurheiluliiton valmennuksen johtajana.
Kinisjärvi, 27, on menestynyt urheilija, joka lopetti ampumaurheilun vuonna 2016. Hän oli edellisenä vuonna kahminut kaikki henkilökohtaiset kultamitalit niin Arnhemin kuin Mariborinkin EM-kilpailuissa. Lapin Ampujia edustanut Kinisjärvi pitää näitä neljää EM-kultamitalia edelleen kovimpina saavutuksinaan. Kovia tuloksia ja kaikenvärisiä mitaleja tuli paljon muitakin.
Kun Kinisjärveltä kysyttiin viime syksynä, onko hän kiinnostunut hakemaan liikkuvan maalin lajivalmentajan paikkaa, hän mietti yön yli ja päätti seuraavana päivänä hakea Häyriseltä avoimeksi jäänyttä paikkaa.
– Mietin, että minulla on lajille jotain annettavaa. En ole astumassa Villen isoihin saappaisiin, vaan aion hankkia omat saappaat, ”Kinis” sanoi keskiviikkona kotikaupungissaan Tampereella.
// Mika Kinisjärven ajatuksista ja kuulumisista lisää vuoden ensimmäisessä Urheiluampuja-lehdessä. //