Aleksi Leppä ja Alexandra Rosenlew voittivat ilmakiväärin ja Esa Savola ja Sonja Aaltonen ilmapistoolin Suomen mestaruudet, kun SM-kilpailut jatkuivat lauantaina Espoossa.
Esbo Skytteförening (ESF) järjestää viikonloppuna 10m ilmakiväärin ja -pistoolin SM-kilpailut Tuulimäen ilma-aseradalla. Kilpailuun on ilmoittautunut kotimainen parhaimmisto – kivääriin 149 ja pistooliin 135 ampumaurheilijaa. Espoossa kilpaillaan kaikissa Ampumaurheiluliiton sarjoissa. Kolmipäiväiset SM-kisat päättyvät sunnuntaina.
Miesten ilmakivääri
Aleksi Leppä (Haminan Ampumaseura) edustaa Suomea miesten ilmakiväärissä ensi viikolla Tallinnassa järjestettävissä EM-kilpailuissa. SM-Espoossa hän teki peruskilpailun parhaan tuloksen 625,9 pistettä.
Perjantaina M20-sarjan voittanut Aleksi Kasi (Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura) oli peruskisan kakkonen 624,1 pisteellään. Se oli 3,3 pistettä parempi tulos kuin eilisessä peruskisassa ja hänen uusi ennätyksensä. Entinen ennätys koheni pisteellä.
Kahdeksan parhaan finaalista kultamitaliotteluun etenivät Leppä ja Kasi. Kasi johti jo 10–2, mutta Leppä kiri ensin tasoihin ja sitten johtoon 13–11. Hän voitti myös viimeiset laukaukset ja vei SM-kultamitalin pistein 17–11.
– Oli tosi vaikeaa. Oli paljon hyviä mutta myös huonoja hetkiä. Rentous ja herkkyys eivät olleet sataprosenttisia. Enää ei ole paljon tehtävissä EM-kisoja ajatellen. Muutama treeni alle ja sitten tositoimiin, Leppä sanoi.
Leppä matkustaa keskiviikkona Tallinnaan, missä on EM-mitalien lisäksi jaossa kaksi maapaikkaa ensi vuonna Pariisissa järjestettäviin olympialaisiin. Jaossa on myös kaksitoista paikkaa kesä-heinäkuussa Puolan Wroclawissa järjestettäviin Euroopan kisoihin.
Miesten EM-ilmakivääri ammutaan lauantaina 11. maaliskuuta. Kasi kilpailee poikien EM-ilmakiväärissä ensi tiistaina.
Naisten ilmakivääri
Emmi Hyrkäs (Simpeleen Hahlo) oli hyvässä vireessä naisten ilmakiväärin peruskilpailussa. Hänen tuloksensa oli 628,3, mutta hänet kuitenkin hylättiin takin jälkitarkastuksessa eikä hän näin ollen ampunut finaalissa.
Hyrkäs on Suomen edustaja Tallinnan EM-kilpailujen naisten ilmakiväärissä, jossa on miesten ilmakiväärin tavoin jaossa kaksi maapaikkaa Pariisin olympialaisiin ja kaksitoista paikkaa Euroopan kisoihin. Naisten ilmakivääri ammutaan EM-Tallinnassa lauantaina 11. maaliskuuta.
Ilmakiväärikisan voitti Alexandra Rosenlew (Esb Skytteförening), joka uusi viimevuotisen mestaruutensa. Hän voitti kultamitaliottelussa peruskisan ykkösen Marianne Palon (Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura). Tilanne oli tasan 14–14 ennen viimeistä laukausta. Rosenlew tähtäsi 10,8 pistettä ja juhli voittoaan.
– Tiesin, että se on hyvä laukaus, Rosenlew hymyili kisan päätyttyä.
– Se oli tasainen vääntö Marianne kanssa. Se oli minulta hyvä lopetus, ja pitihän sitä mestaruutta puolustaa!
Rosenlew edustaa Suomea Tallinnan EM-kilpailuissa tyttöjen sarjassa. Kilpailu on jo tiistaina.
– Lähden Tallinnaan ihan hyvin fiiliksin, Rosenlew sanoi.
Vihdin Ampumaseuran Tuulevi Suomus sijoittui naisten SM-ilmakiväärikisassa kolmanneksi.
Miesten ilmapistooli
Arttu Laulainen (Keiteleen Ampumaseura) oli peruskilpailun ykkönen 571 pisteellään. Esa Savola (Lappajärven Ampujat) oli toinen (562) ja Aleksi Pirttimäki (Poliisien Ampumaseura) kolmas (561). Finaaliraja oli 554.
Laulainen voitti vuosi sitten M20-sarjan Suomen mestaruuden. Nyt hän eteni miesten kultamitaliotteluun, jossa hän kohtasi Savolan. Miehet ampuivat tasaisesti, ja lopulta Savola vei SM-kultaa pistein 16–14.
Tämä oli Savolan, 22, ensimmäinen ilmapistoolin SM-mitali miesten sarjassa – ja heti kultainen.
– Finaali lähti kivasti käyntiin, mutta sitten se oli työlästä kuten peruskisakin. Turhan tiukille kisa meni, hän naurahti.
Savola on ollut ampumaurheilussa mukana jo neljäntoista vuoden ajan.
– Tämä Suomen mestaruus antaa uskoa. Paljon on duunia tehty, ja jossain vaiheessa se alkaa palkita.
Niko Roos (Rauman Seudun Urheiluampujat) sai pronssia.
Naisten ilmapistooli
Turun Seudun Ampujat (TSA) sai kolme ampujaa finaaliin, kun Elina Silver oli peruskilpailun paras 563 pisteellään, Maija Pärri neljäs (555) ja Sonja Aaltonen viides (551). TSA voittikin joukkuekultaa uudella SE-tuloksella 1669.
Kahdeksan parhaan finaaliraja oli 541.
Aaltonen ja Susanna Saksa (Härmän Seudun Ampujat) kävivät tasaisen kamppailun voitosta. Aaltonen voitti lopulta kultamitaliottelun numeroin 16–12. Aaltonen voitti SM-kultaa myös kaksi vuotta sitten.
– Mestaruus maistuu ihan hyvältä, Aaltonen hymyili kilpailun jälkeen.
– Peruskisani oli surkea. En saanut aamulla kymppejä, mutta paikkasin tilanteen onneksi finaalissa, Aaltonen kertoi.
Elina Silver sai SM-pronssia.
M18 ja N18 ilmakivääri ja -pistooli
Niko Antila (Härmän Seudun Ampujat) oli M18-sarjan ilmakiväärin ykkönen 614,9 pisteellään. Eroa hopeamitalistiin, Kuusankosken Ampujien Vertti Jauhiaiseen oli 11,9 pistettä.
Sonja Myllys (Hahlo) voitti ylivoimaisesti N18-sarjan ilmakiväärin. Hänen tuloksensa oli 623,4 pistettä, kun hopealle sijoittunut Minea Terkola (Salon Seudun Ampujat) teki tuloksen 615,5.
M18-sarjan ilmapistoolissa Otso-Aadolf Ahokangas (Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseura) otti Suomen mestaruuden 551 pisteellään. Eroa toiseksi sijoittuneeseen Peetu Puumalaan (Kaustisen Pohjan-Veikot) oli peräti 32 pistettä.
N18-sarjan ilmapistoolissa Lumi Saikkonen (Raseborgs Skyttar) teki tuloksen 539 pistettä ja sai SM-kultaa ennen Minka-Maria Puumalaa (Kaustisen Pohjan-Veikot). Puumalan tulos oli 520.
Ilmakiväärin ja -pistoolin SM-kilpailut
3.–5.3. Espoo
Tuloksia la 4.3.
Miesten 10m ilmakivääri
Peruskilpailu: 1) Aleksi Leppä HAS 625,9, 2) Aleksi Kasi IMAS 624,1, 3) Sebastian Långström KSF 622,2, 4) Jere-Juhani Salo NoSA 620,5, 5) Riku Koskela P-HA 620,4, 6) Lauri Syrjä AsAs 618,2, 7) Cristian Friman ESF 616,4, 8) Juha Rutonen HAS 615,2. 17 osanottajaa.
Finaali: 1) Aleksi Leppä HAS 261,0, 2) Aleksi Kasi IMAS 259,3, 3) Jere-Juhani Salo NoSA 257,8, 4) Lauri Syrjä AsAs 257,7, 5) Cristian Friman ESF 205,1, 6) Riku Koskela P-HA 203,5, 7) Juha Rutonen HAS 151,8, 8) Sebastian Långström KSF 145,9.
Kultamitaliottelu: Aleksi Leppä HAS – Aleksi Kasi IMAS 17–11
Naisten 10m ilmakivääri
Peruskilpailu: 1) Marianne Palo IMAS 622,6, 2) Sonja Myllys Hahlo 621,1, 3) Henna Viljanen KSF 619,7, 4) Tuulevi Suomus VihAS 616,7, 5) Pauliina Frilander Hahlo 616,0, 6) Alexandra Rosenlew ESF 615,6, 7) Mira Mäkelä LappjA 614,3, 8) Minea Terkola SaSA 611,3. Emmi Hyrkäs Hahlo DSQ. 28 osanottajaa.
Finaali: 1) Marianne Palo IMAS 258,9, 2) Alexandra Rosenlew ESF 258,6, 3) Tuulevi Suomus VihAS 258,5, 4) Henna Viljanen KSF 257,0, 5) Pauliina Frilander Hahlo 204,2, 6) Sonja Myllys Hahlo 202,7, 7) Mira Mäkelä LappjA 150,9. Minea Terkola SaSA DNS
Kultamitaliottelu: Alexandra Rosenlew – Marianne Palo IMAS 16–14
Miesten 10m ilmapistooli
Peruskilpailu: 1) Arttu Laulainen KeAMS 571, 2) Esa Savola LappjA 562, 3) Aleksi Pirttimäki PAS 561, 4) Oskari Tuominen SA 560/12x, 5) Jarmo Salonen LSA 560/8x, 6) Jani Tuulaniemi LA 558, 7) Eemeli Annala PAS 557, 8) Niko Roos RSA 554. 30 osanottajaa.
Joukkuekilpailu: 1) PAS 1118, 2) KokMAS 1108, 3) PAS 2 1091, 4) KAMS 1072..
Finaali: 1) Arttu Laulainen KeAMS 244,4, 2) Esa Savola LappjA 239,5 , 3) Niko Roos RSA 236,4, 4) Jani Tuulaniemi LA 234,6, 5) Aleksi Pirttimäki PAS 187,8, 6) Jarmo Salo LSA 187,6, 7) Eemeli Annala PAS 139,7, 8) Oskari Tuominen SA 138,9.
Kultamitaliottelu: Esa Savola LappjA – Arttu Laulainen KeAMS 16–14
Naisten 10m ilmapistooli
Peruskilpailu: 1) Elina Silver TSA 563, 2) Vilja-Alina Ahokangas KokMAS 557, 3) Susanna Saksa HSA 556, 4) Maija Pärri TSA 555, 5) Sonja Aaltonen TSA 551, 6) Tiina Jänkälä SA 547, 7) Ella Hakala IMAS 545, 8) Essi Gregori OMAS 541. 23 osanottajaa.
Joukkuekilpailu: 1) TSA 1669 (SE), 2) SA 1583, 3) AsAs 1453.
Finaali: 1) Susanna Saksa HSA 246,3, 2) Sonja Aaltonen TSA 244,9, 3) Elina Silver TSA 243,1, 4) Ella Hakala IMAS 240,0, 5) Vilja-Alina Ahokangas KokMAS 194,0, 6) Tiina Jänkälä SA 189,2, 7) Maija Pärri TSA 141,0, 8) Essi Gregori OMAS 139,4.
Kultamitaliottelu: Sonja Aaltonen TSA – Susanna Saksa HSA 16–12
M18 10m ilmakivääri: 1) Niko Antila HSA 614,9, 2) Vertti Jauhiainen KuusA 603,0, 3) Kasper Kemppainen KSA 602,2. 12 osanottajaa.
N18 10m ilmakivääri: 1) Sonja Myllys Hahlo 623,4, 2) Minea Terkola SaSA 615,5, 3) Nanna Uuttu IMAS 614,9. 14 osanottajaa.
M18 10m ilmapistooli: 1) Otso-Aadolf Ahokangas KokMAS 551, 2) Peetu Puumala KP-V 519, 3) Joona Krivetz MA 510, 4) Aapeli Rintakoski IMAS 506.
N18 10m ilmapistooli: 1) Lumi Saikkonen RS 539, 2) Minka-Maria Puumala KP-V 520.
Kaikki tulokset löytyvät Siuksen tulossivuilta.