EM-Tallinna: Suomi 14:s ilmakiväärin parikilpailussa
10.3.2023 klo 10:56
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Aleksi Leppä ja Emmi Hyrkäs perjantain parikilpailussa. He kilpailevat lauantaina henkilökohtaisessa kisassa. (Kuva: Lassi Palo)

Suomi on sijoittunut ilmakiväärin parikilpailussa 14:nneksi, kun ilmakiväärin ja -pistoolin EM-kilpailut jatkuivat perjantaina Tallinnassa.

Miehet ja naiset aloittivat perjantaina kilpailunsa Tallinnassa järjestettävissä ilmakiväärin ja -pistoolin EM-kilpailuissa. Aleksi Leppä (Haminan Ampumaseura) ja Emmi Hyrkäs (Simpeleen Hahlo) edustivat Suomea ilmakiväärin parikilpailussa.

Suomi teki karsinnassa 14. sijaan oikeuttaneen tuloksen 626,7. Lepän pisteet 30 laukauksen kilpailussa olivat 314,7 ja Hyrkkään 312,0.

Karsinnan ykkönen oli Norja 1 tuloksellaan 630.5. Jatkopaikkaan eli kuuden parhaan mitaliotteluihin vaadittiin 627,7 pistettä. Suomi jäi rajasta siis pisteen päähän. Norjan Jenny Stene ja Saksan Anna Janssen tekivät parhaan henkilökohtaisen tuloksen 316,4 pistettä.

Leppä oli tyytyväinen kilpailuunsa, vaikka häntä ”jonkin verran” jännittikin.

– Pystyin sen kuitenkin kisan aikana hallitsemaan, hän sanoi pakatessaan varusteitaan.

Lepän mukaan Tallinnan EM-kisaohjelma sopii hänelle: ensin parikisa ja sitten henkilökohtainen kilpailu. Tallinnassa ammutaan lauantaina miesten ja naisten 10m ilmakiväärikisat. Niissä on EM-mitalien lisäksi jaossa kaksitoista paikkaa kesä-heinäkuussa Puolan Wroclawissa järjestettäviin Euroopan kisoihin ja kaksi maapaikkaa ensi vuonna Pariisissa järjestettäviin olympialaisiin.

– Tykkään tästä järjestyksestä. Tämä oli hyvää valmistautumista huomista varten. Kilpailu oli kokonaisuudessaan tasainen.

Hyrkkään mukaan kilpailu oli hänelle vaikea:

– Minun oli hankala löytää rentoutta. Se oli väkinäistä tekemistä – muutama ysi ja huonoja kymppejä tuli.

Hyrkäs sanoi, että rentouden puuttuminen johtui jännittämisestä:

– Minua jännitti ennen kisaa ja kisan alussa. Ammunta alkoi sujua heti, kun sain jännityksen pois. Tämä oli sellainen ”perusalakanttikisa”, hän naurahti ja suuntasi katseensa lauantain henkilökohtaiseen kilpailuun.

Norja 1 voitti Euroopan mestaruuden, ja Israel sai hopeaa. Pronssimitalit menivät Italia 1:lle ja Norja 2:lle.

Tallinnan EM-kilpailut päättyvät sunnuntaina, jolloin ammutaan miesten ja naisten ilmakiväärin ja -pistoolin joukkuekilpailut.

Ilmakiväärin ja -pistoolin EM-kilpailut
5.–13.3. Tallinna, Viro

Suomalaistuloksia pe 10.3.

Parikilpailu 10m ilmakivääri
Karsinta: 1) Norja 1 630,5, 2) Israel 629,3, 3) Norja 2 629,2, 4) Saksa 1 628,9, 5) Italia 1 628,8, 6) Ruotsi 2 627,7, … 14) Suomi 626,7. 39 joukkuetta.

Kultamitaliottelu: Norja 1 – Israel 16–10
Pronssimitaliottelu 1: Italia 1 – Saksa 1 16–6
Pronssimitaliottelu 2: Norja 2 – Ruotsi 2 16–2

Kaikki tulokset Siuksen verkkosivuilla. EM-kisojen kotisivut.

// Artikkelia muokattu klo 15.50: päivitetty mitaliottelujen tulokset. //