Jukka Laakso voitti Polar GP:n, Samuel Ruususelle komea Y16-sarjan Suomen ennätys
21.5.2023 klo 19:28
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Samuel Ruusunen oli mainiossa vireessä viikonlopun Polar GP:ssä. (Kuva: Lassi Palo)

Jukka Laakso voitti sunnuntaina ammutun trapin Polar GP-kilpailun finaalin. Samuel Ruusunen teki Y16-sarjan peruskisan uuden komean Suomen ennätyksen 116.

Trapin kansainvälinen Polar GP-kilpailu päättyi sunnuntaina Orimattilassa. Polar GP:ssä kilpailtiin sarjoissa M, N, M20, N20, Y16, Y70, Y60 ja Y50. Sunnuntaina ammuttiin peruskilpailun viimeiset 50/125 kiekkoa ja vain yksi finaali, jonne pääsi tulosten perusteella kuusi parasta ampujaa.

Polar GP:n miesten peruskilpailun kolme parasta: Ari Simola (vas.), Jukka Laakso ja Joonas Pyhälä. (Kuva: Pekka Maunula)

Jukka Laakso (Orimattilan Seudun Urheiluampujat) voitti kotiradallaan ammutun finaalin rikottuaan 44 kiekkoa. Hän teki peruskilpailussa tuloksen 120. Finaalissa toiseksi sijoittui Tuomas Miromäki (Orimattilan Jymy), ja kolmannen sijan nappasi Miromäen seuratoveri Ari Simola. Miromäen peruskisan tulos oli 116 ja finaalin 42. Simolan tulokset olivat 119 ja 34.

Australian Catherine Skinner oli finaalin neljäs. Rio de Janeiron (2016) olympiavoittaja teki Polar GP:n parhaan peruskilpailun tuloksen, joka oli 122. Se on Skinnerin uusi ennätys. Entinen ennätys koheni peräti kolmella kiekolla. Skinner on jo saavuttanut maapaikan Pariisin olympialaisiin 2024.

Joonas Pyhälä (Pohjois-Hämeen Ampujat) sijoittui finaalissa viidenneksi. Hänen peruskisansa tulos oli 117. Samuel Ruusunen (OSU) oli finaalin kuudes. Ruusunen teki peruskilpailussa Y16-sarjan uuden komean Suomen ennätyksen 116.

Nuorukaisella oli muutenkin hieno viikonloppu: ensimmäinen finaali Y-sarjalaisia ja olympiavoittajaa vastaan.

– Tulokseni parani viime vuoden Polar GP:n voittotuloksestani viisitoista kiekkoa, oma ennätykseni parani neljä kiekkoa ja SE kuusi kiekkoa, Ruusunen kertoi.

– Varsinkin uusinta kokeneiden miesten kanssa finaalipaikasta oli upea kokemus, ja pölykiekkoja pääsin ampumaan vasta toista kertaa.

– Kilpailun aikana tein kaiken kuten aina harjoituksissakin. Tulokseni tuli perustekemisellä ja -suorituksella – tulosta liikaa miettimättä ja tasaisella omalla tämänhetkisellä tasollani.

Juha Myllymäki (Kaustisen Pohjan-Veikot) sivusi nimissään olevaa PT1-sarjan Suomen ennätystä 109.

Polar GP oli yksi Ampumaurheiluliiton näyttökilpailuista kesän kansainvälisiin arvokilpailuihin. Niitä ovat haulikon EM-kilpailut Kroatian Osijekissa, kaikkien ISSF-lajien MM-kilpailut Azerbaidzhanin Bakussa (aikuiset) sekä nuorten MM-kilpailut Etelä-Korean Changwonissa.

Kaikki Polar GP:n tulokset LAS:n verkkosivuilla.