Siirry sisältöön
SM-kaksoistrap: Miki Ylönen ja Satu Pusila mestareiksi

Miki Ylönen voitti miesten ja Satu Pusila naisten kaksoistrapin Suomen mestaruuden Orimattilassa lauantaina.

Miki Ylönen seitsemän vuoden tauon jälkeen kilpailemassa. (Kuvat: Lassi Palo)

Kaksoistrapin SM-kilpailut järjestettiin lauantaina Orimattilassa. Entinen olympialaji ja kansainvälisten arvokisojen laji houkutteli aurinkoiselle ampumaradalle 66 urheiluampujaa.

SM-kisoihin osallistuivat muun muassa 1990-luvulla lajin maailmanmestaruuksia voittaneet Satu Pusila (Lahden Ampumaseura) ja Pia Julin (Sibbo Skyttegille). Mukana oli myös Miki Ylönen (Pieksämäen Seudun Ampujat), joka kilpaili nyt ensimmäisen kerran seitsemään vuoteen.

Kun Ylönen, 29, kilpaili edellisen kerran, hän voitti kaksoistrapin SM-kultaa. Hän edusti Suomea kaksoistrapissa useissa arvokilpailuissa.

– Päätin nyt lähteä kokeilemaan, miltä ammunta tuntuu pitkän tauon jälkeen. Joitakin nukahduksia on tullut, mutta mukavaa on ampua. Uutta kipinää ei kuitenkaan ole tullut, hän naurahti kesken kilpailun.

Miesten lopputuloksissa Ylönen löytyi nytkin kärjestä tuloksellaan 114/150. Finaaleja ei ammuttu.

– Päivä meni sillä ajatusmaailmalla, joka oli suunnitelma, eli ei ollut varsinaista tavoitetta tuloksellisesti. Yritin vain nauttia ammunnasta, ja mukava oli nähdä tuttuja naamoja radalla pitkästä aikaa, Ylönen sanoi.

Pusila voitti naisten Suomen mestaruuden tuloksellaan 97/150. Hopealle sijoittuneen Silja Niemisen (Mäntsälän Kennel- ja Metsästysseura) pisteet olivat 84. Pronssimitalin sai Mira Maunula (OSU), joka rikkoi 82 kiekkoa.

Satu Pusila oli naisten kaksoistrapin ykkönen.

Julin harjoitteli neljä kertaa ennen SM-kisoja. Hän sijoittui N50-sarjassa toiseksi OSU:n Marja Maunulan jälkeen. Maunulan tulos oli 80 ja Julinin 75.

Orimattilassa ammunnasta nautiskelivat myös trapin maajoukkueampujat, kuten isäntäseuran Jukka Laakso, Juho Mäkelä, Samuel Ruusunen ja Jenna Riitala. Laakso harjoitteli ”tuplatrapia” yhden kierroksen verran ennen SM-starttia.

Mäkelä sai miesten sarjan hopeaa (111) ja Laakso pronssia (105). Ruusunen voitti M20-sarjan (94) ja Riitala N20-sarjan (67).

SM-kilpailut otettiin totta kai tosissaan, mutta muuten tunnelma oli rento ja leppoisa. Eräs kilpailija tokaisikin lounaan jälkeen, että ”nyt jaksaa taas ampua ohi”.

Kaikki tulokset OSU:n verkkosivuilla.