Sampo Voutilainen sijoittui miesten ilmapistoolissa 35:nneksi, kun ampumaurheilun MM-kilpailut jatkuivat torstaina Dohassa. Suomalaiset skeet-ampujat jatkoivat hyviä suorituksiaan.
Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kivääri-, pistooli- ja haulikkolajien MM-kilpailut ovat käynnissä Qatarin Dohassa. Viimeinen kilpailupäivä on perjantai 13. marraskuuta.
Dohassa jaetaan MM-mitalien lisäksi ensimmäiset 36 maapaikkaa Los Angelesin kesäolympialaisiin 2028. Jaossa on kolme paikkaa jokaisessa henkilökohtaisessa olympialajissa – yksi per maa.
Suomen Ampumaurheiluliitto on nimennyt kisoihin kuusitoista urheilijaa. Kaikkiaan MM-kisoihin on ilmoittautunut 1041 urheilijaa, jotka edustavat 91 maata. Startteja on kaikkiaan 1928.
Miesten 10m ilmapistooli
Sampo Voutilainen (Ylivieskan Kuula) kilpaili MM-Dohassa nyt toisen kerran. Avauspäivänä tiistaina hän sijoittui miesten 50m pistoolissa kahdeksanneksi. Nyt tuli 10m ilmapistoolissa 35. sija, kun tulostaululle kirjattiin 577 pistettä (93+99+93+97+99+96).
Voutilainen sanoi, että ”ei ollut helpoin kilpailu”.
– Liipaisun kanssa oli haasteita saada lähtemään laukaukset siististi. Kilpailutaktisesti aika onnistunut veto. Vieläkin näkyy kestävyydessä syksyn sairastelu, Voutilainen sanoi.
Kahdeksan parhaan finaaliraja oli 583 pistettä. Kiinan Shuaihang Bu oli peruskilpailun ykkönen 586 pisteellään. (Finaalin tulokset päivitetään myöhemmin.)
Skeet, miehet ja naiset
Kuten keskiviikkona kerrottiin, miesten ja naisten skeet ammutaan Dohassa kolmena päivänä. Torstaina ammuttiin eilisen tavoin 50 kiekkoa (100/125). Perjantaina ammutaan peruskilpailun viimeinen kierros (25 kiekkoa) ja kahdeksan parhaan finaalit.
Miesten skeetissä Eetu Kallioinen (Ala-Hämeen Ampujat) on kilpailun kärjessä Egyptin Azmy Mehelban kanssa. He ovat tuloksessa 100 (25+25+25+25). Italian Tammaro Cassandro ja Kiinan Jiang Yang ovat rikkoneet 99 kiekkoa.
Seitsemän miestä on tuloksessa 98 – yksi heistä on Timi Vallioniemi (Ala-Hämeen Ampujat). Hänen sarjansa ovat 24+24+25+25, ja hän lähtee viimeiseen kilpailupäivään viidenneltä sijalta.
Tommi Takanen (Lahden Ampumaseura) putosi kärjen vauhdista, kun hänelle kirjattiin tulos 94 (25+24+24+21). Hän jatkaa kilpailua nyt 52. sijalta.
Suomi on edelleen joukkuekilpailun kärjessä (292). Italia on toisena (290). Tshekki ja Turkki ovat rikkoneet 289 kiekkoa.
Marjut Heinonen (Oulun Seudun Haulikkoampujat) jatkoi naisten skeetissä hyviä suorituksiaan. Hän on rikkonut nyt 97 kiekkoa (25+24+24+24) ja on edelleen viidennellä sijalla. Ison-Britannian Amber Jo Rutter on kärjessä rikottuaan kaikki sata kiekkoa.
Slovakian Monika Stibrava on toisena (98). Heinosen kanssa samassa tuloksessa on neljä naista: Italian Diana Bacosi, Ranskan Noemie Battault, Kiinan Chaoyu Jiang ja Qatarin Reem Al-Sharshani. Heidän niskaansa hengittävät tuloksessa 96 olevat viisi naista.
Kaikki tulokset ISSF:n verkkosivuilla.