Siirry sisältöön
MM-Doha: Sampo Voutilaiselle vakiopistoolin pronssia!

Sampo Voutilainen sai ensimmäisen MM-mitalinsa eli pronssia miesten 25m vakiopistoolissa, kun ampumaurheilun MM-kilpailut jatkuivat sunnuntaina Dohassa. Lasse Kurkela sijoittui 22:nneksi. Marianne Palo pääsi naisten 50m pienoiskiväärin asentokilpailun karsinnasta maanantain varsinaiseen kilpailuun.

Tyytyväinen MM-pronssimitalisti Sampo Voutilainen.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kivääri-, pistooli- ja haulikkolajien MM-kilpailut ovat käynnissä Qatarin Dohassa. Viimeinen kilpailupäivä on perjantai 13. marraskuuta.

Dohassa jaetaan MM-mitalien lisäksi ensimmäiset 36 maapaikkaa Los Angelesin kesäolympialaisiin 2028. Jaossa on kolme paikkaa jokaisessa henkilökohtaisessa olympialajissa – yksi per maa.

Suomen Ampumaurheiluliitto nimesi kisoihin kuusitoista urheilijaa. Kaikkiaan MM-kisoihin on ilmoittautunut 1041 urheilijaa, jotka edustavat 91 maata. Startteja on kaikkiaan 1928.

Miesten 25m vakiopistooli

Sampo Voutilainen (Ylivieskan Kuula) ja Lasse Kurkela (Raseborgs Skyttar) olivat mukana miesten 25m vakiopistoolin kilpailussa. Voutilainen sijoittui hienosti kolmanneksi tuloksellaan 574 pistettä. Kurkelan tulos oli 561, jolla tuli 22. sija.

Maailmanmestaruus meni tuloksen 578 tehneelle Ranskan Kevin Chaponille. Ukrainan Pavlo Korostylov oli toinen (576).

Voutilainen saavutti viime vuoden elokuussa saman lajin EM-pronssia. Nyt saavutettu ensimmäinen MM-mitali lämmittää kajaanilaisen mieltä:

– Hyvä fiilis! Kilpailu ei itsessään ollut helppo, sillä 20 sekunnin aikaosioilla tuli muutamia teknisiä virheitä ja naapurilla taululaitehäiriö, niin sain tauon hyvään paikkaan keskelle kilpailua, Voutilainen kertoi.

– 10 sekuntisilla ensimmäiseen sarjaan tuli pari tähtäysvirhettä. Viimeiselle 10 laukaukselle keskityin liipaisussa pysähtymään kynnyksellä ja katsomaan tähtäimiin. Se toimi, ja sain viimeisellä sarjalla (98) kirittyä vielä mitaleille.

Kurkela sanoi olevansa tyytyväinen tekemiseensä, vaikka olikin hankala päivä ampua:

– Laukaisuvirheitä tuli vahvan ysin puolelle. Myös 10 sekunnin sarjat olivat aika rauhattomat, kun olympian 8 sekunnin rytmi tulee väkisin. Kuuma täällä on, siihen on pitänyt totutella, Kurkela summasi MM-kisojen avauskilpailunsa.

Naisten 50m pienoiskivääri 3×20 ls, karsinta

Naisten 50m pienoiskiväärin asentokilpailun (3×20 ls) karsinnassa Suomea edusti kisoissa jo urakoinut kolmikko Essi Heiskanen (Pieksämäen Seudun Ampujat), Viivi Kemppi (Etelä-Saimaan Ampujat) ja Marianne Palo (Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura).

Palo oli erässään 16:s ja eteni maanantaina ammuttavaan varsinaiseen kilpailuun. Hänen tuloksensa oli 579 (polvi 195, makuu 197, pysty 187).

Heiskasen tulos oli 574 (196+196+182), jolla hän oli erässään 44:s. Samassa erässä ampunut Kemppi teki tuloksen 573 (186+196+191) ja oli 52:s. He karsiutuivat jatkosta.

Kazakstanin Alexandra Le teki karsinnan parhaan tuloksen 593 pistettä.

Suomi sijoittui perjantaina naisten pienoiskiväärin makuun joukkuekilpailussa viidenneksi. Nyt ”piekkarin” asentokilpailussa tuli 16. sija. Suomen pisteet olivat 1726. Norja voitti maailmanmestaruuden tuloksella 1764 pistettä. Sveitsi sai hopeaa (1761) ja Tshekki pronssia (1759).

Kaikki tulokset ISSF:n verkkosivuilla.