Tekijä: Heidi Lehikoinen

Haulikon U18 EM: Malmbergille arvokasta oppia

Trap-ampuja Roope Malmberg sai arvokasta oppia alle 18-vuotiaiden haulikon EM-kilpailuissa, jotka olivat hänelle ensimmäinen kilpailutapahtuma ulkomailla.

Malmberg sijoittui lauantaina 27:nneksi tuloksella 54 (15+16+23) ja pääsi mukaan myös solo trap -kilpailuun. Siinä hän hävisi Nikita Prytkoville 1–7.

– Kisan kaksi ensimmäistä sarjaa meni vaihtelevasti. Jännitti aika paljon, koska nämä olivat ensimmäiset kisat ulkomailla. Viimeiselle sarjalla sain ampumisen kulkemaan, ja onneksi tulos riitti seuraavalle päivälle solo trappiin. Ammuin solo trappia ekaa kertaa, se jännitti myös, Malmberg sanoi.

Hänelle ensimmäinen kilpailutapahtuma ulkomailla jätti hyvän fiiliksen.

– Kisa oli hyvin järjestetty.  Kisa toi lisää intoa ampumiseen ja lisää halua päästä muihin arvokisoihin, Malmberg sanoi.

Kaikki tulokset: ECH U18 2026

(Kuva Pekka Maunula)

EM-Osijek: Karmala kuudes näkövammaisten makuukilpailussa, Mylly 11:s pienoiskiväärissä

Liikuntavammaisten ja näkövammaisten EM-kilpailuiden päätöspäivänä Kroatian Osijekissa kilpaili useita suomalaisampujia. Parhaan sijoituksen nappasi näkövammaisten makuukilpailussa ampunut Esko Karmala, joka oli kuudes. Suomi sijoittui neljän joukkueen kesken käydyssä joukkuekilpailussa kolmanneksi tuloksella 1761,3. Liikuntavammaisista ampujista Jarkko Mylly ja Sari Posio kilpailivat 50 metrin pienoiskiväärissä. Mylly oli R6-kilpailussa 11:s, Posio R9-kilpailussa 30:s.

(lisää…)