Ukko-Pekka Mäkinen on miesten skeetin avauspäivän jälkeen 12. sijalla, kun opiskelijoiden MM-kilpailut jatkuivat maanantaina Intiassa. Nea Vallioniemen ensimmäisen päivän tulos oli 66.
2727 uutisartikkelia
Ampumaurheiluliiton liittovaltuusto on lauantaina pitämässään kokouksessa valinnut Antti Hannulan jatkamaan liiton toisena varapuheenjohtajana. Valtuusto hyväksyi kokouksessaan liiton ensi vuoden toiminta- ja taloussuunnitelman.
Vesa Nissinen jatkaa Ampumaurheiluliiton puheenjohtajana. Asiasta päätti SAL:n liittokokous sunnuntaina Lohjalla pitämässään kokouksessa. Aluetoiminnassa päätettiin siirtyä keskitettyyn malliin.
Ampumaurheiluliitto on valinnut Sami Hautamäen Vuoden ampumaurheilijaksi. Valinta julkistettiin lauantaina järjestetyssä liiton vuoden parhaiden palkitsemistilaisuudessa Grande Finalessa.
Ampumaurheiluliiton perinteinen Grande Finale -viikonloppu alkoi lauantaina Lohjalla sijaitsevassa Kisakallion urheiluopistossa.
Urheilijoiden valmennus- ja harjoitteluapurahat vuodelle 2025 ovat haettavissa.
Kuusi nuorta ampumaurheilijaa aloitti maanantaina varusmiespalveluksensa Puolustusvoimien Urheilukoulussa.
Seuratuen kautta on mahdollista saada rahoitusta seuralle ja se on tarkoitettu erityisesti lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen liikunnan kehittämiseen.
Kuka olisi sinun mielestäsi ansainnut tänä vuonna tunnustusta kannustavasta asenteestaan, muiden tsemppaamisesta sekä positiivisen ilmapiirin luomisesta seurassasi tai muuten ampumaurheilun parissa?
Suomi ylsi sijalle 17 trapin parikilpailussa nuorten MM-kilpailuissa Perussa. Parikilpailussa Suomea edustivat Kaarlo Hoppu ja Silja Nieminen.