Siirry sisältöön
Neljän mitalin päivä Tallinnassa – Wilkmanille MM-kultaa ja Vuorimaalle pronssia

Tallinnan liikkuvan maalin MM-kilpailuissa oli perjantaina suomalaisittain upea päivä, kun suomalaiset saavuttivat peräti neljä mitalia 50 metrin liikkuvan maalin kilpailuissa. Päivän kirkkaimmasta suorituksesta vastasi William Wilkman, joka tähtäsi poikien sarjassa maailmanmestariksi. Lisäksi Aaro Vuorimaa saavutti miesten sarjassa MM-pronssia, Wilmer Wilkman täydensi suomalaispäivän poikien pronssimitalillaan ja miesten joukkue ylsi MM-hopealle.

Aaro Vuorimaa tähtäsi MM-pronssia. (Kuva: Anssi Mäkinen)

Miesten kilpailussa Aaro Vuorimaa ampui 582 pisteen tuloksen ja sijoittui peruskilpailussa kolmanneksi tasapistein Saksan Kris Grossheimin kanssa. Mitali ratkaistiin uusinnassa, jossa Vuorimaa onnistui ottamaan pronssin pistein 19-17. Uusinnat päästiin ampumaan vasta ilta yhdeksän jälkeen, pitkälle iltaan venyneiden kilpailujen jälkeen.

– Olipas pitkä päivä, Vuorimaa totesi kilpailun jälkeen. Hän kertoi joutuneensa ampumaan shoot offin pitkän kilpailupäivän päätteeksi väsyneenä, mutta onnistui ratkaisuhetkillä hyvien säätöjen ja osumien avulla.

Kilpailun voittoon ampui Ruotsin Emil Martinsson tuloksella 586. Hopealle sijoittui Puolan Lukasz Czapla pistein 584.

Suomen miesten joukkue ampui tasaisesti ja saavutti MM-hopeaa joukkuekilpailussa. Aaro Vuorimaan, Topi Hulkkosen ja Henri Karlssonin yhteistulos 1737 jäi vain kolme pistettä Ruotsin voittotuloksesta. Armenia sijoittui joukkuekilpailussa kolmanneksi tuloksella 1732.

Poikien sarjassa William Wilkman jatkoi vahvoja otteitaan ja voitti maailmanmestaruuden vakuuttavasti tuloksella 576. Hopealle sijoittunut Unkarin Agoston Deri jäi kahden pisteen päähän tuloksella 574. Wilkmanin lisäksi myös pikkuveli Wilmer Wilkman nousi palkintokorokkeelle. Wilmer ampui tuloksen 554 ja saavutti MM-pronssia.

Naisten ja tyttöjen 50 metrin liikkuvan maalin kilpailut ammuttiin GP-kilpailuina ilman MM-arvoa. Syynä oli osallistujamäärän putoaminen kilpailujen aikana alle arvokilpailuilta vaaditun tason.

Ida Heikkilä osoitti kuitenkin olevansa maailman huippujen tasoa ja voitti naisten kilpailun erinomaisella tuloksella 584 pistettä. Toiseksi sijoittui Saksan Daniela Vogelbacher (575) ja kolmanneksi Ukrainan Halina Avramenko (573).

Myös tyttöjen kilpailussa suomalaiset onnistuivat hienosti. Jenni Seikkula sijoittui toiseksi tuloksella 544 ja Senni Lähdesmäki kolmanneksi pistein 536.

Tallinnan MM-kilpailut jatkuvat lauantaina liikkuvan maalin 50 metrin sekajuoksuilla.

MM-kilpailut, Tallinna 24.7.2026

50 m liikkuva maali

Miehet: 1) Emil Martinsson Ruotsi 586, 2) Lukasz Czapla Puola 584, 3) Aaro Vuorimaa Suomi 582 (19), 4) Kris Grossheim Saksa 582 (17), 5) Jozsef Sike Unkari 580, 6) Jesper Nyberg Ruotsi 579, 7) Gor Khachatryan Armenia 578, 8) Topi Hulkkonen Suomi 578, 9) Youjin Jeong Etelä-Korea 578, 10) Hovhannes Margaryan Armenia 577, 11) Hayk Minasyan Armenia 577, 12) Henri Karlsson Suomi 577, 13) Oscar Eliasson Ruotsi 575, 14) Romain Bidaut Ranska 574, 15) Tamas Tasi Unkari 570, 16) Laszlo Boros Unkari 568, 17) Denys Babliuk Ukraina 560, 18) Danylo Danilenko Ukraina 558, 19) Roman Berezitskyi Ukraina 557, 20) Agnis Dombrovics Latvia 552, 21) Davis Zaube Latvia 549, 22) Lauri Loot Viro 544, 23) Janis Tams Latvia 515.

Joukkueet, miehet: 1) Ruotsi 1740, 2) Suomi 1737, 3) Armenia 1732, 4) Unkari 1718, 5) Ukraina 1675, 6) Latvia 1616.

Pojat: 1) William Wilkman Suomi 576, 2) Agoston Deri Unkari 574, 3) Wilmer Wilkman Suomi 554, 4) Elias Bober Saksa 541, 5) Nauris Klavins Latvia 541, 6) Andre Risto Norja 541, 7) Manvel Mirzoyan Armenia 529, 8) Eke Loot Viro 526, 9) Hamlet Karenyan Armenia 491, 10) Gor Martirosyan Armenia 489.

50 m liikkuva maali, GP-kilpailu

Naiset: 1) Ida Heikkilä Suomi 584, 2) Daniela Vogelbacher Saksa 575, 3) Halina Avramenko Ukraina 573, 4) Florence Louis Ranska 570, 5) Viktoriia Rybovalova Ukraina 568, 6) Heili Lepp Viro 562, 7) Marharyta Tarkanii Ukraina 552, 8) Arusyak Grigoryan Armenia 547, 9) Lilit Mkrtchyan Armenia 545, 10) Mari Ghazaryan Armenia 521, 11) Aina Smiltina Latvia 520.

Tytöt: 1) Myroslava Shymko Ukraina 551, 2) Jenni Seikkula Suomi 544, 3) Senni Lähdesmäki Suomi 536, 4) Aida Azatyan Armenia 519, 5) Anahit Sargsyan Armenia 518, 6) Alina Tkalyk Ukraina 499, 7) Yana Obertynska Ukraina 492, 8) Lilit Mkrtchyan Armenia 459.