Aleksi Leppä teki tuloksen 587 ja sijoittui 39:nneksi miesten pienoiskiväärin asentokilpailussa, kun maailmancup jatkui keskiviikkona Münchenissä. ”Todella lähellä, mutta ei vaan tänään.” Kaikki suomalaisnaiset pääsivät pienoiskiväärin asentokilpailun karsinnasta jatkoon.
2631 uutisartikkelia
Marianne Palo kohensi naisten ilmakiväärin Suomen ennätyksen 631,3 pisteeseen, kun Münchenissä alkoi tiistaina maailmancup. Se oli oiva lahja hänen valmentajalleen Kimmo Yli-Jaskarille, joka viettää tänään syntymäpäiviään.
Saksalainen alioikeus on vahvistanut Ampumaurheiluliiton maksettavaksi tulevat vastapuolen kulut niin sanotun Ratner-tapauksen oikeudenkäynnissä. Liitto korjaa samalla sen, että erillistä vahingonkorvausta ei ole tulossa maksettavaksi.
Neljä ampumaurheilijaa on valittu Puolustusvoimien Urheilukouluun.
Vuoden ensimmäinen nuorten maailmancup päättyi Suomen 10. ja 19. sijoihin trapin parikilpailussa.
Suomalaiset skeet-ampujat tekivät hyviä tuloksia tulevalla MM-radalla.
Kivääriampuja Marianne Palo oli hyvässä vireessä Mikkelissä viikonloppuna järjestetyissä Matin kisoissa.
Eino Peltomäki teki viikonloppuna ammutun Saimaa Skeetin parhaan tuloksen (119).
Pihla Pulliainen sijoittui tyttöjen trapissa 17:nneksi, kun vuoden ensimmäinen nuorten maailmancup jatkui sunnuntaina Saksassa. Hänen tuloksensa oli 105/125.
Orimattilassa ammuttiin viikonloppuna perinteinen trapin Polar GP, jonka voittoon ampui kotiradan Juho Mäkelä.