Viisi uutta Suomen ennätystä kirjattiin, kun viikonloppuna ammuttiin 300m kiväärin SM-kilpailut.
2633 uutisartikkelia
Jukka Takala voitti miesten ja Satu Mäkelä-Nummela naisten trapin Suomen mestaruuden viikonloppuna Orimattilassa.
Marjut Heinonen rikkoi 71/75 kiekkoa ja on naisten skeetissä seitsemäntenä Osijekin EM-kisojen avauspäivän jälkeen. Lari Pesonen teki suomalaismiehistä parhaan tuloksen 72 ja jatkaa hänkin hyvistä asemista tasaisessa kilpailussa.
Haulikkolajien EM-kilpailut alkavat sunnuntaina Kroatian Osijekissa. Kisoihin osallistuu kahdeksantoista suomalaisampujaa.
MKMS:n Timo Valtonen ja Silja Nieminen voittivat lauantaina ammutun trapin parikilpailun Suomen mestaruuden.
Viikonvaihteessa ammuttiin Lohtajalla kasa-ammunnan SM-kilpailut.
Juho Autio sijoittui 13:nneksi ja Aleksi Leppä 16:nneksi avoimessa 300m vakiokiväärin kilpailussa, kun Bakun MM-kilpailut jatkuivat lauantaina. Niklas Hyvärinen on kärjessä 10m liikkuvan maalissa ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen.
Suomi sijoittui trapin parikilpailussa yhdeksänneksi ja 23:nneksi, kun Bakun MM-kilpailut jatkuivat perjantaina.
Suomi sijoittui naisten trapin joukkuekilpailussa neljänneksi, kun Bakun MM-kilpailut jatkuivat torstaina. Noora Antikainen oli parhaana suomalaisena 11:s jääden kahden kiekon päähän finaaliuusinnasta (117).
Marianne Palo tähtäsi Suomen toisen mitalin Bakun MM-kilpailuissa, kun hän sijoittui toiseksi naisten 50m pienoiskiväärin makuun kilpailussa. Suomi oli kuudes parikilpailussa. Suomi on nyt saavuttanut Bakussa kaksi MM-mitalia, kolme kuudetta sijaa ja kaksi Pariisin olympialaisten maapaikkaa.