Tekijä: Risto Aarrekivi

Mitä ratavastaavalta odotetaan?

Ampumaratalaki tuli voimaan 1.12.2015. Laissa oli vaatimus, että radoille nimetään ratavastaavat. Nimeämiset tulee tehdä Poliisihallitukselle 1.12.2017 mennessä. Olemme laatimassa seuroille apupakettia/valmennusta/koulutusta.

(lisää…)

Uudet ISSF:n säännöt käyttöön myös Aluemestaruuskilpailuissa

Kentältä saadun palautteen johdosta on Ampumaurheiluliiton hallitus päättänyt uusien sääntöjen käytöstä seuraavaa: ”SAL:n hallitus on 8.2.2017 päättänyt, että SM:ien lisäksi käytetään myös kaikissa muissa SAL:n alaisissa kilpailuissa ISSF:n vuoden 2017 sääntöjä sekä netissä olevia sääntöjen käännösversioita kunnes lopulliset suomenkieliset säännöt on hyväksytty. Ei-ennätyskelpoisissa kilpailuissa (ei SE tai AE) sääntöjä voidaan normaalin käytännön mukaan käyttää sovelletusti (katso KY).”

ISSF:n säännöt käyttöön karsinta- ja näyttökilpailuihin

Hallitus on tehnyt päätöksen 9.11.2016 kokouksessaan, että ISSF:n säännöt otetaan käyttöön välittömästi englanninkielisinä kaikkiin näyttö- ja karsintakilpailuihin, kun sääntökirja on ilmestynyt ISSF:n sivuille.

Nyt säännöt ovat ISSF:n sivuilta katsottavissa.

Linkki ISSF:n sivuille ja sääntöihin löytyy tästä. Antidopingsäännöstön linkki löytyy tästä. Sääntöryhmä on kääntämässä parhaillaan sääntöjä.