Euroopan ampumaurheiluliiton (ESC) ilma-asecup alkaa tammikuun 1. päivänä.
3328 uutisartikkelia
Opetus- ja kulttuuriministeriön jakama seuratoiminnan kehittämistuki (seuratuki) on tarkoitettu lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen urheilu- ja liikuntaseuratoiminnassa. Seuratukea voi hakea hankkeisiin, joiden tavoitteena on edistää matalan harrastuskynnyksen toimintaa lasten ja nuorten liikunnassa, kokeilla innovatiivisia toimintamalleja, lisätä toimintaan monipuolisuutta esimerkiksi uusien lajien kautta tai kehittää lajitoiminnan sisällä harrastustoimintaa. Seuratuen avulla voidaan […]
Kuusankosken Ampujien Tomi Heikkilä kipuaa pistooliammunnan kansalliseen kärkijoukkoon.
Suomen Ampumaurheiluliitto on palkinnut kauden parhaitaan Kisakallion urheiluopistossa järjestetyssä Grande Finale -tilaisuudessa. Vuoden ampumaurheilijana palkittiin kaksi MM-kultaa voittanut kivääriampuja Aleksi Leppä. ”Hyvältä tämä tuntuu”, Leppä hymyili.
Ampumaurheiluliiton Grande Finale -viikonloppu alkoi lauantaina Lohjalla sijaitsevassa Kisakallion urheiluopistossa. Toiminnanjohtaja Anne Lantee kertoi liiton 100-vuotisjuhlavuoden suunnitelmista päivän avaustilaisuudessa.
Euroopan ampumaurheiluliiton (ESC) puheenjohtaja Vladimir Lisin jakoi palkinnot, kun Venäjä voitti ilmakiväärin ja Ukraina ilmapistoolin Euroopan nuorten liigan finaalissa Lohjan Kisakalliossa. ”Tämä on hyvä ja mielenkiintoinen kilpailu”, Lisin sanoi.
Suomi sijoittui Euroopan nuorten liigan finaalin ilmakiväärin alkulohkossaan neljänneksi, kun toinen kilpailupäivä ammuttiin Lohjalla Kisakallion urheiluopistossa. Suomi ei päässyt huomenna ammuttaviin mitaliotteluihin.
Euroopan nuorten liigan finaalin avajaiset olivat perjantaina Lohjalla Kisakallion urheiluopistossa. Illalla ammuttiin ensimmäiset kilpailut. Suomi kohtasi ensimmäisessä ottelussaan Serbian. Se päättyi Serbian voittoon pistein 18-6.
Kolme suomalaista osallistui viime viikonvaihteessa Viron Tallinnassa järjestetylle EST-kurssille (electronic scoring and targeting).
Kaikille avoin tarkkuuslajien taitoseminaari järjestetään Lohjalla sijaitsevassa Kisakallion urheiluopistossa 30.11.-1.12.