Saksalainen alioikeus on vahvistanut Ampumaurheiluliiton maksettavaksi tulevat vastapuolen kulut niin sanotun Ratner-tapauksen oikeudenkäynnissä. Liitto korjaa samalla sen, että erillistä vahingonkorvausta ei ole tulossa maksettavaksi.
1634 uutisartikkelia
Neljä ampumaurheilijaa on valittu Puolustusvoimien Urheilukouluun.
Suomen Ampumaurheiluliiton ylimääräinen liittokokous kokoontui 24.5.2025 ja teki historiallisen päätöksen liiton hallintomallin uudistamisesta.
Orimattilassa ammuttiin viikonloppuna perinteinen trapin Polar GP, jonka voittoon ampui kotiradan Juho Mäkelä.
Tsekissä järjestetyistä PCC:n ja pienoiskiväärin MM-kilpailuista tuli Suomeen yhteensä 12 mitalia.
Ennätysmäärä seuroja on päättänyt Ampumaurheiluliiton ylimääräisessä liittokokouksessa siirtää ampumaurheilun päätösvallan suoraan ampumaurheiluseuroille.
Lassi Kauppinen voitti upeasti poikien skeetin, kun vuoden ensimmäinen nuorten maailmancup jatkui torstaina Saksassa. Hän sivusi peruskilpailussa ennätystään (122/125) ja voitti finaalin tuloksella 57/60.
Otso-Aadolf Ahokangas sijoittui poikien ilmapistoolissa 41:nneksi, kun vuoden ensimmäinen nuorten maailmancup jatkui keskiviikkona Saksassa. Lassi Kauppinen on avauspäivän jälkeen seitsemäntenä poikien skeetissä.
Kaksitoista suomalaista ampumaurheilijaa osallistuu Saksan Suhlissa tällä viikolla järjestettävään nuorten maailmancupiin.
Liberation GP:n päätöspäivänä Sampo Voutilainen voitti ja sai pronssia, ja Marianne Palolle tuli viides sija.