Sampo Voutilainen sijoittui miesten 50m pistoolissa kahdeksanneksi, kun Dohassa alkoivat tiistaina MM-kilpailut. Aleksi Leppä oli miesten ilmakiväärissä 56:s ja Viivi Kemppi naisten ilmakiväärissä 39:s. Kansainvälinen ampumaurheiluliitto (ISSF) järjestää kivääri-, pistooli- ja haulikkolajien MM-kilpailut Qatarin Dohassa. Kisatapahtumat alkoivat tiistaina, ja viimeinen kilpailupäivä on perjantai 13. marraskuuta. Dohassa jaetaan MM-mitalien lisäksi ensimmäiset 36 maapaikkaa Los Angelesin kesäolympialaisiin […]
9464 uutisartikkelia
On ilmennyt tietämättömyyttä ja epäselvyyttä 10m ja 25m pistoolien kahvasääntöihin liittyen. Kansainvälinen ampumaurheiluliitto (ISSF) muutti sääntöjä 1.1.2026 alkaen ja suomenkieliset käännökset valmistuivat siten, että P/2026 -sääntökirja tuli Suomessa voimaan 1. toukokuuta alkaen, siis Salon ilma-aseiden SM-kilpailujen jälkeen. Niin SAL:n kilpailuvaliokunnan kuin myös SAL:n pistoolijaoston lähtökohtana oli, että kesä mennään kahvojen osalta opastusta ja neuvoja antaen […]
Maa- ja metsätalousministeriö on myöntänyt ampumaratojen ympäristölupahankkeelle valtionavustuksen käyttöajan pidentämisen 30.4.2027 saakka. Tämä tarkoittaa sitä, että hanke jatkuu nykyisessä laajuudessa ainakin 30.4.2027 saakka. Myös pidempi jatkorahoitus on työn alla. Nyt on siis hyvä hetki hyödyntää hankkeen osaaminen! Hankkeen yhteystiedot löytyvät hankkeen sivuilta. Hankkeessa ovat mukana Suomen Ampumaurheiluliitto, Suomen Metsästäjäliitto, Suomen riistakeskus, Reserviläisliitto, Suomen Reserviupseeriliitto sekä […]
Lajiparlamentissa tuli esille toivomus perustaa oma WhatsApp-ryhmä kivääriväelle. Yhteisö on nyt perustettu kiväärijaoston toimesta. Tämän yhteisön tarkoitus on saada helposti ja nopeasti sana kiertämään lajiväen kesken. Tämän kautta pystytään myös koordinoimaan helposti kisajärjestelyitä (löytämään sopivia ajankohtia ja tekijöitä kilpailuorganisaatioihin) ja paljon muuta. Yhteisöön on tervetulleita kaikki joilla on jonkinlainen kytkös kivääriammuntaan. Liity mukaan yhteisöön tästä: […]
Ampumaurheiluliitto on valinnut Timi Vallioniemen Vuoden ampumaurheilijaksi. Valinta julkistettiin lauantaina järjestetyssä liiton vuoden parhaiden palkitsemistilaisuudessa Grande Finalessa. Suomen Ampumaurheiluliiton vuoden parhaiden palkitsemistilaisuus Grande Finale järjestettiin lauantaina jo 12. kerran Lohjalla sijaitsevassa Kisakallion urheiluopistossa. Toni Flinkin juontamaan gaalaan osallistui runsaat sata juhlavierasta. Päivän aikana järjestettyihin lajien kokouksiin osallistui yhtä monta ampumaurheilun harrastajaa. Suomalaiset ampumaurheilijat ovat saavuttaneet […]
Ampumaurheiluliiton perinteinen Grande Finale -viikonloppu alkoi lauantaina Lohjalla sijaitsevassa Kisakallion urheiluopistossa. Toiminnanjohtaja Anne Laurila painotti, että yhteistyössä on voimaa. Ampumaurheiluliiton lajien kokoukset eli lajiparlamentit ja Grande Finale -tapahtuma järjestetään Kisakallion urheiluopistossa nyt jo 12. kerran. Ampumaurheiluliiton toiminnanjohtaja Anne Laurila kertoi avaustilaisuudessa EU:n lyijyrajoituksesta, joka on nyt hyväksytty ja julkaistaan lähiaikoina EU:n virallisessa lehdessä. – Siinä on […]
Ampumaurheiluliitossa on avattu haettavaksi luotilajien paravalmentajan tehtävä. Kyseessä on oto-tehtävä. Lue hakuilmoitus ja hakuohjeet osoitteesta www.ampumaurheiluliitto.fi/liitto/avoimet-tyopaikat/. Hakuaika päättyy 12.11.2026.
Ampumaurheiluliiton Grande Finale järjestetään tulevana viikonloppuna Lohjalla sijaitsevassa Kisakallion urheiluopistossa. Lauantain (31.10.) haulikon lajiparlamenttiin on mahdollista osallistua etänä tästä linkistä: https://teams.microsoft.com/meet/3685999872560988?p=sAPbyv79wVKVgCjPBG
Suomen Ampumaurheiluliiton syyskokous pidetään lauantaina 14.11.2026 Finlandia-talolla. Kokouksen esityslista liitteineen on julkaistu kokoussivulla. Liittokokouksen kutsu, materiaalit ja ilmoittautumislomake löytyvät liiton sivuilta www.ampumaurheiluliitto.fi/liitto/materiaalisalkku-liitto/liittokokous/. Viimeinen ilmoittautumisajankohta on perjantai 13.11. klo 8.00. Kokoukseen voi osallistua myös etänä Teamsilla. Tervetuloa kokoukseen!
Ampumaurheiluliiton Grande Finale järjestetään tulevana viikonloppuna Lohjalla sijaitsevassa Kisakallion urheiluopistossa. Lauantain (31.10.) pistolin lajiparlamenttiin on mahdollista osallistua etänä tästä linkistä:https://teams.microsoft.com/meet/343523550231137?p=s9uXXubF788iUuuawx