Siirry sisältöön
Uutisarkisto
Kirjoittaja: admin

5407 uutisartikkelia

Mika Kinisjärvelle kaksi voittoa Pilsenin GP:n liikkuvassa maalissa

Lapin Ampujien Mika Kinisjärvi nappasi kaksi voittoa liikkuvan maalin kansainvälisessä Pilsenin GP-kilpailussa. Hän voitti perjantaina poikien normaalijuoksut ja lauantaina sekajuoksut. Kinisjärven tulokset olivat 561 ja 374. Normaalijuoksuissa Suomen pojille tuli kolmoisvoitto, kun Kymppi 64:n Mika Heikkilä sijoittui toiseksi (552) ja Etelä-Saimaan Ampujien Topi Hulkkonen kolmanneksi (549). Sekajuoksuissa heidän tuloksensa olivat 361 ja 349. Suomen miesten […]

Aleksi Leppä yllättyi valinnastaan Haminan vuoden urheilijaksi

Kivääriampuja Aleksi Leppä on valittu Haminan vuoden urheilijaksi 2014. Hän myöntää yllättyneensä valinnastaan, sillä hän veikkasi, että practicalin nuorten maailmanmestaruuden voittanut Simo Partanen olisi saanut tunnustuksen. – Joo, kyllä yllätyin, Leppä sanoi lauantaina Tanhuvaaran urheiluopistolla. Vuoden urheilijan valinta julkistettiin perjantaina Haminassa. Leppä valittiin jo toisen kerran peräkkäin kotikaupunkinsa vuoden urheilijaksi. Kymen Sanomat kirjoitti hänen valinnastaan […]

Yleinen
Torniossa viikonloppu täynnä monipuolista toimintaa

Meri-Lapin eräkerhon avajaiset ovat tulevana viikonloppuna eli 17.-18. tammikuuta. Niitä vietetään Torniossa Raumon koululla. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Meri-Lapin alueen riistanhoitoyhdistysten ja Tornionseudun Ampujien kanssa. Tarkemmat tiedot löytyvät oheisesta liitteestä. Liitteet Eräkerhon avajaiset.jpg (997 kB)

Yleinen
HaaAS palkitsi Juho Pietikäisen

Haapajärven Ampumaseura on palkinnut pian 102-vuotiaan ampujaveteraani Juho Pietikäisen. Hän ampui Maanpuolustajien Keskipohjanmaan piirin piirinmestaruuskilpailun avauslaukauksen joulukuun 21. päivänä. Pietikäinen voitti Haapajärven monitoimitalolla käydyssä kilpailussa yli 100-vuotiaiden sarjan pistein 49. Palkintona oli kultamitali ja kunniapalkintona kestävä Rosteriteräs-lautanen asianmukaisin kaiverruksin. Pietikäinen muisteli kiitospuheessaan sota-aikaa ja dramaattisiakin tapahtumia ”siellä jossain”. – Elämässä tulee mukavia yllätyksiä niin kuin […]

Kivääri
Ampumaurheilijat Tanhuvaaran EM-katsastuskilpailuun

Ilmakiväärin EM-katsastuskilpailu järjestetään Tanhuvaaran urheiluopistolla lauantaina 17. tammikuuta kello 8.30. Seuraavat urheilijat kutsutaan Tanhuvaaran katsastuskilpailuun Ilmakiväärin EM näyttö- ja katsastuskilpailujen tulosten perusteella: Naiset: Hanna Pitkänen, Pauliina Frilander-Soini, Marjo Yli-Kiikka, Annika Sihvonen, Jenni Leppänen Miehet: Juho Kurki, Jaakko Björkbacka, Joni Stenström, Aleksi Leppä Tytöt: Saana Tattari, Saana Peltonen, Marianne Palo, Henna Viljanen, Inka Havukainen, Katariina Laine, […]

Yleinen
Hyvän mielen osumat -leiri taas ensi kesänä

Ilmoittautuminen Hyvän mielen osumat -leirille on alkanut. Leirille ilmoittautumiset ovat sitovia. Leiripaikkoja perheille 15 (paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä). Leiri pidetään 3.-5.7., leiriohjelma ilmoitetaan myöhemmin. Leirin hinta 50 e/henkilö, ja maksut laskutetaan ilmoittautumisajan päätyttyä leirikirjeen kanssa. Ilmoittautua voi kaavakkeella! Lähettää sen täytettynä tai ihan normaalisähköpostilla kaavakkeessa pyydetyillä tiedoilla. ikaalistenampujatry@gmail.com Leiristä lisätietoja http://ikary.nettisivu.org/hyvan-mielen-osumat-2015/ Liitteet HYVÄN MIELEN OSUMAT ILMO 2015.pdf […]