Esbo Skytteförening on saanut opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän seuratuen.
2566 uutisartikkelia
Kaksitoista suomalaista ampumaurheilijaa osallistuu lauantaina Kroatiassa alkaviin kivääri- ja pistoolilajien EM-kilpailuihin.
Samuel Ruusunen teki viikonloppuna Saksassa trapissa tuloksen 112.
Kasa-ammunnan Palmisano-kilpailun toinen päivä ammuttiin sunnuntaina koleassa ja tuulisessa kevätsäässä Lohtajalla.
Janne Juntunen on voittanut Lohtajalla ammutun Palmisano-kilpailun.
Pihla Pulliainen sijoittui tyttöjen trapissa 14:nneksi, kun junioreiden maailmancup jatkui Kairossa lauantaina.
Pihla Pulliainen on tyttöjen trapin ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen 16:ntena, kun junioreiden maailmancup jatkui Kairossa perjantaina.
Lassi Kauppinen jatkoi vahvoja suorituksiaan junioreiden maailmancupissa sijoittumalla kolmanneksi poikien skeetissä, kun Kairon maailmancup jatkui keskiviikkona. Tuomas Takalo oli 29:s.
Kivääriampuja Lauri Syrjä vieraili tiistaina Valkoisessa talossa.
Otso-Aadolf Ahokangas sijoittui poikien ilmapistoolissa 26:nneksi, kun junioreiden maailmancup alkoi tiistaina Kairossa. Lassi Kauppinen on skeetin avauspäivän jälkeen toisena ja Tuomas Takalo 25. sijalla.