Itä-Suomessa kisattiin aluemestaruusmitaleista. Kilpailut olivat ennätyskelpoiset ja SE-tuloksia syntyikin ikäkausisarjoissa.
1360 uutisartikkelia
Lapuan Seudun Ampujia edustava Aaro Vuorimaa valittiin vuoden urheilijaksi Pohjanmaan urheilugaalassa lauantaina Seinäjoella.
Aaro Vuorimaa onnistui kirkastamaan mitalinsa 10m sekajuoksuilla. Ida Heikkilä voitti jo toisen SM-kullan. M18 sarjassa kisannut Frans Laukka ampui päivän kovimman tuloksen!
Kuopion Ampuma- ja Metsästysseuran Sami Jetsonen kukisti Lapuan Seudun Ampujien Aaro Vuorimaan kultaottelussa 6-0 ja voitti ensimmäisen M-sarjan Suomen mestaruutensa! Kymppi 64:n Ida Heikkilä tähtäsi N-sarjan Suomen mestaruuteen SE-tuloksen saattelemana.
Ampumaurheiluliitolle myönnettiin kuluvalle vuodelle yleisavustusta 635 000 euroa ja tehostamistukea runsaat 200 000 euroa..
Tulevaisuuden aluetoimintaa kehittävä työryhmä on aloittanut työnsä ja valmistellut seuroille ja lajijaostojen puheenjohtajille kyselyn johon toivotaan vastauksia ti 11.2.2025 mennessä.
Liikkuvan maalin aluemestaruuskilpailut käytiin Pohjois-Pohjanmaan osalta Kempeleellä.
Haku Puolustusvoimien Urheilukouluun on käynnissä, ja se päättyy helmikuun lopussa.
Sonkajärvellä käydyt putoavan taulun SM-kilpailut päättyivät sunnuntaina. Jalasjärven Ampujien Toni Annala nousi miesten sarjan yllätysmestariksi. Kymppi 64:n Ida Heikkilä vei naisten sarjan SM-kullan Kangasalle.
Tauluja pudoteltiin Sonkajärvellä, kun liikkuvan maalin 10m putoavan taulun SM-kilpailut jatkuivat sarjoissa M50, M60 ja N50. Kuopion Ampuma- ja Metsästysseuran edustajat kaappasivat kirkkaimmat mitalit, kun Matti Hokkanen ja Markku Jetsonen tähtäsivät Suomen mestareiksi. Hokkanen tähtäsi M50 sarjan SM-kultaa voittamalla loppuottelussa seurakaverinsa Mikko Kirjavaisen erin 2-1. Jetsonen puolestaan voitti SM-kultaa M60 sarjassa, kun hän kukisti Kymppi […]