Ampumaurheiluliiton liittovaltuusto on lauantaina pitämässään kokouksessa valinnut Antti Hannulan jatkamaan liiton toisena varapuheenjohtajana. Valtuusto hyväksyi kokouksessaan liiton ensi vuoden toiminta- ja taloussuunnitelman.
485 uutisartikkelia
Vesa Nissinen jatkaa Ampumaurheiluliiton puheenjohtajana. Asiasta päätti SAL:n liittokokous sunnuntaina Lohjalla pitämässään kokouksessa. Aluetoiminnassa päätettiin siirtyä keskitettyyn malliin.
Ampumaurheiluliitto on valinnut Sami Hautamäen Vuoden ampumaurheilijaksi. Valinta julkistettiin lauantaina järjestetyssä liiton vuoden parhaiden palkitsemistilaisuudessa Grande Finalessa.
Ampumaurheiluliiton perinteinen Grande Finale -viikonloppu alkoi lauantaina Lohjalla sijaitsevassa Kisakallion urheiluopistossa.
Urheilijoiden valmennus- ja harjoitteluapurahat vuodelle 2025 ovat haettavissa.
Seuratuen kautta on mahdollista saada rahoitusta seuralle ja se on tarkoitettu erityisesti lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen liikunnan kehittämiseen.
Kuka olisi sinun mielestäsi ansainnut tänä vuonna tunnustusta kannustavasta asenteestaan, muiden tsemppaamisesta sekä positiivisen ilmapiirin luomisesta seurassasi tai muuten ampumaurheilun parissa?
Ehdokasasettelu Ampumaurheiluliiton urheilijavaliokuntaan vuosille 2025-2026 on auki. Toivomme ehdokkaiden ilmoittautuvan 14.10.2024 mennessä. Urheilijavaliokunta koostuu toistaiseksi 11 jäsenestä, jotka valitaan vaaleilla: 2 haulikkoa, 2 kivääriä, 2 pistoolia, 1 liikkuva maali,1 practical, 1 siluetti, 1 mustaruuti, 1 kasa-ammunta. Kahden edustajan lajeissa valitaan yksi nainen ja yksi mies. Urheilijavaliokunnan kokoonpanoa täydennetään myöhemmin sovelletun tarkkuuskivääriammunnan edustuksella, kun urheilijavaliokunnan säännöt […]
Suomen Ampumaurheiluliiton (SAL) julkaiseman Urheiluampuja-lehden vuoden kolmas numero on ilmestynyt.
Perinteinen Grande Finale -viikonloppu järjestetään lokakuun lopulla Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. Tapahtuma rakentuu jaostojen lajiparlamenttien ja liiton palkitsemisgaalan ympärille. Mukana on paljon myös muuta ohjelmaa. Kaikki ampumaurheilun ystävät ovat lämpimästi tervetulleita mukaan!