Opiskelijoiden MM-kilpailut on peruutettu koronaviruspandemian takia.
9391 uutisartikkelia
Suomen hallitus päätti toukokuun alussa rajoitustoimenpiteistä koronavirustilanteen hallitsemiseksi, että kilpailutoiminta voidaan aloittaa erityisjärjestelyin 1. kesäkuuta alkaen. Aluehallintovirastot antoivat 19.5. omat päätöksensä ja ohjeensa koskien kokoontumisrajoituksia ja erityisjärjestelyjä 1.6. alkaen. AVIt voivat tehdä päätöksiä tartuntatautilain mukaan kuukaudeksi kerrallaan, joten tämänhetkinen päätös on voimassa kesäkuun ajan.
Lohjalla Kisakallion urheiluopistossa järjestettävissä ilma-aseiden EM-kilpailuissa on jaossa kuusi olympiamaapaikkaa Tokion olympialaisiin.
Avustushaku alkoi 30. huhtikuuta ja päättyy 19. toukokuuta klo 16.15.
Pete Patruuna haluaa kilpailla kanssasi Pete Patruuna älypuhelinohjelman voi ladata ilmaiseksi sovelluskaupoista. Se toimii Android-, IOS puhelimissa. Ja mikä parasta – Pete Patruuna ohjelma on ilmainen kaikille ampumaurheilua harrastavalle ikään katsomatta. Pete Patruuna -ohjelmalla voi siis jokainen harjoitella ammuntaa missä ja milloin tahansa. Sillä voi harjoitella liipaisua ja erityisesti tähtäyskuvaa sekä tähtäimen säätöä, joka toimii […]
Orimattilan haulikkoradalla järjestetään 6. ja 7. kesäkuuta trap-kilpailut, joissa ammutaan molempina päivinä 125 kiekkoa.
Ampumaurheiluliiton julkaiseman Urheiluampuja-lehden vuoden 2020 toinen numero on ilmestynyt.
Ampujat on valittu ensi syksynä Tanhuvaarassa alkavaan valtakunnalliseen yläkoululeiritykseen. Leirit järjestetään Savonlinnassa sijaitsevassa Tanhuvaaran urheiluopistossa. Urheilijoita on kaikkiaan kolmetoista. Tanhuvaaraan valitut ovat: Vanhat (11): Tiitus Hautamäki (KeAms), Lotta Kärnä (NoSA), Sonja Myllys (Hahlo), Aino Nenonen (Hahlo), Eetu Rissanen (HAS), Elias Ruusunen (AsAs), Aurora Räsänen (PAS), Arttu Salin (HaaAs), Tuuli Saraniemi (PA), Lauri Syrjä (AsAs), Neea […]
Kaikenlaisen liikkumisen popup-päivää vietetään jälleen 10.5.2020 – tällä kertaa kodeissa ja somessa Koronatilanne vaikuttaa perinteiseen Unelmien liikuntapäivään. Ihmiset eivät voi kokoontua liikkumaan yhdessä eivätkä järjestää tapahtumia aiempien vuosien tapaan. Voimme silti liikkua monilla eri tavoilla ja jakaa sen somessa muiden kanssa! Unelmien liikuntapäivä toteutetaan tänä vuonna sosiaalisen median kampanjana siten, että ihmisiä innostetaan jakamaan somessa se, […]
Valtion liikuntaneuvosto (VLN) tekee selvityksen koronapandemian akuuteista vaikutuksista liikuntatoimialaan Suomessa.