Vaihdamme sähköpostipalvelintamme, siksi sähköpostiliikenteessä saattaa olla katkoksia ma 18- ti 19.5. välisenä aikana. Pahoittelemme!
5407 uutisartikkelia
Liitteet Ranking 2015_Tilanne Nokian kisojen jälkeen_17052015.pdf (13 kB)
Kim Leppänen voittanut level 3-haulikkokisan Standard-manual -luokan Italiassa. Kisa oli niin sanottu esikisa syksyllä ammuttavalla MM-kilpailulle. Merja Kivimäki voitti ja Miia Kaartinen oli toinen Standard-luokan lady kategoriassa.
Etelä-Saimaan Ampujat järjesti viime viikonloppuna Lappeenrannassa Ukko-Pekka -kilpailun 50m kiväärilajeissa. Aikaisemmin Ukko-Pekka -kilpailun järjesti Ylä-Vuoksen Ampujat kivääri- ja pistoolilajeissa, mutta pari vuotta sitten 50m kiväärilajit siirtyivät Lappeenrantaan. 300m kivääri ja 25m pistoolilajit järjestetään edelleen Imatralla. Raportti kilpailusta löytyy täältä.
Kolmas Taitokaari-Trap järjestettiin Kokkovuoren haulikkoampumakeskuksessa Lempäälässä lauantaina. Kilpailuun osallistui ennätysmäärä ampujia, yli sata, ja kyseinen kansallisen trapin kilpailu onkin vakiinnuttanut asemansa Suomen haulikkokilpailujen joukossa. Kansallisen trapin vetovoima on kasvussa, sillä osallistujamäärät ovat tänä vuonna olleet nousussa lähes joka paikassa. Totuttuun tapaan mukana oli jälleen Suomen parhaimmistoa trap-ampujista. Nuoria ja naisia oli suuri joukko mukana, mikä […]
Kolmas Taitokaari-Trap järjestettiin Kokkovuoren haulikkoampumakeskuksessa Lempäälässä lauantaina 16.5.2015. Kilpailuun osallistui ennätysmäärä ampujia, yli sata, ja kyseinen kansallisen trapin kilpailu onkin vakiinnuttanut asemansa Suomen haulikkokilpailujen joukossa. Kansallisen trapin vetovoima on selvästi kasvussa, sillä osallistujamäärät ovat tänä vuonna olleet nousussa lähes joka päivässä. Kolea sää ei siis karkottanut osallistujia, vaikka saattoikin hieman vaikuttaa yleiseen tulostasoon. Totuttuun tapaan […]
suurenna kuva Juho Kurki Fort Benningissä. Kuvat: Juha Hirvi suurenna kuva Aleksi Leppä. Vuoden toinen kivääri- ja pistoolilajien maailmancup päättyi maanantaina Fort Benningissä Juho Kurjen 24. sijaan miesten pienoiskiväärin asentokilpailussa. Aleksi Leppä oli kisassa 57:s. Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) vuoden toinen kivääri- ja pistoolilajien maailmancup päättyi maanantaina Yhdysvaltain Fort Benningissä. Päätöspäivän ainoa suomalaislaji oli miesten 50m […]
Sibbo Skyttegillen Mopsi Veromaa nousi korkeimmalle palkintokorokkeelle viikonloppuna Tshekin Brnossa, kun hän voitti kansainvälisen trap-kilpailun. Mopsi Veromaan peruskilpailun tulos Miloslava Bednarika Memorial -kilpailussa oli 70. Hän voitti kultamitaliottelussa Slovakian Nina Slamkovan 10-9. Orimattilan Seudun Urheiluampujien Marika Salmi oli viides ja Noora Antikainen kuudes. He rikkoivat peruskilpailussa 66 ja 70 kiekkoa. Miesten sarjassa paras suomalainen oli […]
Annika Sihvonen on sijoittunut 25:nneksi naisten pienoiskiväärin asentokilpailussa, kun maailmancup jatkui sunnuntaina Yhdysvaltain Fort Benningissä. Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) vuoden toinen kivääri- ja pistoolilajien maailmancup jatkui toiseksi viimeistä päivää sunnuntaina Yhdysvaltain Fort Benningissä. Päivän ainoa finaalilaji oli naisten 50m pienoiskiväärin 3×20 ls kilpailu, jossa Suomea edusti Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseuran Annika Sihvonen. Sihvonen selviytyi lauantain karsinnasta […]
Annika Sihvonen selviytyi pienoiskiväärin asentokilpailun karsinnasta varsinaiseen kilpailuun kivääri- ja pistoolilajien maailmancupissa Yhdysvaltain Fort Benningissä. Sihvonen ampui tuloksen 576 (189+198+189). Varsinainen kilpailu käydään sunnuntaina. Ampumaurheiluliiton kiväärilajien päävalmentaja Juha Hirvi oli Sihvosen suoritukseen tyytyväinen. – Annikalla tänään hyvää ampumista! Taktiikka piti hyvin tuulen suhteen, eikä muutenkaan tullut kuin muutama huonompi laukaus, Hirvi summasi päivän suomalaissuorituksen. Tulokset