Kaksoistrapin SM-kilpailuissa tehtiin yhdeksän uutta henkilökohtaista Suomen ennätystä ja yhtä SE:tä sivuttiin. Joukkuekisoissa syntyi kaksi uutta ennätystä.
2633 uutisartikkelia
Kaakon trap (100 kiekkoa + 25 kiekon finaali) on ammuttu Muukon haulikkoradalla.
Aleksi Leppä, Björn Friman, Henna Viljanen ja Lauri Syrjä voittivat lauantaina jaossa olleet 300m kiväärin Suomen mestaruudet, kun SM-kilpailut jatkuivat Hollolan Hälvälässä.
Tänä vuonna satavuotisjuhliaan viettävä Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura järjesti lauantaina ruutiaseiden valtakunnallisen Kultahippufinaalin Lapinmäen ampumaradalla.
Lauri Syrjä voitti M20-sarjan Suomen mestaruuden vakiokiväärissä, kun 300m kiväärilajien SM-kilpailujen ensimmäinen päivä ammuttiin Hälvälässä.
Liikkuvan maalin MM- ja EM-kilpailuja ei järjestetä Ranskassa syys-lokakuussa.
Urheilun oikeusturvalautakunta on hylännyt neljän urheilijan valituksen, joka koski Ampumaurheiluliiton valintoja haulikon nuorten MM-kilpailuihin Perussa syys-lokakuussa.
Tokiossa järjestetään historian 16. kesäparalympialaiset. Kivääriampuja Jarkko Mylly kilpailee syyskuun alussa.
Kansallisen trapin SM-kilpailut päättyivät sunnuntaina Siilinjärvellä.
Aleksi Leppä sijoittui kuudenneksi 300m kiväärin makuun kilpailussa, kun Lapua Eurooppa cup päättyi sunnuntaina Tanskan Aarhusissa. Suomi sijoittui joukkuekilpailussa seitsemänneksi.