Suomussalmen Urheiluampujia edustavan Joonas Kallion pikavisiitti Ruotsin Göteborgiin kannatti, sillä hän voitti 50m pistoolikisan ja pääpalkinnon eli 20 000 kruunua.
3328 uutisartikkelia
Virossa ensimmäisen kerran järjestettävä iso- ja vakiopistoolin sekä 300m kiväärilajien Lapua Eurooppa cup jatkui lauantaina. Antti Puhakka oli paras suomalainen miesten asentokilpailussa ja Jan Parhiala isopistoolissa.
Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kaikkien lajien 52. MM-kilpailut järjestetään Etelä-Korean Changwonissa 31.8.-15.9. Kisoihin osallistuu 1804 urheilijaa, jotka edustavat 90 maata. Suomen joukkueeseen on nimetty 30 urheiluampujaa.
Oheisena pdf-liitetiedostona on kesän 2018 pistoolin ruutiaserankingin lopulliset pisteet Laukaan ja Salon SM-kilpailujen jälkeen.
Björn Friman vei Suomen mestaruuden ja hänen veljensä Cristian Friman hopeaa miesten 60 laukauksen makuukilpailussa Salossa. Historiallisen kaksoisvoiton lisäksi Salon 25 metrin pistoolin ja 50 metrin kiväärin SM-kilpailujen päätöspäivänä pistoolilajeissa Joonas Kallio ja Ritva Karri voittivat 25 metrin pistoolin ja Jorma Jäntti 25 metrin isopistoolin. Frimanien päivä alkoi peruskilpailussa Cristianin osalta tuloksella 616,1 ja Björnillä […]
Cristian Friman puolusti menestyksekkäästi mestaruuttaan 3×40 laukauksen kilpailussa Salossa, jossa ammuttiin 25 metrin pistoolin ja 50 metrin kiväärin lajien toinen kilpailupäivä. Naisten makuukilpailun voitti Annika Sihvonen, pistoolissa mitalit jaettiin 50 metrin pistoolilla ja vakiopistoolilla. Friman ampui finaalissa 454,2. Hopeaa vei 0,2 pistettä hävinneenä Juho Kurki, Sebastian Långström otti pronssia. Peruskilpailussa Friman oli neljäs tuloksella 1162. […]
Simpeleen Hahlon Emmi Hyrkäs, Kyrkslätt Skytteförening, Haapajärven Ampumaseuran Jarkko Mylly, Lahden Ampumaseuran Teemu Lahti sekä Kotkan Ampumaseuran Kirsti Kaaro pääsivät juhlimaan mestaruuksia Salossa 25 metrin pistoolin ja 50 metrin kiväärin SM-kilpailuiden avauspäivänä. Hyrkäs voitti 3×40 laukauksen kilpailun ennen Marianne Paloa ja Inka Havukaista. Hyrkäs ampui finaalissa 443,8, Palo 442,2. Hyrkäs hymyili kilpailun ratkettua helpottuneena ja […]
Ruutiaseiden Kultahippufinaalit käytiin aurinkoisessa ja tuulisessa Hyvinkään ampumaurheilukeskuksessa lauantaina. Monia hyviä onnistumisia, hyviä vinkkejä ja tarkkoja osumia nähtiin päivän aikana. Väliajoilla vaihdettiin kuulumisia seurakavereiden ja muiden tuttujen kanssa. Tunnelma oli leppoisa ja iloinen, kuten Kultahippuihin kuuluukin. Tapahtumassa nostettiin esiin myös ampumaurheilun Tähtiseurat. Tapahtuma toteutettiin kolmen seuran yhteisponnistuksena, sillä järjestelyistä vastasivat Keski-Uusimaan Ampumaseura, Mäntsälän Urheilijat ja […]
Oheisena pdf-liitetiedostona on kesän 2018 pistoolin ruutiaserankingin tilanne Laukaan ikäsarja-SM-kisojen jälkeen. Ikäsarjojen osalta R-kilpailu on nyt päättynyt, kun Nokialla ei ammutakaan R-pisteistä. Nokian 25m pistooliratojen kunnostus- ja laajennustöiden viivästymisen vuoksi NoSA on perunut Heinänkaatokisat, mutta Nokian Vapaa -kisa ammutaan suunnitellusti 29.7.2018. Pistoolijaoston periaatteena on ollut, että R-kilpailuissa ammutaan kaikki R-lajit joten jaosto on päättänyt poistaa […]
Laukaassa viikonvaihteessa ammutuissa 25 ja 50 metrin pistoolilajien ikäkausi- ja liikuntavammaisten sarjoissa nähtiin useita SE-tuloksia. Maija Pärri ampui vakiopistoolin N18-sarjan uuden SE:n ja urheilupistoolin N20-sarjan Finaali SE:n. – Kisat meni kyllä omalta osalta hyvin. Aamulla vakiossa ei ollut paineita sijoituksen kanssa, koska olin ainoana sarjassani ja sitten ammuin uuden SE:n mikä kruunasi kilpailun. Iltapäivän peruskilpailu […]